Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Tekeekö raha ilkeäksi?

Kalifornian yliopiston professori Paul Piff tutkii tiimeineen eriarvoisuutta sekä varallisuuden vaikutusta käyttäytymiseen. Tutkimuksissaan hän on havainnut, että ylemmän sosiaaliluokan ihmisillä on suurempi taipumus toimia epäeettisesti, olla taipuvaisempia narsismiin sekö olla vahvasti mielestään oikeutettuja korkeampaan asemaansa. Mitä rikkaampi olet sitä vahvemmin tunnet siis olevan oikeutettu asemaasi.

Käyttäytymistutkimuksia on tehty lukuisilla koejärjestelyillä, joista tässä muutama:

Kaliforniassa on sama liikennesääntö kuin Suomessa eli suojatielle tulossa olevan jalankulkijan eteen pitäisi pysähtyä. Tutkimuksessa seurattiin suurta määrää autoja ja niiden toimintaa. Alhaisimman hintaluokan autoista kaikki pysähtyivät ja noudattivat lakia. Ylimmän hintaluokan autoista taas lähes 50% rikkoi lakia. Tulos oli selvä, mitä kallimpi auto, sitä todennäköisemmin sen kuljettaja rikkoi lakia.

Toisessa kokeessa laitettiin odotustilaan karamellipurkki, josta erityisesti huomautettiin makeisten olevan tarkoitettu lapsille. Tätä seurattiin piilokameralla. Rikkaat ottivat siitä kaksi kertaa enemmän makeisia purkista kuin köyhemmät.

Kolmannessa kokeessa järjestettiin tilanne, jossa pelattiin perinteistä Monopolia muokatuilla säännöillä. Toisilla oli alussa merkittävästi enemmän rahaa ja omaisuutta, kaksi peräkkäistä heittokertaa sekä paremmat säännöt. Toisilla taas oli vain pieni alkupääoma ja perinteiset säännöt.  Pelejä tarkkailtiin piilokameroilla. Pelin edetessä oli merkittävä ero näiden ryhmien käyttäytymisessä: rikkaat alkoivat käyttäytyä rehvakkaasti ja mahtaillen rahoillaan, ja he ottivat itselleen huomattavasti enemmän tarjolla olevia ilmaisia suolakeksejä.

Merkittävin asia käyttäytymisessä kuitenkin oli, että jonkin aikaa pelin loppumisen jälkeen rikkaalta ryhmältä kysyttiin syytä heidän menestykselleen. Käytännössä kaikki kertoivat kuinka olivat tehneet hyviä ostoja ja olleet taktisesti älykkäitä. He unohtivat täysin epätasapuolisen lähtötilanteen ja laittoivat menestyksen täysin omaksi ansiokseen. Näin käy muussakin elämässä.

Hongkongilaiset professorit Zhansheng Chen and Yuwei Jiang esittivät eettisiä valintoja vaativia kysymyksiä eri varallisuusluokista oleville ihmisille. Kokeen tuloksista selvisi mm että rikkaammat hyväksyivät helpommin huijaamisen kokeissa sekä väärien tietojen laittamisen CV:hen. Yksi mielenkiintoinen löydös on myös, että alempien tuloluokkien ihmiset ovat antavat ennemmin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tutkimustulosten kertoma käyttäytyminen näkyy yhteiskunnassa ja joskus esimerkiksi täällä blogien keskusteluissa. Taloudellisen epätasa-arvon sekä erilaisten lähtökohtien merkitystä ei oteta huomioon. Menestys katsotaan omaksi ansioksi eikä lähtökohdilla ja eriarvoisuudella ole ollut merkitystä.

Mielenkiintoisia tutkimustuloksia tärkeästä aiheesta, niiden mukaan varakkaille vaikuttaisi syntyvän empatiavaje vähempiosaisia kohtaan ja kaikki saatu menestys koetaan puhtaasti omaksi ansioksi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

1900-luvun sosialismissakin tuppasi olemaan näitä samoja ongelmia. Raha ja valta tekivät sosialisti- ja kommunistipomot todella ilkeiksi alamisiaan kohtaan oman ansioimattoman ylivertaisuuden kermavaahdon kuorrutuksen sokaisemina. Näitä veijareitahan oli Leninistä, Hitleristä aina Maoon sun muihin suhareihin unohtamatta edesmennyttä Castroa Kimeistä puhumattakaan.

Proffia ja mielipiteitä on monia laidasta laitaan. Kaikki maailman miljonäärit voisivat lahjoittaa varallisuutensa köyhille, mutta millaisin seurauksin... ?

Tuskin siitä mitään sen kummenmpaa syntyisi hetken huuman jälkeen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tuskin tälle mitään tolkkua voi tehdä enkä mitään uusjakoa kannata. Ilmiö on hyvä tunnistaa - jopa itsessään. Joskus sille voi kenties tiedostamalla asian tehdä jotain.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Hyväosaisenkin olisi hyvä välillä pohtia, että asiat saattaisivat olla toisinkin. Onneakin tarvitaan tai ainakin onnettomuuden puutetta. Ajatellaanpa että olisit menestyvä yrittäjä, teollisuushallisi palaisi ja vakuutus ei epähuomiossa ollutkaan kattava. Jäljelle jää rauniot ja velkoja. Vastoinkäymisten painaessa ja masennukseen altistavan geenin vuoksi saat vakavan masennuksen, jota sairastelet vuoden verran. Sen jälkeen entinen yrittäjä on työnhakijana kirjoittelemassa hakemuksia. Vaan ei pääse yhteenkään haastatteluun, kun vuoden tyhjä rako CV:ssä näyttää huonolta.

Siinä sitten olet peruspäivärahalla himassa lukemassa kuinka hyväosaiset kirjoittelevat työttömien olevan velttoja elättejä - tekisivät jotain. Mikähän olisi fiilis? Kohtaloita on monenlaisia.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kohtaloita on monia ja entisenä yrittäjänä tunnen varsin hyvin yrittäjien suojattomuuden valtajärjestelmää silmälläpitäen. Duunarilla on sentään sosiaaliturva, mutta yrittäjillä ei.

Meillä Suomessa on erikoinen asenne yrittäjiin ja yritysten mahdollistaman rahoituksen myötä muun yhteiskunnan tuottamiin palveluihin ja eriarvoiseen sosiaaliturvaan. Ainakin vielä muutamia vuosia takaperin epäonnistunut yrittäjä sai kuolla vaikka nälkään heille täysin olemattoman sosiaaliturvan ja välinpitämättömyyden vuoksi.

Yrittäjätkin ovat vain herkkiä tuntevia ihmisiä, siinä missä muutkin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mitä tarkoitetaan,kun sanotaan ettei ole varaa moraaliin tai eettisyyteen?

Oletko huomannut,että juuri ne joilla olisi varaa myös helpoiten sanovat juuri noin?

Tämä on minusta mielenkiintoinen yhtälö.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Hyvä huomio, empä ole aiemmin. Kenties ne ovat heille kauppatavaraa siinä missä kaikki muukin. Karua on mikäli ne ovat ensimmäisiä, mistä tingitään.Vaiikkapa Trumpin menoa seuranneena tubtuu siltä, että korkea etiikka ja moraali ei ole kauheasti muodissa..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset