*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Uuden Suomen toimituksen valittujen poliitikkojen suosiminen

Uuden Suomen toimitus vaikuttaisi Poiminnoissaan suosivan eräitä poliitikkoja ja tästä on tullut heille merkittävä vaikutuskanava. Millä perusteilla tähän on päädytty on minulle arvoitus ja toivoisinkin toimituksen ottavan kantaa analyysiini. Poiminnoilla on valtava merkitys siihen, kuinka kirjoitus päätyy suosituksi. Kirjoitusten määrän lisääntyessä yhä useampi niistä katoaa valtavaan bittivirtaan lähes yhtä nopeasti kuin sinne tulikin. Poiminnot sen sijaan jäävät elämään pitkäksi aikaa.

Itselläni on ammatin kautta kyky hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia sekä löytää niistä kaavamaisuuksia. Pelkästään katsomalla poimintojen henkilöiden kuvia listana hyvän kuvamuistin myötä löydän helposti toistuvia ilmiöitä Poiminnoista. Itse tänne kirjoittavana vailla itsesuojeluvaistoa haluan tuoda muutamia havaintojani esille pohdittavaksi. Tutkin pikaisesti Poiminnat 1.11.2016 lähtien tähän päivään. Tätä ei voi tehdä ottamatta henkilöitä esille - ei ole muuten mahdollista analysoida asiaa. Nämä ovat siis esimerkkejä eikä mitään kattava ja edes tasapuolinen kattaus.

1)Eija-Riitta Korhola, Kokoomus
Seitsemän blogikirjoitusta, näistä viisi nostettu poimintoihin
(kirjoituksia välillä 3.11. - 10.12.2016)

2) Mikko Savelius, Kokoomus, Kuntapoliitikko, Kunnallisvaaliehdokas 2017
Yhdeksän blogikirjoitusta, näistä neljä poiminnoissa
(kirjoituksia välillä 9.11.-7.1.2016)

3) Antti Koskela, SDP, Helsingin SDP:n varapuheenjohtaja
Neljä blogikirjoitusta, näistä kolme poiminnoissa
(kirjoituksia välillä 10.11. - 30.12.2016)

4) Mikko Kärnä, Keskusta. kansanedustaja
Kaksikymmentäyksi blogikirjoitusta, näistä seitsemän poiminnoissa
(kirjoituksia 7.11.2016 - 7.1.2017)

5) Elina Lappalainen, Keskusta, kunnallisvaaliehdokas
Kolme kirjoitusta, näistä kaksi poiminnoissa
(kirjoituksia 1.12.2016 - 3.1.2017)

6) Anneli Jäätteenmäki, Keskusta, Euroopan parlamentin jäsen
Viisi blogikirjoitusta, näistä neljä poiminnoissa
(kirjoituksia 10.11. - 27.12.2016) Kommentteja näillä viidellä kirjoituksella on muuten yhteensä 35.

Tässä nyt havaintojani aikavälillä 1.11.2016 - 7.1.2017 eli noin kahden kuukauden ajalta. Se ei siis ole kattava eikä ole tarkoitus ketään kirjoittajaa nostaa tikun nokkaan. Jos nämä kuusi esimerkkiä laskisi yhteen ja vertaisi Poimintojen kokonaislukumäärään, niin osuus olisi aivan suhteettoman suuri.

Vielä yksi lisäys ennenkuin ennalta-arvattava tykitys alkaa: Niko yrittää vaikuttaa sisältöön ja linjaan ihan kuin Sipilä Yleen, vaikka sitä on itse arvostellut. Myönnän aivan suoraan, että koitan vaikuttaa sisältöön ja poimittaviin asioihin. En kuitenkaan siksi, että minä tai minun oma kantani pääsisi esille paremmin vaan siksi että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus toteutuisi mahdollisiman hyvin. Olen epäillyt ylikehittyneen ominaisuuden tähän tulevan jo suvun geeneistä, ja en voi sille mitään, että minulla on suorastaan pakottava tarve edistää näiden toteutumista. Jotta esteellisyyksiltä vältyttäisiin, niin voidaan saman tien toimituksen kanssa sopia, että ette nosta yhtäkään tulevaa kirjoitustani Poimintoihin.

Aiemmin kirjoittamassani blogissa haasteena toimitukselle kyselin miten Poiminnat valitaan, johon päätoimittaja Jenni Tamminen kertoi:

"Niissä tarkoitus on olla tasapuolinen: "tunnettuja" ihmisiä ja "tavallisia" ihmisiä, eri puoluekantoja, hallituksen ja opposition edustajia jne. Kirjoituksen on oltava toimituksen mielestä kiinnostava ja / tai ajankohtainen, toisaalta pelkkä klikkimäärä ei ole koskaan peruste poiminnalle - sisällöllä on suurempi merkitys. Arvostamme sitä, että bloggaaja osallistuu itse keskusteluun. Tuossapa ne kriteerit oikeastaan olivatkin."

On välillä hyvä katsoa taaksepäin ja pohtia kuinka tavoitteet ovat toteutuneet ja niiden pohjalta mennä yhä parempana kohti tulevaisuutta. Uusi Suomi tarjoaa ainutlaatuisen hienon väylän osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sinälläänhän kaupallista mediaa ei koske mikään tasapuolisuusvaatimus - jos katsotaan muutamaa pienempää lehteä, niin kyllä aika selkeästi on tiedossa, minkä puolesta liputetaan. On kuitenkin hienoa, jos toiminta on kaikin puolin avointa ja läpinäkyvää - siihen pyrkikäämme.

Tämän hyvän palvelun suosion edelleen kasvaessa ja blogimäärän lisääntyessä "Poiminnoilla" on valtava merkitys sille, mitkä näistä kirjoituksista jäävät elämään pidemmäksi aikaa. Suurin osa katoaa valtavaan määrään kirjotuksia - siksi toimitus käyttää merkittävää valtaa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (80 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Niko, myös minulla (ja monilla muilla) on kyky hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia. Olet uusi tulokas ja pian tyydyt hyvinkin tähän blogistanin menoon. Mauno Koiviston sanoin: "Kyllä, se siitä".

Karusellin kirjoitukset ovat harvemmin niitä kiinnostavimpia, ainakaan minulle.

P.S. Älä laita sama blogi uudestaan; viesti menee perille yhdelläkin postauksella.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ilmari,
sä olet havaintojeni mukaan aika hc-käyttäjä, joten sinä havaitset mutta moni "amatööri" ei - näin sukallan väittää. Jotta tämä ei olisi pelkkä hc-käyttäjien, joka siis taidan jo itsekin olla, keskinäinen vääntämis- ja kettuilukerho, niin tarvitaan jotain uutta.

Sitä tovin yritän, voi olla että minulle käy kuten kuvaat ja Manun lausuma nousee kantavaksi ajatuksekseksi. Toistaiseksi halua vielä yrittää.. Kun yritys loppuu, niin veikkaan samalla lähteväni täältä.

Jos viittaat uusinnalla tuo rikesakkojen korotukseen kiertokeinolla muuttamalla ne hallinnollisiksi virhemaksuiksi, niin tavoitteenani siinä oli, että joku lähtisi asiaa tutkimaan. Koitin vinkata asiasta myös yhdelle puolueen puheenjohtajalle ja autoliitolle, mutta ei näytä kiinnostavan ja luovutan.

Vinkkisi pohjalta koitan välttää toistoa tulevaisuudessa. Vaikka epäilen kyllä meneekö se perille aina paitsi aktiiveille. Jonakin päivänä tarpeeksi tärkeän asian ollessa kyseessä saatan tätä rikkoakin, sori siitä jo etukäteen.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tämä ei ole kettuilua; itse huomasin jo ajat sitten, että toimituksen valinnat noudattavat tiettyä linjaa ja se, yksinkertaisesti todettuna, on toimituksen oikeus. Itse ainakin tyydyn siihen, koska itse foorumi on riittävän hieno.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #3

Ilmari,
täysin samaa mieltä toimituksen oikeudesta valita linjansa.

Kohtuullista on kuitenkin tehdä se avoimesti eikä syöttää sellaista tuubaa, jota kysymykseeni toimituksen kriteeristä sain. esim Kärnän, Korholan ja Jäättenmäen suosion ymmärrän tavallaan, mutta esim tänään jälleen poimitun Kokoomuksen kunnallispoliitikon Mikko Saveniuksen ja SDP:n Antti Koskelan en oikein mitenkään. Sukua?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #6

Tulet huomaamaan "linjanmuutoksen" siinä vaiheessa, kun kuntavaalikampanjat tosissaan pärähtävät käyntiin ja valtakunnannaamat aloittavat kampanjansa. Moni vaalien alla ahkeraan kirjoittavista poliitikoista ei osallistu vaalikausien välissä, jos osallistuisivat niin listasi olisi eri näköinen. Pitäisi oikeastaan antaa pisteet näille jotka viitsivät osallistua, puoluekannasta ja näkökulmasta riippumatta.

Esim. Antero Vartia ei taida olla kuntavaaleissa ehdolla kun ei tekstejä näy? Euro- ja ek -vaalien alla hänet nostettiin karuselliin yhtä useasti kuin blogin kirjoitti, ja se oli useasti.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #9

Taidat Janne olla oikeassa sekä kunnallispoliitikkojen että Vartian suhteen. :-)

Pisteet osallistujille ilman muuta, on hienoa ja tärkeää, että heitä on täällä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Näkyy Mikko Kärnä saavan juuri nyt ties monennenko kerran kritiikitöntä näkyvyyttä myös Uuden Suomen uutisissa:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211787-kansanedus...

Artikkelissa esitetään vain Mikko Kärnän kanta sekä tätä kannattavan Tytti Määtän. Tytti Määtän olisi muuten voinut myös lisätä listalleni ja meno vaan kiihtyy.

Rest my case. ;-)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

On hyvä ymmärtää, että myös Puheenvuorolla on oma poliittinen agenda, jota poiminnoilla ja banneilla edistetään. Tulet tämän linjan huomaamaan kun aikasi seuraat. Mutta tämä on ilmainen alusta, jonka Puheenvuoro kustantaa, eikä sillä ole mitään velvollisuutta tuoda tasapuolisesti esille kaikkia näkökulmia. Lahjahevosen suuhun ei katsota. Tämäkin on hyvä ymmärtää.

Jos olet politiikko, julkkis, nuori kaunis nainen ja lisäksi maahanmuuttaja, sinulla on parhaat mahdollisuudet saada asiasi piikkipaikalle. Karuselliin ei nousta terävillä kirjoituksilla, mutta tärkeää on, että Puheenvuoron agendan airueet ovat habitukseltaan ja esiintymistavaltaan uskottavia suuren yleisön silmissä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Timo,
jo kirjotuksessani totesin sen, että velvollisuutta kaupallisella medialla ei ole tasapuolisuuteen.

Se on rehtiä vaan tunnustaa eikä väittää muuta kuten toimitus teki kommentoidessaan asiaa. Jos otetaan vaikka Maaseudun tulevaisuus, niin ei ole epäilystäkään kenen agendaa se ajaa.

Tästä en ole vielä itse saanut sitä selville.

Kait sitä lahjahevosta voi hitusen ihmetellä?

Ja kuten sanoin olen ilmaisesta foorumista kiitollinen ja pidän tätä hienona paikkana.

Kait mä olen siellä murokupilla sitten kasteluhommissa monen mielestä - kestän sen. Tarkoitus on kuitenkin pelata avoimesti ja läpinäkyvästi.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minusta on mielenkiintoista nähdä, että ottaako ylläpito Nikon "haasteen" vastaan ja jotenkin perustelee ottamaansa linjaa. Minulle tämä vallitseva tilanne myöskin kelpaa ihan hyvin, vaikka aina välillä kulmakarvat ovatkin vähän kohonneet.

Nyt kun tulee mukaan uusi bloggari, joka ottaa rohkeasti kantaa vallitsevaan tilanteeseen, niin se on ihan hyväkin, sillä pientä pöllyytystä aina tarvitaan, jotta tämäkin alusta pysyisi edelleen kiinnostavana.

Jossain vaiheessa jo ajattelinkin vähän ikävystyneenä, että aina samat vanhat kuviot toistuvat ja parhaat bloggarit väistyivät kokonaan pois kuvioista... Nyt olen taas toiveikas, ja sama ilmiö on mielestäni tapahtunut myöskin Helsingin Sanomissa, jutut senkun paranee. Vai liekö syynä se, että maailmalla on tapahtunut niin paljon uutta ja kiinnostavaa juuri tässä ajassa ja hetkessä?

Kuinka paljon itseasiassa täällä on viikottain ulkopuolisia lukijoita? Se olisi mukava tietää.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Uusi Suomi yrittää pitää Puheenvuoron kansanedustajia ym. silmäätekeviä kiinnostavana tekemällä juuri heidän (itseasiassa ehkä heidän avustajiensa) kirjoituksista nostoja ja uutisia. Sen porukan pysyminen täällä pyörimässä on koko palvelun kiinnostavuudelle avaintekijä, se jokin, joka edes vähän erottaa Puheenvuoron jostain Suoli24:stä...

Vaikkapa Mikko Kärnän ja Mika Niikon aivoflatuloinnit joutuvat täällä todelliseen koetukseen. Se on heille ja heidän esikunnilleen sitten se joskus yllätyksenä tuleva hinta näkyvyydestä.

Kannattaa muistaa sekin, että lukijoitahan Puheenvuorolla on vähän, kirjoittajia vielä vähemmmän ja aktiivisia kirjoittajia vielä paljon vähemmän. (Kaikkein vähiten on kiinnostavia kirjoittajia, kun taas hommafoorumin ja Matti Putkosen tms. uskonkappaleiden toistelijoita piisaa liiankin kanssa.)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Outo purkaus Esalta. En tunnista tätä foorumia siltä pohjalta; kuten Nikokin tuossa toteaa: "Tämä on hieno paikka". Samaa mieltä. Se, että välillä tulee lunta tupaan (itse kullekin) pitää vaan sopivasti virkeänä ja jalat maassa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jotenkin kuvaavaa että kun roikkuu foorumilla kaiket päivät ja yöt niin siihen päälle kuuluu haistatella ja haukkua paitsi foorumin, sen kirjoittajat. Mäkinen itse antaa esimerkkiä mielenkiintoisista aiheista kehottamalla toisia suksimaan v---uun.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #12

Osoitat sitten itse asiapitoisen keskustelun mallia kommentillasi?
Kuule, jos joku roikkuisi sinun perässäsi joka paikassa ja olisi aina kommentoimassa henkilökohtaisuuksiin menemällä, niin ehkä sullakin tulisi mitta täyteen joskus? Mielestäni ei ole surkeampaa oliota kuin nettikeskustelija, joka googlailee tietoja kanssakeskustelijoistaan ja jankkaa sitten niitä ilman mitään yhteyttä puheena olevaan asiaan. Juuri näin toimii henkilö, jonka eilen toivotin hiihtoretkelle.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #16

Itse en kehtaisi siirtää vastuuta omista haistatteluistani toisille, mutta kukin tyylillään.

Anteeksi blogistille, meni offtopic.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #18

Tuulivoimahörhöt, yksi Puheenvuoron tasoa laskeva nolo riesa muuten, vetävät kunnon kilarit, jos menee heidän rituaalikokoontumisiinsa vähänkin kyseenalaistamaan. Siitä tuossakin on kyse. :-)

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #16

E.M:".. jos joku roikkuisi sinun perässäsi joka paikassa ja olisi aina kommentoimassa henkilökohtaisuuksiin menemällä, "

Ihan noin ystävällisesti totean, että jos joskus käyt läpi omia viestejäsi, niin voit mahdollisesti löytää syynkin siihen.
_____________________________

Nikolle sitten sen verta, että kokolailla turhaa "huudella" täällä toimituksen mieltymysten perään..ovat sen verta "yläpuolella" etteivät juurikaan kommentoi meidän tavisten kysymyksiin.
Jos kuitenkin ihan oikeasti haluaa yrittää toimituksen linjauksia ymmärtää, niin tarvitsee lukea heidän kirjoituksiaan. Esim. kehityspäällikkö Teemu Kammosen blogeissä on useitakin jotka kertovat jotain toimituksen linjauksista, kuten myös millaiset blogit ovat "toivottavia".
Ja tietysti päätoimittaja Markku Huusko viime kädessä taitaa linjauksista päättää.
Jotain voi katsoa yksittäisen toimittajan "peukuttamisista", esim. tästä.

Toivottavasti linkit meni oikein..enempää en jaksa laittaa, mutta noitakin lueskelemalla pääsee hyvin selville linjauksista.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Onhan täällä noita kuvaamiani todella paljon, on kyllästyttävää lukea samoja papukaijamaisia öyhöäijien tolkuttomuuksia koko ajan. Kunnollinen erimielisyys on vain virkistävää, stereotyyppinen persuölinä ei.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #13

Minun havaintojeni mukaan täällä on tasalaatuisesti kepulaisia, stalinisteja, vihreitä, kokkareita, anarkisteja, filosofeja, persuja, demareita, vegaaneja sekä, onneksi, myös aika lailla vapaamielisiä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #13

Menkääs Esa ja Janne vaikkka bisselle ja sopikaa jutut. Vaikka pieni v...lu onkin osa suomalaista kansanperinnetta, niin tässä se hajottaa keskustelua enkä haluaisi niin käyvän ainakaan tässä meitä kaikkia kirjoittajia koskevassa asiassa. Enkä myöskään halua lähteä moderoimaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kiitos Esa,
kuvauksesi vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä ja itse olen todella iloinen tästä palvelusta, Suoli24:än päinkään en mene.

Tuo ensimmäinen kappale voi todellakin olla koko jutun ydin. Se on vaan hyvää avoimesti tunnustaa, niin ei ole epäselvää. Kuten tuossa sanoin yhdessä kommentissa ymmärrän tältä pohjalta Kärnän, Jäättenmäen ja Korholan. Ymmärtämisvaikeuksia on näiden Saveniuksen ja Koskelan kovan näkyvyyden kanssa, kunnallispoliitikkojahan täällä riittä..

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Ei paljon karuselliin poiminnat kiinosta. Selaan kirjoituksia aikajärjestyksessä ja luen kiinnostavimmat.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jouni,
näin varmaan moni aktiivikäyttäjä kuten itsekin toimin, satunnaisempi vierailija sen sijaan tyytynee helposti poimintoihin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

On hyvä muistaa, että Uusi Suomihan myytiin Alma Medialle elokuussa 2016 eli puolisen vuotta sitten. Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa, niin en tiedä. Toimituksella ei olut tästä mitään kerrottavaa vastauksessaan toiseen blogiini. Tuskin aivan ilman muutoksia linjaan ja toiintaa mennään jatkossa - tai sitten olen väärässä, ehkä tätä ei muuteta mitenkään.

Joka tapauksessa tämänkin vuoksi on hyvä käydä keskustelua siitä, missä ollaan ja minne mennään Puheenvuoron suhteen.

http://www.almamedia.fi/uutishuone/uutinen/16-08-2...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tiesittekö muuten Puheenvorojen veteraanit, että jos riehaantuu ja kirjoittaa kaksi blogia samana päivänä, niin vain jälkimmäinen jää näkyviin koko Tuoreimmat-listaukselle. Toinen häviää niin, että se ei näy kuin kirjoittajan omalla sivuilla ja kenties suosituissa mikäli siitä kerkesi sellainen tulemaan..

Sinällään hän tämä on ihan looginen ja hyvä asia, muutoin ahkera bloggaaja pääsisi dominoimaan etusivua halutessaan.

Opin vaan kantapään kautta, kait se olisi lukenut ohjeisssa, mutta eihän suomalainen mies lue espanjalaisesta kirjasta nimeltä Manual. ;-)

Harmittaa vaan kun olisin tästäkin halunnut höpöttää tovin:
http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22...

Aiheena: Haave suoraselkäisen kohtaamisesta
I have a dream - minulla on haave. Haaveenani on kohdata täällä poliitikko, joka toimii rehdisti ja suoraselkäisesti. Millainen tuo kuviteltu poliitikko sitten voisi olla?

Kolme sinne onneksi sentään kerkisi kommentoimaan.

Käyttäjän amgs kuva

Juu, tiedetään. Edellinen kirjoituksesi oli niin hyvä, että ainakin minua harmitti, että se poistui listalta. Moni tietää myös, että kansanedustajat ja ministerit nousevat lähes poikeuksetta pyörimään. Näin on aikaisemmin päätoimittaja kertonut.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Ana, onko sinulla google analytics asetettu ? Helena Eronen aikanaan 'kehui' sitä, että hänen yksi kirjoitus sai 120 000 lukijaa lyhyessä ajassa. En muista mikä, mutta nousi päähän, se selvisi seuraavassa kirjoituksessa. En tiedä lukijakunnasta mitään, kuinka kauan keskimäärin lukijat olivat blogia lukeneet ja kuinka nopeasti poistuivat yms, sillä näen vain omani. Niinkuin kaikki. Toimitus tietänee.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tästä syystä kannattaa kirjoittaa toinen blogi vasta sitten, kun olet saanut sen ensimmäisen "suosituimmat" -listalle. Näin molemmat saavat näkyvyyttä. Tuo on ihan näppärä konsti estää spämmääminen, kun täällä oli jossain vaiheessa sellaisia blogisteja, jotka referoivat joka ikisen uutisen. Pahimmillaan kymmenen blogia päivässä. Tietysti se on tympeää, jos kirjoittaa kaksi pidempää tekstiä päivän aikana - kahdesta päivän kuumimmasta aiheesta. Ei auta kuin odottaa seuraavaan päivään.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Parisen kuukautta sitten selasin helsinkiläislehteä, olikohan Kauppalehti Optio vai Suomen Kuvalehti. Lehdessä oli aukeaman tai parinkin verran hemaisevia kuvia helsinkiläiskekkereistä, julkkiksia täynnä iltapuvuissaan, seremoniamestarina kerrottiin toimineen Uuden Suomen verkkolehden päätoimittaja Markku Huuskon. Se hätkähdytti. Nämä verkkolehdet ja kaikki vastaavat ovat vain alustoja, joita ylläpitämällä ja joiden nimissä pääsee seurapiireihin, hyvävelikerhoihin, kekkereihin. Toiminnan sisältö (esim. karusellinostot) muotoillaan niin että suhdeverkosto on ja pysyy kunnossa.

Kyse on elitismirakenteesta. Ymmärrän erittäin hyvin niitä jotka USAssa tai Britanniassa äänestivät eliittejä vastaan. Hyvin äänestetty. Lisää sellaista. Niin minäkin aion äänestää.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Hyvä ja tarkka havainto ja samalla erinomaisesti perusteltu käyttäytymismalli.

P.S. Kommentin voisi nostaa kommentti-karuselliin, jos sellainen olisi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Miten se menikään tämä klassikko Väyryseltä, en sano enkä väitä mutta..
hitusen erikoista on silti, että listalla mainitsemani Savinaisen ja Kärnän blogit ovat karusellissa, sekä niistä on täysin kritiikittömät uutiset Uudessa Suomessa. Kärnän jo linkkasin, Savinainen ohessa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211792-yrittaja-v...

Lisäksi eilisestä karusellista tuo Kristillisdemokraattien Maanselkä, joka kirjoitti aivan puutaheinää. Kirjoitin siitä vastineenkin, mutta ilman kriittistä tarkastelua näemmä mennään uutisoinnissa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211710-kelan-paaj...

Kupletin juoni alkaa hahmottua näinkin hitaalle ja tuoreelle bloggajalle. Mitäpä tuosta, mutta reilua olisi olla avoin tämän asian suhteen.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Yksipuolisuudesta kritisoivalle on pakko nyt vähän kuittailla, että Kärnän saama kritiikki on kyllä otettu huomioon. Esim: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211497-mikko-karn...

Lisäksi karusellinostoina Vornanen, Kilpiäinen ja Välttilä, joissa otettiin kantaa Kärnän näkemyksiin, kahdessa ensin mainitussa hyvinkin kriittisesti.

Koska US on kannanottokeskeinen julkaisu, niin aika usein käy näin, että aiheesta syntyy monta uutista / bloginostoa, joissa on keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Parhaamme mukaan niitä sitten linkittelemme keskenään.

Minusta nyt vähän tuntuu, että haluat rakennella salaliittoteorioita. Ei varmaan auta sanoa, että turha pelko, mutta sanonpahan kuitenkin :)

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Edelleen hauskaa haihattelua... En hae mitään 'karusellista' Näyttää siltä, että lukijat ovat vähentyneet, kun suosituimmat-lista muuttuu, verrattuna ehkä, sitä mitä on ollut noin viiden vuoden sisään. Ne joilla on google analytics asetettu, näkevät paljon on kävijöitä sekä paljon muuta dataa.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

En pidä poimintoja merkittävänä kysymyksenä US Puheenvuorossa - itse foorumi on vallan hyvä niistä huolimatta. Sellainen lukijakunta joka pikakelauksella haluaa olennaisen Puheenvuoron sisällöstä ei ainakaan itseäni kiinnosta pätkääkään. Lukijana poimin jutut suosituimmista usein pärstäkuvan tahi aiheen perusteella, hyvin harvoin omat poimintani ovat toimituksen poimintoja, näissä usein esiintyvillä poliitikoilla tai heidän avustajillaan harvoin on mitään itseäni kiinnostavaa sanottavaa.

Toimituksella on täysi oikeus valintoihinsa ja heille sekä kustantajalle olen kiitollinen tämän mielestäni maan parhaan alustan tarjoamisesta sekä kirjoittajille (ehkä poiminnat poislukien ;-)liki päivittäin saatavista lukuelämyksistä.

Omat juttuni harvoin karuselliin yltävät ja sekin on täysin ymmärrettävää koska aiheeni ei juuri omaa mitään yhteyksiä suomalaiseen arkitodellisuuteen eikä ehkä sionistinen näkökulmakaan liene valtavirran mukainen ja jututkaan eivät ole ylenmäärin loisteliasta proosaa. Siispä tämä tässä.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Tämä kuulostaa realistiselta ajattelutavalta. Eihän US voikaan karusellinostoilla vastata jokaisen yksittäisen henkilön mielenkiinnon kohteisiin. Ja totuushan se on, että ihmisiä ovat karusellinostojakin tekevät, ja joskus arvio yleisestä kiinnostavuudesta voi mennä ja meneekin metsään. Pointti on siinä, että jokainen voi käyttää Puhista itselleen sopivimmalla tavalla!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Se on moro taas,
sanon nyt vielä ties monennenko kerran, että toimituksella on todellakin täysi oikeus valita niin kuin haluavat. Kyseessä on kaupallinen media, jota eivät ohjaa mitkään tasapuolisuuvaateet. Näin on ja hyvä niin.

Useasti on nyt todettu, että harva lukee karusellista siis poiminnoista. Pätee aivan varmasti aktiivikäyttäjiin ja kirjoittajiin, sen sijaan harvoin käyvä lukija katsonee todennäköisemmin poiminnat tai sitten suosituimmat. Lisksi poiminnat pyörivät uuden Suomen uutissivulla, joten ne houkuttelevat Puheenvuoroissa käymättömiä lukemaan blogeja.

Kysymys on siitä, että riittääkö hyvä kirjoitus kiinnostavasta asiasta pääsyyn Poimintoihin?

Ja vielä tärkeämmästä, mikä on se aito ja oikea linja kuinka Poiminnat valitaan? Kenen puolesta Uusi Suomi liputtaa?

Jos nyt vähänkään tarkastellaan tuota päätoimittajan lausumaa, niin se ei vastaa ihan havaittua todellisuutta: ""Niissä tarkoitus on olla tasapuolinen: "tunnettuja" ihmisiä ja "tavallisia" ihmisiä, eri puoluekantoja, hallituksen ja opposition edustajia jne. Kirjoituksen on oltava toimituksen mielestä kiinnostava ja / tai ajankohtainen, toisaalta pelkkä klikkimäärä ei ole koskaan peruste poiminnalle - sisällöllä on suurempi merkitys. Arvostamme sitä, että bloggaaja osallistuu itse keskusteluun."

Ei tarvitse muuttaa mitään, mutta kertokaa toimitus avoimesti kuinka toimitte. Onko taustalla jotain ideologista kuten vaikkapa Maaseudun Tulevaisuus -lehdellä on?
Vai onko kysymys ainoastaan tavoitteesta saada mahdollisimman paljon klikkauksia Uudelle Suomelle samassa hengessä kuin vaikkapa Iltasanomat ja Iltalehti toimii?

On turha luoda illuusiota tasapuolisuudesta, jos sitä ei ole. Lukijille pitää kertoa avoimesti mistä on kyse - sitä vain haluan!

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

"Onko taustalla jotain ideologista kuten vaikkapa Maaseudun Tulevaisuus -lehdellä on?" Lyhyt vastaus: ei.

Kyllä tuo vastaukseni nyt vaan edelleen pätee. Tuo tasapuolisuus on tavoite, johon pyritään. Ei siinä aina voikaan onnistua. Jotkut päivät ovat hiljaisempia, toiset vilkkaampia.

US on puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti. Jos lehden linjaa kaipaa, kannattaa lukea päätoimittaja Markku Huuskon blogeja. Ne ovat lähimpänä pääkirjoitusta Usarissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielestäni yksi johdonmukainen linja toimituksella on nostaa karuselliin merkittävien henkilöiden blogit siitä riippumatta mitä niissä sanotaan.

Silloin tarkoitetaan merkittävässä asemassa olevia tai aiemmin merkittävässä asemassa olleita henkilöitä. Jos jonkin puolueen edustajat ovat useammin siellä, niin se johtuu ennen kaikkea siitä, että kyseisen puolueen edustajat kirjoittavat tänne enmmän.

Tämä on hyvin ymmärrettävä linja, sillä valtaosa blogimerkinnöistä tulee aivan tavan tallaajilta ja niidenkin kohdalla karuselloidaan kirjoitukset, joissa on tärkeätä sanomaa.

Lisäksi, kuten tässäkin ketjussa on korostettu, toimituksella on oma linjansa, jota se saa vapaasti noudattaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toisaalta jos Niko Kaistakorpi olisi esimerkiksi ex-ministeri , niin hän ei luultavasti koskaan olisi tätä blogikirjoitustaan kirjoittanut.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ja tällä halusit Pekka sanoa mitä?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #34

Omakohtainen kokemus ja kohtelu merkitsevät vallan paljon.

Jos kaikki "ex-ministerinä" kirjoittamasi blogikirjoitukset aiheesta riippumatta aina pyörisivät karusellissa, niin tuskin asettuisit kritisoimaan toimitusta siitä, että sinun kirjoituksesi aina pyörivät karusellissa.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #36

Minä kieltäisin toimitukselta karuselliin 'noston'. Mutta ei oo pelkookaa siitä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #37
Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #38

En antaisi ainakaan haastatteluja. Mulla on paussia ollut täällä joskus yli vuodenkin. En halua liikaa olla julkisuudessa. Välillä kuitenkin tekee mieli kommentoida kiintoisia blogeja. Ja Usarissa niitä riittää.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #36

Toki ne merkitsevät, etkä sinä sitä usko, mutta tärkein tavoitteeni on tietää ja pelata avoimin kortein. Siksi mmyös mainitsin jo kirjoituksessa, että voidaan sopia etteivät koskaan ota minua poimintoihin. Jos nyt olsivat ottaneet muutenkaan, mutta varmuuden vuoksi.

Tosin ex-ministerinä huono kirjoitukseni karusellissa pyörimässä ahdistaisi minua, hyvästä olisin varmaan iloinen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #39

Niko.mielestäni aivam turhaan tuijotat näitä poimintoja. Kuten on tullut selväksi, kyseessä on kaupallinen julkaisu, joka siinä sivussa tarjoaa meille erinomaisen foorumin pohtia maailmanmenoa itse kukin omalla tavallaan. Muuten, joskus niitäkin pohdintoja nostetaan poimintoihin. Katselin juuri, että siellä karusellissa on pyörinyt omakin kirjoitukseni viimeisen kahden kuukauden aikana kolme kertaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #40

Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #41

Kaima, kukin toimii tavallaan. Sinäkin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #42

Kaima, onnea !

Jälleen tänään gallupit karusellissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #64

Niinpä näyttää olevan. En kuitenkaan laske itseäni minkään sortin politiikoksi. Ainakaan sen takia minua ei voi suosia. Olisiko sitten kirjoitukseni ollut muuten mielenkiintoinen tai jotenkin muista poikkeava?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #40

Pekka Lukkala,
olen kyllä nähnyt kirjoituksesi poiminnoissa - hyvä niin. Tästäkin huolimatta haluan edelleen vastauksen asioihin, joita on kommentissa 31.

Itse en ymmärrä miksei asiasta voisi keskustella ja miksi toimitus ei voisi vain olla avoin tässä asiassa? Täysi hiljaisuus siltä suunnalta. Miksi pitäisi olla vaan hiljaa eikä voisi tällaisia asioita kysyä mikäli ne mietityttävät, sitä en ymmärrä?

Toisen Pekan eli Toivosen tehtävä täällä ja muualla tuntuu olevan kyseenalaistamiseni riippumatta siitä mikä aihe nyt sattuukaan olemaan kyseessä. Ilmesesti häntä ärsytän tai jotain.. Kenties ruma naama ja koira tai jotain.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #44

Täällä ei kannata ottaa asioita henkilökohtaisesti. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Esimerkkiä voi ottaa poliitikoista.

P.S. Minulla(kin) on ruma naama ja kaksi koiraa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #45

Kaksi koiraa on minullakin, toinen samanlainen - ei vaan mahtunut kuvaan. Kaksi yli 40-kiloista edessä nelivedolla, talvikelissä kova kombo - joutuu käyttään nastakenkiä. :-)

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #45

Minulla ei ole edes yhtä koiraa. Mutta on kaunis nainen. Kaikki rumat äijät saa aina kauneimmat naiset;)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #44

Niko, itse pidän vain normaalina, että esim. kansanedustajan tai europarlamentaarikon tai entisten sellaisten kirjoituksia nostetaan poimintoihin. Kirjoittivat he mitä tahansa, on heidän kannanottonsa yhteiskunnan kannalta tärkeämpi kuin tavallisen tallaajan mielipide. Kyseessähän on tavallaan uutisen välittäminen. Pekka Lukkalan tai Niko Kaistakorven mielipiteet eivät ole mikään uutinen ympäröivän yhteiskunnan kannalta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #51

Pekka,
kyllä mä ymmärrä nuo nykyiset ja entiset kansanedustajat ja europarlamentaarikot, edelleen vaikeuksia on ymmärtää miten nuo pari kunnallispoliitikkoa listalta ovat jatkuvasti esillä.

Ja tiedän ettei tavallisen tallaajan kuten itseni mielipide ole mikään uutinen.

Silti yhä edelleen haluan kuulla sen ja valitun linjan kuvauksen toimitukselta. Olisi esimerkiksi mukava tietää mikä on tämän palvelun visio, mihin se on menossa, mikä on sen tavoite jne.

Edelleen Uuden Suomen "motiivit" kiinnostavat, kuten tuossa aiemmin kuvasin Maaseudun tulevaisuus -esimerkillä niin onko sillä poliittista agendaa tms, joka vaikuttaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #53

Kaiken kaikkiaan pidän tätä foorumia parhaana Suomessa. Myös hyvin tasapuolisena. Ehkä kyseiset kunnallispolitiikot kirjoittavat vain hyvin ajankohtaisista asioista, jotka puhuttavat ja ovat pinnalla.

Tasapuolisuus US-puuheenvuorossa näkyy siinä, tänne saa kirjoittaa kuka tahansa mistä tahansa kunhan vain pysyttelee US-puheenvuoron sääntöjen rajoissa. Se jo on minulle riittävää.

Sitten on myös tunnustettava se asia, että US-puheenvuoro ei ole yleishyödyllinen. Foorumille myös sen saaman rahallisen tuloksen merkitys tärkeää. Jos ei näin olisi ei koko US-puheenvuoroa olisi edes olemassa.

Teknisessä toteutuksessa on varmasti aina kehitettävää, mutta näiden minun täällä oloni vuosien aikana siinäkin on menty askel askeleelta parempaan suuntaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #39

Miksi julkaisisit mielestäsi huonon kirjoituksen? Uskon, tai ainakin toivon, blogistien julkaisevan tekstinsä vasta kun ovat siihen itse tyytyväisiä. Kommentteja tulee roiskaistua vähän löysemmin rantein, mutta olisihan niissäkin hyvä olla ajatus...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #71

Max, en nyt lähtökohtaisesti huonoa julkaise. Joskus on itsellä tarve tuoda joku asia esiin ja esim aikaa ei ole tarpeeksi käytettävissä.

Sitä paitsi itsekritiikkini on sitä luokkaa, että päivän päästä katsoessani omaa kirjoitustani näen kymmenen kohtaa, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Ja joskus jälkikäteen ajattelen, että tulipas kirjoitettua ihan paskaa..
Ei itse ajatuksen tai tarkoituksen suhteen, niiden osalta en ole vielä katunut. Mutta kirjoituksen laadun suhteen välillä - parempaankin olisi ehkä pystynyt.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #74

Itseruoskinta voi toki joskus olla hyväkin asia, jos se nostaa kynnystä seuraavaa kertaa varten. Yleettömästi sitä ei kannata kuitenkaan harrastaa, ettei tuotoksia kerry pelkästään kirjoituspäytälaatikkoon.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #76

Tässä sitä opetellaan, yli 20 vuotta tullut lähinnä kirjoitettua liiketoiminta- ja hankesuunnitelmia, teknologiastrategioita ja kaiken maailman esiselvityksiä sekä raportteja yritysmaailmassa. Viimeiset 3 kuukautta sitten välillä jotain vapaampaa tänne.. :-)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #76

Max,
olet fiksu mies, tarvitsen apuasi täällä, jotta asia selviää. Ei haittaa vaikka olisin väärässä ja olemme eri mieltä, kunhan yritämme selvittää asian.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Minun on yleensäkin vaikea ymmärtää, kun joka kolmas tuntuu olevan sitä mieltä, ettei tästä tarvitse puhua. Tunnistan samoja henkilöitä, jotka sitten syyttävät muualla pahaa mediaa puolueellisuudesta. Media on tämäkin, miksei sen vaikuttimista ja linjoista voisi keskustella siinä kuin muidenkin? Ei ymmärrä...

Jos olette sitä mieltä, ettei asiaa tarvi ottaa puheeksi, niin miksi sitä täällä julistatte? Minä haluan ja moni muukin, kaiketi voimme niin tehdä?

Itseäni ainakin kiinnostaa toimituksen kannanotto, jos sellainen joskus tulee. Jos ei tule, niin sekin on kannanotto johonkin suuntaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Muistini mukaan päätoimittaja Huusko on esittämääsi kysymykseen antanut joskus vastauksen, joka noudatteli Juha Kuikan esittämiä suuntaviivoja #32.

Selkeästi täällä kuitenkin ollaan ns. kahden kerroksen väkeä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

En tiedä, mutta arvelisin arvostelun puutteen syynä olevan osittain myös pelko, että joutuu ylläpidon taholta "merkityksi" , joka ehkä vaikuttaa myös joskus etusivulle pääsyyn? Joillekin se on varmasti tärkeä osoitus ja tunnustus hyvästä bloggauksesta, jota se tietysti aika usein onkin, - tai muuten vain aihe on hyvin ajankohtainen.

Tosin täälläkin on muutamia oikeasti hyviä ja fiksuja bloggaajia, jotka tekevät myös suuren työn taustalinkkeineen, mutta ovat yksinkertaisesti väärässä puolueessa. Ajattelin nyt lähinnä Sirpa A:ta... On toki muitakin, joita ei poimintoihin nosteta, hyvistä blogeista huolimatta.

Muistan joskus taannoin, noin vuosi sitten olleen yleistä keskustelua asiasta, ja jotkut olivat todella katkeran tuntuisia, että valinnat menevät aina väärin. Poliitikkojen nostoista silloin tuskin oli edes kyse, sillä sen kaikki ymmärtävät, että he ovat alustalle kuitenkin tärkeitä ja arvovaltaa nostavia julkkuja, vaikkei ne puheenvuorolaisia edes kiinnostaisi.

Käyttäjän SinikkaHammari kuva
Sinikka Hammari

Mielenkiintoinen ja hyödyllinen blogi, Niko Kaistakorpi ja luin jopa koko kommenttirimpsun. Minulle suositeltiin Uutta Suomea, kun kyselin blogeista. Olen juuri avannut blogisivun Puheenvuorosta ja jo tämä auttoi hahmottamaan, mitä voi olla odotettavissa. Vielä en ole ehtinyt yhtään omaa blogijuttua julkaista.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sinikka,
tervetuloa joukkoon sekalaiseen ehkä joskus sekavaankin, positiiviset puolet voittavat täällä kuitenkin mennen tullen huonot eli hyvään paikkaa olet tullut kirjoittelemaan. Hetki menee varmaan ihmetellesssä mikä toimii ja mikä ei, itse parisen kuukautta kirjoitelleena opin jotain uutta harva se päivä. Näemmä en tee asioita ihan perinteisesti, mutta meitä on moneksi - onneksi.

Someen ja tännekin kehittelemäni perussääntö on: jos voit tulla väärinymmärretyksi, niin tulet väärinymmärretyksi. Joten älä huoli, jos joskus tulee lunta tupaan, niin on käynyt meille kaikille.

Käyttäjän arnold kuva
Antti Arola

Olisikohan yksinkertaisin selitys kuitenkin -- sen sijaan, että toimituksella olisi 24/7 päivystävä komitea punnitsemassa, miten kukin käyttäjän julkaisema kirjoitus sopii tai ei sovi "agendaan" -- se, että työvuorossa oleva toimittaja muiden hommiensa ohessa tekee nostopäätökset peilaten uusia kirjoituksia parhaan kykynsä mukaan tuohon julki lausuttuun nostokriteeristöön.

Uskoisin, että lopputulos siis on eniten päivystävän toimittajan näköinen. En tiedä, onko heillä edes velvollisuutta tavata jokaista Puheenvuoron kirjoitusta läpi; voipi olla, että mm. julkkisten jutut tarttuvat siksikin koukkuun paremmin.

Lisäksi uskon, että merkittävä vaikutus on myös kirjoituksen julkaisuajankohdalla: onko kirjoitus ehtinyt kerätä riittävästi klikkauksia, kommentteja ja muuta pöhinää siihen kellonaikaan mennessä, kun toimittaja todennäköisimmin on niitä lukemassa ja tekemässä nostoja. Huomiohakuiset kirjoittajat lienevätkin jo tehneet tästä taustatutkimuksensa ja ajoittavat julkaisunsa strategisesti. ;)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Antti,
voit olla hyvinkin oikeassa pohdinnoissasi. Komiteaa tuskin pidetään, taitaa olla ab viiden hengen toimitus ja hommat jaettuna 24/7-palveluun tuskin moista mahdollistavat eikä liene tarvettakaan.

Parasta kykyä mieluusti ohjaa joku yhteinen ja julkilausuttu linja. Edelleen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä peräänkuulutan vaikkei sille mitään pakkoa olekaan.

Oman veikkauseni mukaan toteutuva linja on jotakuinkin seuraavanlainen:

Puheenvuoron palvelun tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää on poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden näkyvyys. He eivät kirjoita tänne ellei sitä kautta saada näkyvyyttä mediassa, joten heille on taattava riittävä näkyvyys. Ilman heitä Puheenvuoro palveluna ei pärjää kilpailussa. Kohua herättävät kirjoitukset tuovat lukijoita, jolloin saamme lisää mainostuloja palvelun ylläpitoon ja kehittämiseen. Osana palvelua pystymme tuomaan esille myös hyviä kirjoituksia julkisuudella tuntemattomien henkilöiden toimesta. Näiden kirjoituksien tärkeimpänä ominaisuutena on ajankohtaisuus sekä keskustelua ja kohua herättävä aihe. Näiden osuus Puheenvuoron poiminnoista on kuitenkin oltava pienempi kuin poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden.

Jos se on tällainen, niin se on ihan ok kunhan se vaan sanotaan ääneen toimituksen taholta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Yhteen asiaa kiinnittäisin vielä huomiota, poliitikkojen blogeilla on valtava osuus koko Uuden Suomen kotimaan uutisoinneista, sieltä löytyy tällä hetkellä seuraavat:

1)Yrittäjä vastaa HUS-pomolle: ”Sote-palveluissa pätevät samat säännöt kuin muissakin palveluissa”
- pohjana monasti mainitun kunnallisvaaliehdokas Mikko Saveliuksen blogi

2)Kansanedustaja kypsyi keskusteluun valtionosuuksista: ”Onko kyse maaseutuvihasta vai jostain muusta?”
- pohjana kansanedustaja Mikko Kärnän blogi

3) Kelan pääjohtajan ”varoitusmerkki” herätti huolen – ”Toimeentulotuki räjähtää käsiin”
- pohjana Kristillisdemokraattien puoluesihteerin Asmo Maanselän blogi

Näitä kaikkia yhdistää se, että niiden ainoa uutissisältö on käytännössä referaatti kyseisestä blogista vailla mitään tarkastelua itse asiasta. Onko tämä enää edes uutisointia vai pelkästään politikoille tarjottua palstatilaa ja näkyvyyttä? Tehdäänkö käytännössä mitään toimituksellista tai journalistista työtä uutisen eteen?

Noista esimerkiksi kommenteissa itse kritisoin vahvasti koko asmo Maanselän kirjotuksen perustaa:
"Asmo Maanselkä, koko tässä ajatuskehitelmässäsi teet täysin perustavanlaatuisen virheen, jonka moni tekee joko tahallaan tai tahattomasti - sinusta en osaa sano kumpi.

Ei voida pohdinnassa erottaa esim työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen tasoa toimeentulotuesta kuten teet. Kysyt tässä: "Jos verrataan aluksi Ruotsiin niin voi kysyä miksi täällä käytetään tuplasti enemmän toimeentulotukea kuin Ruotsissa?"

Vastaus tähän on, koska Ruotsissa esim työmarkkinatuki ja kansaneläke on merkittävästi korkeammalla tasolla, jolloin sillä oikeasti pystyy elämään. Jos katsot Suomen peruspäivärahaa, joka esim työmarkkinatuen osalta verojen jälkeen jättää käteen 518,40 kuukaudessa (laskettu 20 päivällä), niin sillä on mahdotonta tulla toimeen. Tällöin on sitten haettava toimeentulotukea selvitäkseen.

Suomessa on valittu malli, jossa jostain syystä pidetään peruspäiväraha niin pienene, että se pakottaa ihmiset hakemaan toimeentulotukea."

Eli suuri osa herran kirjotuksesta ei kestä analyyttistä tarkastelua pätkääkään. Joku ajattelee nyt, että mitäs tästä tuleehan se esille kommenteissa. Reaaalimailmassa käy kuitenkin jotakuinkin seuraavaa:
1) Joku määrä ihmisiä tulee katsomaan uutisia uusisuomi.fi:hin ja osa niistä päättää lukea artikkelin
2) Näistä 10% päättää katsoa linkkinä olevan blogin
3) 1% päättää katsoa myös kommentit

Luvut eivät ole todellisia, jos pääsisin sivuston analyyseihin käsiksi, niin voisin katsoa oikeat luvut. Suuntaa nämä antavat kuitenkin.

Median toimintaan edes jossain määrin kuuluu objektiivisuuden jonkinlainen ylläpitäminen uutisoinneissa - näissä se ei enää toteudu. Vetävällä otsikolla välitetään poliitikon sanoma sellaisenaan?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Oman lukunsa muodostavat blogikirjoitukset, joista on poistettu mahdollisuus kommentoida. Ja niitäkin näkee joskus nostettuina toimituksen poimintoihin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tuo mahdolisuus pitäisi poistaa, esimerkki tältä päivältä tässä.

Kristillisten kunnallisvaaliehdokas Petri Muinonen hyväksyy vain itse tarkastamansa kommentit, hän kirjoittaa blogissaan:
"Jos jo aimmin Saksassa pedofilian puolestapuhujina kunnostautuneet Vihreät saavat Suomessakin kouluja koskevat tavoitteensa läpi, niin seuraava askel tässä lienee se, että opettajat oikein kädestä pitäen näyttävät miten sitä pippeliä tai pimppiä kuuluu koskettaa."

Hyi h... mikä väite. Jotain rajaa. Ilmoitin asiattomaksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #61

Ylläpito näemmä hoiti tuon pois.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Meidän päälinja on itse asiassa se, että näkyvyyttä annetaan nimenomaan niille, jotka sallivat keskustelun.

Esimerkiksi Timo Soini piti aikoinaan pitkään blogiaan täälläkin, mutta eipä häntä karuselliin nosteltu, kun kommentointi ei ollut sallittu.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #68

Jenni,
kovasti ehdottaisin, että poistatte kansanedustajilta ja kunnallisvaaliehdokkailta mahdollisuudeen kommenttien ennakkotarkastukseen. Ensinnäkin täällä on useita ehdokkaita, jotka päästävät läpi vain samanmielisten kommentit. Ei ole kyse enää asiattomuuksien karsimisesta, vaan omasta propagandasta.

Lisäksi esim tänään poiminnoissa oleva kansanedustaja Heinonen tarkastaa kommentit ennenkuin ne tulevat esiin. Käytäntö tukahduttaa keskustelun lähes kokonaan. Ensin siellä oli tunteja pelkkä kirjoitus, kun hän ei ilmeisesti ollut kerennyt käydä hyväksymässä. Nytkin siellä on vain 6 kommenttia. On mahdotonta keskustella temmolla, jossa ei tiedä koska oma kirjoitus tulee näkyviin ja koska sitten taas vastaajan kirjoitus. Ei oikein sovellu nykymaailman menoon.

Jäähän kuitenkin mahdollisuus poistaa viestejä itse sekä ilmoittaa asiattomiksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tällaisia pitäisi joskus nostaa esiin vaikka onkin pitkä ja hitusen vaikea.

http://timopkylml.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229110-...

Ei ole kovin myyvä, mutta fantastista pohdintaa nykymaailmasta ja ajattelemista pitkäksi aikaa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Esimerkki tältä päivältä, piraattipuolueen poliitikon blogi karuselliin ja suoraan referoituna uutiseksi ilman mitään näkökulmaa. Tämä vaikka kommenteissa jo osoitin sen sisältävän melkoisia asiavirheitä.

http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229161-karmea...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211829-suomalaist...

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Moi Niko,

näistä karusellinostoista on väännetty täällä Puhiksessa kättä niin kauan kuin palvelu on ollut olemassa :) Ja niistähän saakin loputtomasti väännettyä kättä. En millään lailla kiistä sitä, että jotkut bloggaajat saavat näkyvyyttä enemmän kuin toiset. Kriteerit ovat kuitenkin kaikille samat.

Ja kyllä sinne karuselliin pääsee ihan tavallisiakin ihmisiä sekä pienpuolueiden edustajia. Kunhan kirjoittavat kiinnostavasti. Myös tietyt persoonat ovat jostain syystä itsessään kiinnostavia ja puheenvuoron painoarvoa voi lisätä tai heikentää se, kuka sen sanoo. Ikävä kyllä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jenni,
ok, kiitokset avoimesta vastauksesta. Sen verran toivoisin, että noihin uutisnostoihin tuotaisiin edes jotain muuta kuin pelkkä blogin referaatti. Varsinkin mikäli jo kommenteista voi tunnistaa, että kirjoituksen faktat ontuvat pahasti.

Suurin osa ihmisistä lukee uutisen ja pitää sitä pääosin totena,
pieni osa menee katsomaan itse blogin ja vahvistaa käsityksensä,
minimaalinen osa sitten katsoo kommentit.

Pientä journalismia peliin.. Toivon minä sisäsyntyisenä faktantarkistajana.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Toiveesi on fiksu ja perusteltu. Kiinnitämme asiaan huomiota.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset