*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Suosi venäläistä, osta Nokian renkaat

Testihuijauksien lisäksi Nokian Renkaat on kunnostautunut agressiivisen verosuunnittelun alueella siirtämällä voittojaan verotettavaksi Venäjällä verosopimuksen ja siirtohinnoittelun avulla. Iltalehden tietojen mukaan Suomen verottaja ja Nokian Renkaat riitelevät parhaillaan oikeudessa 89,2 miljoonan euron jälkiveroista vuosilta 2007-2010. Kiistassa on kyse konsernin sisäisestä Suomen ja Venäjän välillä tapahtuneesta siirtohinnoittelusta.

Tehdyn verosuunnittelun ja huojennusten avulla yrityksen veroaste oli 2016 15,7 prosenttia ja 2015 vain 12,3 prosenttia. Nämä ovat erittäin matalia lukuja, kun yhteisövero sekä Suomessa että Venäjällä on 20%. Tämä selittyy Nokian Renkaiden ja Venäjän tekemällä sopimuksella, jossa sille on annettu merkittäviä verohuojennuksia. Sopimus on uusittu ja uusimmat verohuojennukset astuivat voimaan vuoden 2013 alussa.

Käytännössä tuotekehitys tehdään nykyään Suomessa, mutta valmistus tapahtuu pääosin Venäjällä: tammi-kesäkuussa henkilöautonrenkaista 86 prosenttia valmistettiin Venäjällä ja loput 14 prosenttia Suomen tehtaalla.

"Verohallinnon jälkiverotuspäätöksen mukaan Venäjän-tehdas on vähäriskinen sopimusvalmistaja, ja näin merkittävä osa sen tuloksesta pitää lisätä yhtiön verotettavaan tuloon Suomessa.", kertoo Iltalehti. Nykyinen yhtiön verosuunnittelu on juuri sitä monikansallisten yhtiöiden voitonsiirtoa matalamman verotuksen maihin, jota EU pyrkii parhaillaan muuttamaan.

Venäjällä suurta voittoa, Vianorilla tappiota

Henkilöautonrenkaat-segmentti, johon Venäjän tehdas kuuluu, teki vuonna 2016 liikevaihtoa 981,1 miljoonaa euroa. Se tuotti liikevoittoa 305,8 miljoonaa euroa eli liikevoitto oli muhkeat 31,2 prosenttia. Nokian Renkaiden omistama Vianor taas teki tappiota Suomessa 1,6 miljoonaa euroa. Vianor vaikuttaisi ostavan renkaat kalliilla Venäjältä maksaen ylihintaa samaan konserniin kuuluvalle tuottajalle, jolloin Suomessa syntyy tappiota eikä verotettavaa - verot voitoista maksetaankin Venäjällä.

Toiminta jatkuu riskillä

Kyseinen hallinto-oikeuteen menevä riita koskeen siis neljän vuoden ajanjaksoa 2007-2010. yhtiö on jatkanut samaa tapaa vuodet 2011-2016 ja aikoo jatkaa sitä edelleen kiistäen verottajan näkemyksen. Jos tuosta neljän vuoden potista arvioi kuuden vuoden summan tasaisen vauhdin taulukolla tutkimatta itse tilinpäätöslukuja päästään 133,8 miljoonaan yhteissumman ollessa 223 miljoonaa.

Melkoinen summa verottajalle mikäli sen näkemys katsotaan oikeaksi. Nokian renkaat pelaa melkoisella riskillä - nähtäväksi jää miten lopulta käy.

Nouseeko omatuntotalous, vaikuttavatko yrityksien epäeettiset toimet?

Viime vuosina on ennustettu ns omatuntotalouden tuloa, jossa yhä suurempi merkitys on yritysten toiminnan etiikalla ja moraalilla. Vastuullisuus on mahdollisuus tuottavaan yritystoimintaan, ei vain kustannus, kuten vielä pitkälle asia yrityksissä nähdään. Menestystä pitäisi tulla yrityksen lisäksi ihmisille, ympäristölle ja yhteiskunnalle.

Itse en näe kovin suuria ennusmerkkejä tämän noususta Suomessa. Esimerkiksi VAG-konsernin päästöhuijaukset tai Nokian Renkaiden testihuijaukset eivät ole tainneet juurikaan vaikuttaa menestykseen eikä kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Lisäksi esimerkiksi Applensa hankkiva kuluttaja ei taida korviaan letkauttaa sen agressiiviselle verosuunnittelulle.

Kenties se aika on vielä tulossa, jolloin kuluttajat palkitsevat eettisemmän toiminnan ja vain nipinnapin lain kirjaimen täyttävät toimijat kokevat kysynnän laskun.

Josko jo tänä talvena suomalaiset äänestävät jaloillaan tai tässä tapauksessa renkaillaan?

EDIT 28.8.2017 klo 9:44. Lisätty tieto Nokian renkaiden ja Venäjän sopimuksesta, joka takaa alemman yhteisöverotuksen kuin Venäjän normaali 20%. Pahoitteleen että jäi vahingossa alunperin pois ja aiheutti sekaannusta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomen tolkuton verotus ajoi minutkin pois Suomesta. Ymmärrän Nokiaa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sieltä jysähti perinteinen tokaisu, jolle nykyään erityisesti yritysten osalta ei ole juurikaan todellisuuspohjaa. Yritys- ja pääomaverotus Suomessa on tällä hetkellä hyvinkin kilpailukyinen ja mukaan voidaan vielä ottaa varsin anteliaat yritystuet. Esim yhteisövero on alle OECD-maiden keskiarvon.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Yrityksiä ja työtä ei pitäisi verottaa laisinkaan, jos oltasiin järkeviä Suomessa.

Suomen nousu olisi valtava, jos verot molemmista poistettaisiin ja välilliset verot pidettäisiin kohtuudessa.

Nikon kannattaisi perehtyä taloustieteeseen. Yksikään vero ei lisää työpaikkoja.

Suomessa on verojen takia n. 500.000 ilman työtä. Heidän ei kannata mennä töihin verojen takia.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola Vastaus kommenttiin #3

Kyllähän pohjoismaiset korkean verotuksen valtiot ovat luoneet ison julkisen sektorin työpaikkoineen juuri verotuloilla. Tarvitseeko sen olla näin suuri vai voisiko verojen keräämisen sijaan jättää ihmisille ja yrityksille itselleen enemmän päätösvaltaa tulojensa osalta onkin sitten toinen kysymys. Joka tapauksessa joudumme joko tulonsiirtoja tai julkista työpanosta vähentämään, kun tulot eivät riitä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #4

#4
Ei siinä työpaikat ole lisääntyneet, vaan vähentyneet, koska yksityinen sektori maksaa ne julkiset työpaikat.

Esim. Viro leikkasi rajusti julkista sektoria ja nyt on huutava työvoimapula.

Olin viikonöoppuna ravintolassa ja siellä pahoiteltiin itsepalvelua, koska ei ole saatu työvoimaa tarpeeksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #3

Mitkäs maat toimivat menestysreseptilläsi, jossa yrityksiä eikä työtä veroteta ollenkaan ja millaiset palvelut yhteiskunta ja valtio siellä tarjoaa?

Otaniemen taustasta huolimatta myös taloustiedettä on luettu reippaasti ja toteutettu yritysmaailmassa - älä huoli.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Jos yritysten verotus Suomessa on kilpailukykyinen niin miksi suomalaiset yritykset sitten hakeutuvat niin paljon ulkomaille? Onko syynä jäykkä AY, byrokratia, palkkatasot vai mikä kumma.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #7

Esitetään vastakysmys alkuun, miksi ihmeessä sitten esimerkiksi ruotsalaiset ostavat Suomesta yrityksiä ja onnistuvat tekemään niistä menestyviä kuten kirjoitin blogissani Suomen muutos tytäryhtiötaloudeksi - ruotsalaiset ostoksilla.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #8

#8
Yritysostot ovat aina osa jotakin strategiaa.

Ostetaan kilpailija ja saadaan synergiaa tai tuhotaan se markkinoilta ja kupataan tyhjäksi.

Sopivalla substanssiarvolla kannattaa pelkkä kuppaus.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #10

Ei tule heti mieleen tapausta, jossa ruotsalaiskonserni olisi viimeisen vuosikymmenen aikana rakentanut ostamalleen suomalaisyritykselle uutta tehdasta Suomeen. Pankkitoiminnassa Suomi näyttäytyy nähtävästi edullisena, kun Nordeasta väläyteltiin pääkonttorin siirtämistä. Tosin tuo väläyttely ilmeisesti riitti pistämään Ruotsin hallituksen ruotuun.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

"Esitetään vastakysmys alkuun, miksi ihmeessä sitten esimerkiksi ruotsalaiset ostavat Suomesta yrityksiä ja onnistuvat tekemään niistä menestyviä."

Ei vain Ruotsalaiset, vaan myös norjalaiset, tanskalaiset, saksalaiset ja venäläiset ovat kiinnostuneita sijoittamaan korkean verotuksen suomalaisiin yrityksiin.

Verotukselta ei voi välttyä, ellei julkista sektoria haluta alasajaa, mutta halut alasajoon ovat vain teoreettisia, kukaan ei oikeasti halua luopua mistään julkisen sektorin palvelusta ja kaikkea yksityistämistä vastustetaan kynsin hampain.

Suomi ei ole niin kilpailukyvytön kuin mitä pelotellaan, mutta Suomi voisi kyllä olla vähän kilpailukykyisempi.

Ei Suomen kannata yrittää olla liian kulpailykykyinen, sillä siinä tapauksessa Suomesta loppuu työvoima ja muutkin resurssit. Vähän kilpailukykyisempi pitäisi olla, vaikka sitten ulkomaisella työvoimalla, ellei kotimainen riitä.

Muussa tapauksessa, ellei kilpailukyku tästä parane, valtion velaksi elämistä ei voida pysäyttää, eikä julkista sektoria voida rahoittaa siinä laajuudessa kuin mitä haluamme julkisen sektorin toimivan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #21

''kukaan ei oikeasti halua luopua mistään julkisen sektorin palvelusta ja kaikkea yksityistämistä vastustetaan kynsin hampain.''

Julkinen sektori on tuottaviinaan sellaisia palveluja, joita kukaan ei oikeasti tarvitse, eikä ne edes kuulu julkiselle puolelle.

Kuluttajaneuvojat, elinkeinoasiamiehet, raittiussihteerit jne. Lisäksi lähes kaikki julkisen sektorin osa-alueet on ylimiehitetty.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #26

"Kuluttajaneuvojat, elinkeinoasiamiehet, raittiussihteerit jne. Lisäksi lähes kaikki julkisen sektorin osa-alueet on ylimiehitetty."

Toisaalta, jos kansalainen jotain tällaista palvelua tarvitsee, on se varmasti kiven alla ja monen byrokraattisen mutkan takana, ennenkuin palvelua saa, vaikka olisi veronsakin maksanut.

Se kertoo joko alimiehityksestä tai byrokratian kankeudesta tai molemmista. Kyllä julkisia palveluita pitäisi minusta yksityistää, mutta asia ei ole yksinkertainen, väärinkäytösten ja korruption vaara on suuri, mutta niin se on vaikka palveluja ei yksityistettäisikään.

Korruptio on vakava asia ja siihen pitäisi suhtautua vakavasti, aina kuin julkisin varoin jotain toteutetaan. Mutta kyllä ne palvelutkin ihan tosissaan tarpeen ovat.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #7

#7
Suomessa on hyvin vihamielinen suhtautuminen yrittäjiin ja ryöstömentaliteetti.

Se ajaa pois yrittäjiä sinne, missä heitä arvostetaan yhteiskunnan tukipilareina.

Hyvä kommentti Matti Säisältä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #7

Monet yritykset ovat perustelleet lähtöään sillä, että ne muuttavat sinne missä markkinat ovat. Esimerkiksi Venäjän markkinat ovat tuntuvasti suuremmat kuin Suomen, myös rengaskaupassa. Jos yhteisövero on sama Suomessa ja Venäjällä niin Venäjällä toimimisesta jää ainakin logistinen etu, mahdollisesti tulee etua myös tuotantokustannuksissa.

Suomen ja Venäjän välisen kaupan hintakikkailu on vanha yritysten käyttämä keino myös muissa maissa toimivien yritysten kanssa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #11

Tämä lienee selkeää vuosikymmeniä jatkunutta kehitystä enkä usko, että valmistavassa teollisuudessa Suomella on kovin nopeasti mahdollisuutta kilpailla Venäjän, Kiinan tai Intian kaltaisten maiden kanssa. Roobtisaation edetessä toki saataa muutosta tulla positiiviseen suuntaan, jos onnistumme sen hyödyntämisessä.

Yhteisövero on siis Venäjälla teoriassa sama, mutta se on yhtiön ja Venäjän välisellä sopimukselle muutettu merkittävästi alemmaksi. Eräänlainen yritystuki sekin.

Se että keino on vanha ei tee siitä oikeudenmukaista.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

¤13
Suomella on kovin nopeasti mahdollisuutta kilpailla Venäjän, Kiinan tai Intian kaltaisten maiden kanssa.

Kuitenkin Saksa onnistuu siinä hyvin. Miksi vain Suomi on tahmatassu?

Suomen nettopalkat ostovoimakorjattuna on vain samaa tasoa kuin Virossa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #16

Onko tämä tahmatassutoimintaa:

"Suomi on edelleen Pohjoismaiden suosituin suorien ulkomaisten investointien kohdemaa, käy ilmi EY:n European Investment Monitorista. Positiivinen kehitys on jatkunut jo viisi perättäistä vuotta."

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/suomi...

Mistä tämä johtuu, jos olosuhteemme ovat niin surkeat?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #16

"Suomen nettopalkat ostovoimakorjattuna on vain samaa tasoa kuin Virossa."

Joo, suomalainen olut on Virossa halvempaa, mutta miten on muut tavarat. Voiko elintarvikkeita tai elektroniikkaa tai autoja oikeasti myydä Virossa halvemmalla, niin halvalla että palkkatasoista aiheutuva ero kompensoituu?

Kenties asuminen on Virossa halvempaa

Minä en oikeasti tiedä, tämä ei siis ole mikään retorinen kysymys, vaan oikea kysymys.

Ainakaan Viron palkkatasolla ei matkustella kovin edullisesti ulkomailla, kuten Suomen palkkatasolla voi tehdä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #25

Kyllä asuminen on selvästi halvempaa, mutta niin ovat kyllä autotkin. Ero on kymmeniä prosentteja... Autoissa toki suurin selittävä tekijä lienee verot. Muistan lukeneeni joskus että suomalaisilla automaahantuojilla on tehtailta kaikkein edullisimmat hinnat korkean verotuksemme vuoksi. Siinä siis blogin hengessä saksalainen autonvalmistaja kuppaa isäntävaltiotaan tukeakseen suomalaista verottajaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #28

Suomessa verotetaan siis alkoholia ja autoilijaa, muuten muut verot olisivat vieläkin korkeammalla tasolla. Silti suomen valtion pitää ottaa velkaa, kun verot ei riitä.

Virossa tiettävästi valtio on velaton, eikä velkaa oteta.

Onko Virossa julkisia palveluita ylipäätänsä lainkaan, ja jos on, miten se on mahdollista ja miten ne rahoitetaan?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #28

Ostin viikko sitten käytetyn Mersun Tallinnassa. Hinta 10K euroa, vastaava Suomessa 26-30K.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #25

#25
Matkat Virosta ovat paljon halvempia kuin Suomesta. Kiinteistöveroa ei ole. Max, tulovero 20%. Varainsiirtovero asunnosta 0,12%. Suomessa 4%.

Autot puolta halvempia. Sähköautoilun johtava maa maailmassa jne. Ilmainen päivähoito. Tallinnassa ilmainen julkinen liikenne. Omalääkärijärjelmä lähes ilmainen jne.

Ps. Oluet ostetaan nykyisin Latviasta. A-olutkori 8,90 euroa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #29

Maksavatko Suomessa työskentelevät virolaiset veroja Suomen lisäksi myös Viroon, vai mistä ihmeestä ne virolaisten rahat tulee, kun velkaakaan ei oteta.

Tuleeko tuloja edelleen Neuvostoliiton sotasalaisuuksien myynnistä CIA:lle?
Luulisi että niillä salaisuuksilla ei enää olisi paljon arvoa eikä kysyntää.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #29

Juu, tuo käykin vastauksesta Nikon kysymykseen #5. Vaikka tuloveroa on, on kokonaisveroaste alhaisempi kuin joidenkin suomalaisten kunnallisvero. Yhteisöveroahan ei käsittääkseni ole.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #29

"Matkat Virosta ovat paljon halvempia kuin Suomesta."

Minulla ei ole mitään vata- argumenttia esittää, eikä ole mitään syytäkään, ideologista tai henkilökohtaista syytä, epäillä sanojasi.

Ihmettelen vain miten se voi olla mahdollista. Matkakustannukset ulkomailla, muualla kuin Virossa, ovat virolaiselle matkailijalle täysin samat kuin suomalaisille. Vai onko?

Voiko hintaero johtua vain virolaisten matkatoimiston työntekijöiden halvemmista palkkakuluista. Mitä muita tekijöitä voisi olla olemassa?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #40

Palkan sivukulut, välilliset verot, suorat verot ja matkustajamaksut nyt ainakin tulevat mieleen suoralta kädeltä. En tosin tiedä noiden kaikkien tasoja, joten saattaa niistä jokin nostaakin kustannusrakennetta Virossa. Arvelen kuitenkin kaikkien olevan alempia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #41

Tuo on toki totta, mutta ei toimistokulut voi niin suuret olla. Kyllä kai suurin osa kuluista suntyy matkalla, siis siellä ulkomailla.

Yksi selitys voisi olla että virolaisille tarjotaan alemman hintatason matkoja kuin suomalaisille.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #42

Voit olla hyvinkin oikeassa. Mieleen tuli vielä polttoaine yhdistettynä kaikkiin edellisiin, eli halvemmat lennot. Tokihan tuohon tulee vielä vuokrat, koneet, siivous, markkinointi etc. Lisenssimaksutkin (Amadeus) saattavat toki olla markkinakohtaisia, siitä en ole varma. Sitten kun kaikki nuo summataan ja lisätään päälle odotettu tulosprosentti, joka jaetaan Suomen osalta 0,8:lla ollaan lopputuloksessa.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #16

Saksan yhteisövero on ollut 29.79% jo yli 10 vuotta.Euroopn maista vain Belgia ja Ranska keräävät enemmän.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #16

Sinun väitteesi "Suomen nettopalkat ostovoimakorjattuna on vain samaa tasoa kuin Virossa" ei todellakaan pidä paikkaansa, tai pitää sillä erotuksella, että Virossa tullaan pienemmällä palkalla paremmin toimeen, mitä meillä Suomessa.

Siksi suhteessa virolainen saa paremman elintason pienemmällä vaivalla, mitä meillä jouduttaisiin paikkaamaan toisella työllä. Sama ero heijastuu myös Venäjään.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #13

"Se että keino on vanha ei tee siitä oikeudenmukaista."

Ei tietenkään tee. Halusin vain sanoa, että tätäkin menettelyä on ollut sangen turvallista käyttää, koska verottajan ja harmaan talouden tutkinnan resurssit eivät yksinkertaisesti riitä paljastumisriskin pitämiseen korkealla. Julkisen talouden henkilöstön säästöjen nimissä pidetään huolta, ettei riski kasva myöskään tulevaisuudessa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Minulle jäi epäselväksi, miksi tulos kannattaa tehdä Venäjällä, jos kerran veroaste on sama? Lähtökohtaisesti yhtiön kannalta on siis yhdentekevää kummassa maassa tulos näytetään, tai sitten blogista jäi oleellinen selittävä tekijä mainitsematta. Sen ymmärrän, että Suomen verottaja näkisi tuloksen mieluummin tehdyn Suomessa, kuten toki minäkin. Jäin kuitenkin miettimään miksi pidit järjestelyä eettisesti kyseenalaisena?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jäi pois siis merkittävä asia:
"Nokian Renkaiden markkinointi- ja viestintäjohtaja Antti-Jussi Tähtinen ei avaa Venäjän verottajan kanssa tehdyn verosopimuksen yksityiskohtia, mutta kertoo uusimpien verohuojennusten astuneen voimaan vuoden 2013 alussa."

sopimus on ollut pitkään voimassa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kieltämättä aika merkittävä selittävä tekijä. Kiitos tarkennuksesta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #17

#17
Plogilta putosi pohja kuin venäläisestä sinkkiämpäristä. Jäljelle jäi vain ahneus ja pohjaton ämpäri.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #18

Voi tuota virheeni antamaa vahingoniloa.. Lisää vaan faktoja vailla olevia parin lauseen heittoja, niin pääsemme erehtymättömän totuutesi ytimeen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #17

Pahoittelen, sattui käpy muiden hommien ohessa kirjoittaessa. Editoin blogia, jotta ei aiheuttaisi lisää sekaannusta. Kiitos sulle ja Tuurelle asian esille tuomisesta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Jäin miettimään, onko yleensä rengasvalmistajia joka maksavat veroja suomeen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Vianorista spekulointi ei minulle auennut. Onko siis niin, että Vianor maksaa Hakkapeliitoistaan enemmän kuin vaikkapa Euromaster tai Rengascenter? Epäilen vahvasti, koska sellaista järjestelyä olisi erittäin vaikea perustella. Jos ei maksa, en oikein ymmärrä mikä Vianorin toiminnassa on väärin (siis verosuunnittelutermein, tuskin tappion tekeminen tervettä on). Toki jos ostavat renkaat suoraan tehtaalta samaan hintaan kuin muut suomalaisyhtiöltä, tulee maahantuojan kate siirrettyä. Se ei kuitenkaan ole Vianoriin sinänsä liittyvä asia, joten tuossa vaikuttaisi haukuttavan väärää puuta.

p.s. Vianor näyttäisi myyvän 12 eri rengasmerkkiä ja lisäksi pitävän rengashotellia ja huoltavan autoja...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Iltalehden artikkelista;
"Reilu vero ry:n tilinpäätös- ja veroasiantuntija Reijo Kostiainen on tutkinut Vianorin Suomen-yhtiön tilinpäätöksen.
- Vianor Oy teki vuonna 2016 liikevaihtoa 127 miljoonaa euroa, josta syntyi liiketappiota 1,6 miljoonaa euroa. Yhtiön strategiana näyttää olevan, että Vianorin Suomessa myymistä renkaista ei makseta veroa Suomessa, vaan kaikki verotettava tulo näytetään Venäjällä, josta maksetaan verohuojennusten jälkeen vähäiset verot.
- Nettovoitot investoidaan kasvuun Venäjällä. Suomalainen Vianorin asiakas siis rahoittaa yhtiön kasvua Venäjällä, Reijo Kostiainen sanoo."

Toki tämä on spkelulaatiota eikä sitä voida mitenkään tarkastaa. Itse en näe, että on velvollisuus myydä kaikille rengasliikkeille samaan hintaan. Kuka puuttuisi ja miten mikäli ostavat ylihintaan, jolloin katetta syntyy ennemmin Venäjällä?

Toki heillä on muutakin toimintaa eikä yksin Nokian renkaita. Veikkaan niiden osuuden olevan kuitenkin varsin merkittävä Suomessa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Verottaja puuttuisi, jos oma tytäryhtiö maksaa selkeästi korkeampaa hintaa kuin kolmas osapuoli. Ei sitä pysty perustelemaan millään, huomioiden verottajan näkemyksen hyväksyttävästä siirtohinnottelusta. Eihän tuossa oikeasti sanota muuta kuin että heikosta tuloksesta päätellen asia on näin. Oikein pisti naurattamaan tuo "tutkinut tilinpäätöksen". Olisi nyt sitten kertonut mikä siellä mättää, eikä heitellyt yleisluontoista spekulaatiota. Mistä me tiedämme tuleeko tuo tappio Hakkapeliittojen myynnistä, vai muusta liiketoiminnasta? Aika löysin rantein "veroasiantuntija" heittää spekulaatiota. Se ettemme me voi asiaa tarkastaa, ei tarkoita etteikö tuo olisi verottajan tarkistettavissa. Helposti.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Nokian Renkaiden esimerkissä on juuri kysymys tästä blogistin kappaleesta:

"Kenties se aika on vielä tulossa, jolloin kuluttajat palkitsevat eettisemmän toiminnan ja vain nipinnapin lain kirjaimen täyttävät toimijat kokevat kysynnän laskun."

Jos mitään laitonta ei tapahdu, yrityksen johto toimii omistajien todennäköisesti toivomalla tavalla, maksimoivat voiton. Toimintatapoja muutetaan, jos omistajat kokevat, että asiakkaiden äänestys jaloilla vie enemmän kuin verosopimuksien tuomat huojennukset.

Yrityksillä ei ole moraalia - ainakaan "fiksuilla" sellaisilla. Kaikki toimet pitää tähdätä pitkän ajan voittojen maksimointiin. Joskus se tarkoittaa eettiseltä näyttäviä muutoksia toimintaan. Kyse on kuitenkin yleisen ilmapiirin pakottamaan suuntaan menemistä.

On toki joitakin harvoja yrityksiä ja omistajayksilöitä, jotka eivät pyri absoluuttiseen oman hyvän maksimointiin. Mutta ne ovat yleensä jo omasta mielestään riittävän vaurauden saavuttaneita tahoja.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Näin se valitettavasti useimmiten on. Suomessa yritykset saavat kuitenkin merkittäviä yritystukia ja kiinnostaisi mm tietää paljonko Nokian Renkaat on vuosien varella saanut tukea tutkimus- ja kehitystoimintaan. lisäksi yhä kasvava trendi on, että yritykset heittävät teknologian uudistuessa työvoimaa pellolle kertoen tarvitsevansa uudenlaista osaamista. Sen sijaan että ne itse pitäisivät huolta henkilöstön osaamisesta ja sen uudistamisesta koulutuksilla jne heittävät ne epäkurantilla osaamisella olevaa vanhempaa väkeä pois kertoen tarvitsevansa uudenlaista osaamista. Sitten ne ottavat nuorempia yhteiskunnan kouluttamia osaajia sisään halvemmalla ja jättävät yhteiskunnan huoleksi kortistoon nuo, joiden osaaminen on vanhentunut. Näistä tapauksista on runsaasti esimerkkejä viime vuosilta.

Verojen oikeudenmukaisella maksamisella annetaan takaisin yhteiskunnalle.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Tämä Vianor onkin aika erikoinen toimia Suomessa, näin asiakkaan silmin.

Olin työssä valtion laitoksessa Huoltoesimiehenä, ja tehtäviini kuului osto ja palvelus-sopimusten tekeminen auto ja kuljetuskalustojen osallta.
Ostimme vuositasolla noin 40 sarjaa renkaita, ja kilpailutin 9 eri toimittajaa joista valikoitui yritys joka toimi kahdessa eri kaupungissa.

Vianor oli ollut aikaisempi toimittaja, mutta putosi nyt pois kalleutensa vuoksi.

Erikoiseksi tämän tekee se, että myöhemmin selvisi että kyseinen liike jonka kanssa tein sopimuksen, hankki itse kyseiset renkaat Vianorilta. Ja myi ne alleasennettuna huomattavasti edullisemmin kuin mitä Vianori olisi myynyt suoraan meille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kysytäänpä toisin päin:

Jos joku suuri ulkomaalainen rengasvalmistaja valmistaisi suomalaisella tehtaallaan valtaosan renkaistaan, niin eikö Suomi ilman muuta edellyttäisi, että suuri osa veroista maksettaisiin myös täällä? Tai ainakin pitäisi sellaista kohtuullisena. Verosuunnitteluksi miellettäisiin nimenomaan verojen maksu muualle.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jos tällä mallilla yleisesti mentäisiin, niin vaikkapa Apple tai Nike maksaisi oikeastaan verot lähinnä Kiinaan ja Kaukoitään. Näin ei taida tapahtua. Tuotteen arvo koostuu monesta asiasta valmistuksen lisäksi kuten brändistä, kehityksestä, designista yms. Nokian renkaidenkin arvosta suuri osa muodostuu tutkimuksesta ja kehityksestä ja kaiketi laadusta, joka synnytetään Suomessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eiköhän Apple ja Nike y.m. osaa aika hyvin verosuunnittelun ja hoida hommat niin, että verot minimoidaan. Tätähän on kritisoitu monien kansainvälisten konsernien kohdalla ja onpa tainnut Suomikin olla mukana kritisoimassa
täällä toimivien yhtiöiden käytäntöä olla maksamatta veroja Suomeen.

Joten ylempänä esittämäni kysymys sinulle on edelleen validi.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #48

Käsittääkseni verosuunnittelua kritisoitaessa on yleensä nimenomaan argumentoitu että brändin tuoma lisäarvo (laadun ja mielikuvan luoma preferenssi) kuuluisi tulouttaa markkinalle jossa tuote myydään, eikä suinkaan pääkonttorille tai veroparatiisiin. En osaa sanoa missä Nokian renkaat on tuloksensa tehnyt, mutta liikevaihdosta vain 16% tulee Suomesta, joten vaikea tänne on verottajan huutaa koko tulosta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #50

Tuskin verottaja voi tänne koko tulosta huutaa, näyttäisi kuitenkin vaativan suuremman osan.

Mitä tulee Appleen, niin kritiikki liittyy merkittävästi myös siihen, että Irlanti on tarjonnut sen tyttärelle verosopimuksen, jonka myötä veroaste vuonna 2014 oli 0,005 prosenttia elikkäs 0,05 promillea. Tämä tarjoaa Applelle täysin epäoikeudenmukaisen kilpailuedun toimia Euroopan markkinoilla sen lisäksi, että verotuloja jää paljon saamatta.

Aplellahan tässä on myös ongelma eli sillä oli joku aika sitten Euroopassa noin 200 miljardia kertyneitä tuloja, jotka pitäisi kotiuttaa Yhdysvaltoihin mikäli niistä osinkoja yms maksettaisiin omistajille. matalista veroista kehuttu USA kuitenkin ottaa kotiutetuista rahoista 35%:n veron, joten tätä ei ole tehty. lobbarit koittavat muuttaa tätä, mutta eivät toistaiseksi ole tietääkseni onnistuneet.

Kyllähän Nokian Renkaatkin saavat etua markinoilla kilpailijoita vastaan yksilöllisellä alemmalla verosopimuksella. Venäjällä tuskin kilpailulainsäädäntö on kovin kummoisessa kuosissa, mutta en sitä tunne. Enkä tiedä miten voittoja tullaan kotiuttamaan.

Itse uskon verottajalla olevan vaatimuksilleen perusteet, mutta oikeushan tuon sitten ratkaisee, kun ovat eri mieltä.

Varmaan tässä asiassa on koulukuntia ja näkemyseroja. Missä tuotto syntyy ja toisaalta missä arvo syntyy yms.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #51

Ylpeydellä maksan veroni, mutta en ole päässyt tuollaiseen luottamussuhteeseen verottajan kanssa. En minä todellakaan oleta verottajan kaikkien vaatimusten olevan oikeutettuja, sen verran usein saavat KHO:ssa nenilleen. Joskus ihan maallikonkin mielestä selvässä asiassa, mutta silti pitää näköjään yrittää... Ikävintä on se, että välillä verottajan tulkinta periaatekysymyksissä muuttuu ihan sen mukaan mikä tukee tapauksessa verottajan etua. Näyttäisi verottaja hakevan ennemminkin voittoa kuin oikeutta. Juuri siirtohinnoittelun sekä konsernilainojen suhteen tuntuvat olevan tapauskohtaisesti periaatteellisesti kallellaan eri suuntiin, riippuen siitä kumpi on "kotiinpäin". Kansalaisena luulisi verottajalle kuuluvan oikean ratkaisun hakeminen. Verotulojen suuruuden optimointi olisi jätettävä lainsäätäjälle.

Aikamuoto Apple/Irlanti-esimerkissäsi lienee väärä, tarjosi ja jäi olisi tässä tapauksessa oikea kuvaus. 14 miljardin € mätkyjen jälkeen tuo käytäntö ei jakune ennallaan?
https://www.bloomberg.com/news/articles/2016-12-16...

Mielenkiintoista kyllä, tuossa Applen tapauksessa yhtiö yritti tuota samaa argumentointia kuin sinä ja Suomen verottaja Nokian renkaiden osalta, että rahat kuuluivat emoyhtiölle joka omistaa immateriaalioikeudet. Komissio viittasi kintaalla tuolle ja mätkäisi niin että tuntui...

En halua estää hohdokkaiden esimerkkien käyttämistä, mutta argumentoinnin kannalta saattaisi olla tehokkaampaa valita esimerkki joka tukee omaa positiota.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #52

Applen case ei taida olla ohi vaan sitä puidaan vielä, ymmärtääkseni sekä Irlanti että Apple ovat siitä valittaneet.

Applen tapauksessa perusteluja lienee sitten käytetty tuollakin tavalla.

Jännittävä huomata, että puolustat yksittäisille yrityksille myönnettävää kilpailua vääristävää verokohtelua.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #53

Puolustanko, missä? Luulin vain huomauttaneeni, että argumentointisi oli epäjohdonmukaista. Toisaalta se on toki linjassa luottamasi verottajan toiminnan kanssa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #54

Et kai missään, pahoittelen mikäli lausuma herätti tuskaa. Tulkitsin näin en sanomisistasi vaan keskittymisestäsi lähinnä negatiivisiin ja arvosteltaviin asioihin kirjoituksissani. Olin siis väärässä - jälleen kerran. Joskus ei ole ajankäytöllisesti mahdollista keskittyä kirjoittamiseen ja asiaan - taidan alkaa yhä enemmän toimia kuten suuri osa blogisteista eli vähentää kommentointia tai jättää se tekemättä varsinkin mikäli ei ole kunnolla aikaa.

Itse keskityn tavoiteltuun sanomaan enemmän kuin aukottomaan todisteluketjuun. Ja tämä blogi nyt meni jo heti kärsään keskusteluksi Suomesta ja Virosta, jolla nyt ei ollut blogin kanssa juuri tekemistä.

Loppupelissä tästä koko kommenttiketjusta ei syntynyt oikeastaan mitään rakentavaa, joten kiinnostus lopahti. Kirjoittelen aika turhaan tällaisista aiheista tänne. Aika turha niitä on tänne maahanmuuttokeskustelujen väliin tunkea.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #55

Jaan tuskasi. Pahoittelen, jos tuntuu että keskityn kritiikkiin. Liian usein positiiviset menee pelkällä nyökkäilyllä... Arvostan blogejasi. Ne ovat usein mielenkiintoisia. Koita ottaa kritiikki sparraamisena, valitettavasti juuri aukot todistelussa kiinnittävät huomioni... Eikä tuo olisi jäänyt vaivaamaan ellen arvostaisi näkemystäsi. Itse asiassa totesin, että sen on oltava perusteeton heitto koska Makkonen suositteli sitä, silloin ei logiikka yleensä pidä.

Olet lisäksi kehittynyt kirjoittajana siitä kun aloitit täällä. Nostaisin sinut mukaan kärkikastiin niistä, jotka eivät ole ammatikseen kirjoittaneet. Jatka hyvää työtä!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #56
Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Mielenkiintoinen on myös omistsus pohja Nokian renkailla..

Neljä suurinta omistajaa...

1)Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
2)Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
3)Odin norden
4)VALTION eläkerahastot

https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/os...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset