*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Uusiutuvan energian tuki - seuratkaa minne raha menee

Pyörrän tässä aiemman päätökseni olla blogaamatta tuulivoimasta, sillä tutustuttuani Taalerin toimintaan uusiutuvien energioiden osalta haluan tuoda muutamia seikkoja. Follow the money on tutkivien journalistien yksi keskeinen periaate, jonka avulla asiat alkavat usein aueta. Vihreitä nostellaan kovasti tikunnokkaan päätöksistä, mutta merkittävämpää on seurata minne tukirahat lopulta päätyvät - varsinkin oikeistohallituksen ollessa vallassa. 

Taaleri sijoittaa suuren osan hallinnoimistaan rahastoista uusiutuvaan energiaan

Taaleri on suomalainen varainhoitoa ja rahoitusta tarjoava yritys, jolla on useita eri rahastoja asiakkailleen. Viime vuosina yhdeksi sen suurista rahastoalueista on noussut uusiutuva energia, jonka alta löytyy seuraavanlaisia rahastoja:

  • tuulirahastot
  • kiertotalousrahasto
  • aurinkotuuli
  • metsärahastot
  • biorahasto

Taaleri kertoi hallinnoivansa joulukuun alussa varoja 4,8 miljardin euron edestä, joista edellä listatuista tuulivoimasalkun osuus on 600 miljoonaa euroa. Tavoitteekseen se kertoo puolivuotiskatsauksessaan 1,5 miljardin euron sijoitukset ensisijaisesti uusiutuvan energian kansainvälisiin hankkeisiin ja strategisena tavoitteenaan olevan energiasijoitusten voimakas kasvattaminen.

Jos katsotaan kenen rahoja Taaleri hallinnoi, niin se on keskittynyt erityisesti tarjoamaan palveluja varakkaille suomalaisille. Vasta 200 000 euron sijoitusvarallisuudella pääsee sijoittamaan suoraan näihin pääomarahastoihin, sen alle olevilla pääsee vain erilaisiin yhdistelmärahastoihin verkkokaupan kautta.

Taalerin suurimpana omistajana ja hallituksen puheenjohtajana Peter Fagernäs

Peter Fagernäs toimi Fortumin hallituksen puheenjohtajana 2001-2009 ja joutui eroamaan tuolloin liittyen kritiikkiin valtionyhtiön optio-ohjelmista. Nykyiseen toimintaan peilaten on todella outoa, että Fortum ei lähtenyt ollenkaan mukaan tuulivoimaan Suomessa - tällöin olisi sentään edes osa tukirahoista valunut takaisin valtiolle.

On kumma kuinka tutut nimet ponnahtelevat eri kuvioista esiin. Soneran ilmatilan oston jälkeen Suomen huonoimmaksi mainitussa yrityskaupassa Conventumin myynnissä Pohjolalle vuonna 2001 neuvottelijoina olivat sijoittaja Peter Fagernäs myyjänä ja ostajana Ilmarisen sijoitusjohtaja Eero Heliövaara, joka toimiin nykyään valtion omistajaohjauksen päällikkönä.

Sipilän tien risteäminen

Martti Asikainen kirjoittaa blogissaan Kuka olet Juha Sipilä

"Elokuussa 1998, kun Sipilä oli toiminut Arctos Capitalin hallituksessa vasta neljä kuukautta, alkoi yhtiön kurssi nousta räjähdysmäisesti. Vielä saman kuukauden aikana Arctos ja Peter Fagernäsin luotsaama Conventum ilmoittivat fuusioituvansa täyden palvelun investointipankiksi. Kaupoista kiinnostui myös rahoitustarkastus, jota kummastutti ennen kaikkea se, miksi jotkut tiesivät ostaa reippaasti Arctosin osakkeita jo ennen fuusioitumista."

Sipilän Fortel Invest oli tuolloin Arctosin yksi kymmenestä suurimmasta omistajasta.

Jos sitten katsotaan vaikkapa Chempolisia, niin kysymyksiä saattaa herättää kuinka Chempolisin, johon sipilä vahvasti kytketään menneisyydestä, pelastajaksi ilmaantuu kaksi sijoittajatahoa: valtion omistama Fortum ja Taaleri. Ovatko nämä vain sattumia?

Tulonjakoa varakkaille hallituksen tapaan

Sipilä on viime viikkoina kovasti tuonut esille kuinka rikkaille ei tukea anneta - tämähän on aivan puutaheinää. Yritysten ja näiden rahastojen takana ovat omistajat, jotka pääosin esim Taalerin takana ovat suurelta osin erittäin varakkaita suomalaisia henkilöitä.

Politiikalla tuetaan näitä omistajia sekä tuulivoiman että biotalouden osalta. Sipilä palannee ainakin sijoittajana takaisin yrityselämään ja pöytä on katettu tuilla uusiutuvaan energiaan, biotalouteen ja cleantechiin. Hyviä veljiä löytyy ja lienevät tyytyväisiä annetusta tuesta - ei ole tainnut tarvita edes lobata ja kestitä.

Piiri pieni hyörii ja fyrkka siellä pyörii - mukana on myös valtion tuet.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Sekin päivä nähty että suosittelen Kaistakorven kirjoitusta tuulivoimatuen epärehellisyyksistä.

Edelleen se suurin "roisto" on TuuliWatti ja ST1, joka hallinnoi myös alan lobbarijärjestöä TuuliWatin toimitusjohtajan ja ST1:n energiajohtajan (sama henkilö) ollessa STY:n puheenjohtaja. STY maksaa mm. tuulivoiman lainsäädännön tueksi tehtyjä selvityksiä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Seuraavaksi jäätynee se kuuluisa paikka, jonka nimeä ei saa täällä mainita.. ;-)

Saanko kysyä mikset tuo esille näissä sitä, että S-voima eli S-ryhmä omistaa puolet Tuuliwatista mutta koko homma menee ST1:n piikkiin? Ei liene tavatonta että jonkun putkan johtaja on etuyhdistyksen pj? Näinhän se aina menee.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Olen useasti ja monessa yhteydessä tuonut esille S-ryhmän osuuden TuuliWatin omistajana. Ei koko homma mene ST1:n piikkiin. Oman S-korttini pilkoin jokunen vuosi sitten tästä syystä, pienen ihmisen rotesti.

Myös Taaleritehtaasta ja erityisesti tuulivoimajohtajastaan Taamir Fareedista olen pitänyt meteliä, Pekkarisen vävypoikana hän oli vahvana vaikuttajana koko alkuperäisessä tariffituessa vaikka ovat pyrkineetkin roolin piilottamaan. Taamir/Taaleri oli vuosia aktiivinen myös täällä Kemiönsaarella mutta ymmärsi sitten vetäytyä.

Taaleritehtaan tapa on yleensä luvittaa voimalat käyttämällä lastenkasvatusten metodeja "kiristys, lahjonta ja uhkailu" ja sitten tehdä rahakas exit. TuuliWatti toimii operaattorina, teettää nollatutkimuksia ja vähättelee ja piilottelee paikallisten reagointia samala kun kuskaa päättäjiä ottamaan itsestään haliselfieitä myllyjen juuressa. Konnagalleriaan asettaisin Fareedin top 3:seen mutta en ykköseksi tai kakkoseksi :-)

Minä en ymmärrä Anttosen ja TuuliWatin viherpesua ja roolin vähättelyä. Follow the money, kuten sanoit.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #3

Mä koitan pidättäytyä Tuuliwatin asioista ja Anttosesta, kuten sanoin niin tunnen hänet pitkältä ajalta opiskeluajalta ja näkemykseni hänestä on subjetiivinen ja siten yhtä vakuuttava teille kuin se, että joku tulisi mulle väittämään tuntemansa Sipilän Juhan olevan aina reilu ja pyyteetön heikompien asiaa ajava - ei menisi läpi. En siis enää pese enkä toisaalta linkoa. Muut hoidelkoot pesutupaa tältä osin. Jäävään itseni.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Lisää realismia"

Saksi Anhaltin ministeri Reiner Haseloff (CDU) vaati enemmän realismia sanoen, että " ruskohiili oli Itä-Saksassa vuoteen 2050 saakka" .
http://notrickszone.com/2017/08/30/german-wind-ene...

Suomen kansanedustajat ovat ymmärtäneet ihan väärin työnsä tarkoituksen eduskunnassa verorahojen käytön valvojina, ne ovat tarkoitettu käytettäväksi yhteiskunnan hyväksi, eikä ministerien omien bisnesten rahoittamiseen. - Olis pikku hiljaa alettava töihin asian saattamiseksi oikealle tolalle, ei tämä peli voi näin jatkua!

Jotain vikaa on johdossa, valot vilkkuu ja raha-automaatti alkaa reistailemaan. Poliisien pitäisi jättää oman pesän likaaminen ja puhdistaa tämä likaantunut eduskuntalaitos muutamasta huijarista.

"Nyt ei siis enää pelata maakunnallista Teknoventure-sarjaa vaan valtakunnallista liigaa: Sipilän itsensä toteuttama malli, miljonääriksi yhteisin varoin, mahdollistaa käsinpoimituille kasvuyrittäjille miljoonien monistamisen. Rahojen käyttö on arvatenkin hallituksen liikesalaisuus, ja yritysten omistajatietojen heikentäminen vaikeuttaa rahankäytön seuraamista entisestään".

Seura lehden Jarno Liski selvitti Sipilän taustat ansiokkaasti.

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipila...

Toinen härski oman edun tavoite toteutui Mauri Pekkarirella, hän sai lakiesityksen syöttötariffista läpi ja Taaleritehdas jossa tuulivoima johtajana on vävy ja tytär (teki muuten lopputyön syöttötariffista), Pekkarinen ja Tarasti kiersivät tilaisuuksissa puhumassa tuulivoiman hyväksyttävyyden edistämiseksi, mitään haittoja ei kerrottu olevan "ääni on kuin jääkaapin hyrinää", ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on EU:n vaatimuksesta pakko tehdä uusiutuvaa energiaa tuulella valtion hulppealla tuella. "Euron sijoitus tuottaa jopa yli kymmenen takaisin yhteiskunnalle", Jari Suominen (STY)
http://paivanbyrokraatti.com/2015/09/25/pb-mauri-p...

Eija-Riitta Korhola selvitti Mauri Pekkarisen perheen kytköksiä tuulivoimaan - ”Ne on ihan härskejä”
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-142716931...

Mauri Pekkarinen vastaa Eija-Riitta Korholan koviin väitteisiin: ”Täyttä valhetta”
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-142717413...

Tässäkö Kepun vaalikompastus – IM selvitti Pekkarisen vävyn tuuulivoimakytkökset
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/266362-tassa...

Arkkitehti Jukka Siren kirjoitti Suomen Kuvalehdessä: "Minimaalisella ekosähkön saannilla on aikaansaatu maksimaalinen ympäristöhaitta". Ja näin se on suurimmassa osassa rakennetuissa "tuulivoimapuistoissa", liian lähellä asutusta on aiheutettu vakavat terveys- ja ympäristöhaitat. Näiden takia on perheitä muuttanut evakkoon kodistaan ilman mitään hyvitystä menetetystä omaisuudesta.

- Marjo Kyllösen perhe omistaa Seed ry-nimisen "kansalaisjärjestön", joka on saanut satoja tuhansia euroja tukea ulkoministeriöltä.
Ovatkohan virastopäälliköt olleet tietoisia tästä konkreettisesta meriselityksestä?

"Tutkinnassa miljoonien huijaus
Suoniemen tapausta tutkii Helsingin poliisin talousrikosyksikkö. Poliisi epäilee, että Suoniemi on huijannut itselleen jopa miljoonia euroja koulujen laitehankintoihin tarkoitettuja rahoja."

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/opetusvi...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomi on muuten Siperiasta kaivetun hiilen kauttakulkumaa, Suomi edistää Venäläisen hiilen vientiä maailmalle. Jutussa kerrotaan ettei hiili kuljetuksia olisi tehty kuin kuukausi, vuosikausia sitä on samaa reittiä tuotu, sitä ei ole vaan uutisoitu. Puhdasta energiaa muualle, ja likaista rahanpesua tuulivoimalla Suomessa.

"Suomalaisoperaattori Baltic Bulkin siperialaisasiakas on tuonut hiiltä Poriin satamaan jälleenlaivattavaksi eteenpäin asiakkailleen jo kuukauden ajan. Hiiltä saapuu tällä hetkellä Novosibirskista joka yö Porin Tahkoluodon satamaan 33 junavaunullista. Jokainen junavaunu vetää 65 tonnia hiiltä. Noin kuukauden välein hiiltä saapuu noutamaan Capesize tai Panamax -luokan alus."
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/siperian-...

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Anttosesta : ottamatta kantaa Tuuliwatin tukiin ( firmahan ei tee tulosta, vaikka pumppaamme siihen satoja miljoonia https://www.finder.fi/S%C3%A4hk%C3%B6keskuksia/Tuu...) , on minun kunnioitettava Anttosen " teknistä rehellisyyttä ", kun hän pamautti A-studiossa v. 2016 meille tekniikkaan nojautuville tuulivoimakriitikoille itsestään selvän totuuden :

"Tuuli/aurinkosähkön tuotanto sähköverkkoon on järjetöntä rahojen haaskausta ennen kuin keksitään teknis/taloudellinen ratkaisu sähkön varastoimiseksi."

http://seppoviljakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Koitan vain ihan pikkaisen ottaa kantaa linkkaamalla uutisen, jotta selviää nollatuloksen taustat - syynä poistot ja rahojen jääminen yhtiöön uusiin investointeihin..

http://www.talouselama.fi/uutiset/67-suomen-suurim...

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Olen tuulivoimayhtiöiden tuloksiin/tuloksettomuuteen perehtynyt ja tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen :

Täällä Kotkassa paikallisen ( kunnallisen) energiayhtiön johtaja, jonka on ´näytettävä´ tulosta ( koska kaupungille pitää maksaa osinkoa ) kehua retostelee kahta vaivaista myllyään: " Uudet voimalat ovat tuottaneet Kotkan Energialle yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa ensimmäisen vuoden aikana."

http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/05/04/Tuuli...

Olen hänet tästä asiasta ´julkisesti´ monesti mollannut ja jätän sanomatta tässä painokelvottomasti, että TJ valehtelee niin että korvat heiluu : tuo feikkivoitto on saatu aikaan rahoittamalla nuo myllyt 30 vuoden leasingrahoituksella => tuulivoimaloiden tuotto, joka 70%:sti on tukea verovaroistamme, näkyy Kotkan Energian tuloksessa lähes sellaisenaan.
Miksi Kotkan Energia näin tekee, on pidempi juttu.

Tuuuliwatti yksityisenä yhtiönä toimiii käsittääkseni, kuten vastuuntuntoisen/rehellisen yrityksen pitääkin : se poistaa myllyt 12 vuodessa , sen ajanhan me niitä tuemme. Mitään ´rikosta ´ei tässä tapahdu ; jos TuuliWatin myllyt ovat 12 vuoden päästä vielä toimintakunnossa ja tuottavat sähköä voitollisesti ( epäilen) , tuuliwatti tuottaa voittoa , ei ole mitään poistettavaa ja syntyy verotettavaa tulosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset