*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Orpocare ja Kokoomuksen älyllinen epärehellisyys

Markkinat eivät valehtele vaan kertovat useimmiten totuuden - miten markkinatalouden autuuden julistaja Kokoomus voi sitten jatkuvasti sivuuttaa markkinareaktiot ajamaansa Orpocareen? Viime kuukaudet olen lukenut vaikkapa Talouselämästä jatkuvasta konsolidoitumiskehityksestä markkinoilla terveyspalvelujen osalta, mutta silti kirkkain silmin vakuutetaan myös pienten pärjäävän eikä edessä ole vain terveysjättien juhlat.

Hallitus haluaa rauhoittaa soten villit kiinteistömarkkinat lakimuutoksella

Näin kertoi Yle eilen uutisessaan, jonka mukaan kunnissa mietitään parhaillaan kuumeisesti, mikä on kuntien vanhainkotien, hoitolaitosten ja muiden sote-kiinteistöjen kohtalo. Hallitus aikoo ratkaista ongelman eduskunnassa jo olevaan voimaanpanolakiin lisättävällä säädöksellä, jolla korvataan uudistuksen aiheuttamia tappioita kunnille.

Uutisessa kerrotaan:

"Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan kunnille annettavia korvauksia varten aiotaan varata rahaa valtion budjettiin vuoden 2022 jälkeen, jolloin uudistuksen yhteydessä perustettavien maakuntien velvollisuus vuokrata kuntien kiinteistöjä lakkaa."

"Nyt ei pidä syksyllä 2017 kuntien mennä paniikkiin siitä, jääkö kiinteistöjä käsiin ja mitä sitten tapahtuu. Me haluamme voimaanpanolain muutoksen myötä poistaa kunnilta huolia niin, että kunnat voivat lähteä turvallisin mielin sote-uudistukseen, Vehviläinen sanoo."

Myös kiinteistömarkkinat käyvät siis kuumana vaikka uudistusta ei olla vielä hyväksytty ja epävarmuuksia on olemassa - tämä kertonee jotain odotettavissa olevista tuotoista. Tavoiteltujen säästöjen osalta tällainen kompensaatiomalli on myös mielenkiintoinen - mikä sen vaikutus on, kun arvioiden mukaan noin 700 miljoonan kiinteistöjen kohtalo vaakalaudalla.

Jatkuva pienempien toimijoiden ostokehitys

Suurimmat toimijat ovat ainakin vuoden verran kiertäneet ostoksilla ja lukuisat pienemmät toimijat ovat vetäneet johtopäätöksen, jonka mukaan he eivät tule pärjäämään kilpailussa. Jopa Diacorin kokoinen toimija teki tämän ratkaisun. Talouselämässä raportoidaan merkittäviä yrityskauppoja ja koko vuoden terveysalan yritykset ovat olleet kärjessä.

Mitä tapahtuu pienelle alueelliselle toimijalle mikäli sitä ei hyväksytä soten palveluntuottajaksi? Veikkaan tämän olevan kuolinisku koko toimijalle. Maakunnilla on oikeus määritellä kriteereitä ja epävarmuus on suuri. Moni valinnee ratkaisun myydä isommalle toimijalle ja olla jättäytymättä poliittisen päätöksenteon armoille.

Kaikessa on riskejä ja uudistus on pakko tehdä

Muun muassa näillä Orpon entinen erityisavustaja Valkonen perustelee uudistusta. Kun yritysmaailmassa arvioidaan hankkeen riskejä koostuu se yleensä kahdesta komponentista: riskin todennäköisyys ja vaikutuksen laajuus riskin toteutuessa. Yleispätevä toteamus siitä, kuinka kaikessa on riskejä sivuuttaa sen, että tässä todennäköisyys toteutumiselle on suuri ja vaikutus merkittävä. Yleensä silloin lähdetään tekemään muutoksia eikä vain todeta, että toteutusvaiheessa pitää ola tarkkana. On hyvä huomata, että tämä hallitushan ei ole suurta osaa toteutuksesta ohjaamassa vaan se kaatuu seuraavalle.

Uudistus on pakko tehdä - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se pitää toteuttaa Kokoomuksen ajamalla tavalla.

Uskonko markkinareaktioita vai Kokoomusta?

Itse uskon ennemmin markkinoita, vaikka sielläkin toki joskus markkinakuplia syntyy. Kokoomuksella tuntuu kuitenkin pilkottavan ketunhäntä molemmista kainaloista tässä uudistuksessa. Älyllinen epärehellisyys rehottaa perusteluissa ja silmät ummistetaan tosiasioilta vedoten yleiseen jargoniin.

Nähtäväksi jää onko Orpocare tulevaisuudessa ylistettävä hyvinvointiyhteiskunnan mullistava parannus vai kirosana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Suteuudistuksessa tyhjiksi jäävien kiinteistöjen kulut eivät poistu. Hallituksen uuden esityksen mukaan kulut siirtyisivät valtiolle eli kaikkien veromaksajien maksettavaksi, kun ne muutoin jäisivät paikallisiksi, mikä olisi eriarvoistava ratkaisu.

Miksi yleensäkään pitää lähteä siitä ajatuksesta, että kaikkea pitää keskittää ja nopeasti? Miksi vaihtoehtoisesti ei voida toimia niin, että uusia tiloja rakennetaan harkitummin ja vanhat poistetaan käytöstä vähitellen? Siten vältyttäisiin suurilta kertakuluilta. Samalla jäisi harkinta-aikaa sille, mikä kullakin alueella olisi siellä asuville ihmisille paras. Se ei ole sama asia kuin samalta aalueelta saatava mahdollisimman suuri liikevoitto.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Arvoisan blogistin ääneenajattelua avartanee tälläiset uutiset ja kymystä myös itselleen, olenko kartalla kaikissa asioissa. Eikös nuo kunnat ole kepu-vasemmistoenemmistöisiä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005446745.html

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Älä huoli, seuraan kyllä uutisia ja olen tuonkin noteerannut vaikken sitä yhteen blogiin survo.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset