Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Google ja Facebook tuntevat sinut paremmin kuin kukaan muu

Google ja Facebook tuntevat sinut usein paremmin kuin ystäväsi tai äitisi. Nämä arvoltaan mailmaan suurimpiin kuuluvat yritykset tarjoavat kuluttajille ilmaista palvelua, jonka todellisena hintana on yksityisyytemme. Globaaleina USA:sta lähtöisin olevina toimijoina niillä ei ole merkittävästi rajoitteenaan esimerkiksi EU:n tiukempia sääntöjä tietojen käytölle tai vaikkapa Suomen henkilörekistereihin kohdistuvia lakeja.

Fabebook sai sinut kertomaan kuka olet

Ennen Facebookkia suurin osa tunnettiin internetissä jollakin nimimerkillä vaikkapa surferdude70. Halumme jakaa tietoja ystäviemme kanssa ja olla yhteydessä heihin sekä palvelun suosio sai meidät kertomaan keitä aidosti olemme, mikä muutti mailmaa oleellisesti. Tämän jälkeen meidän aidot henkilöllisyytemme olivat yhdistettävissä toimiimme ja kiinnostuksen kohteisiimme internetissä. Tämä räjäytti pankin ja loi digitaaliselle markkinoinnille nykyisen valta-aseman.

Facebookissahan moni näyttää siloteltua kuvaa itsestään ja pyrkii luomaan illuusiota ystävilleen tuomalla esiin hyviä puolia ja hetkiä. Dataa louhivat algorimit kuitenkin pystyvät näkemään tämän taakse ja tekemään hyvin tarkkoja päätelmiä vaikkapa poliittisesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. On esimerkiksi tehty koe, jossa saatiin hyvä tulos ennustettaessa Facebook-profiilin avulla mahdollisuus sairastua masennuksiin lähikuukausina.

Merkitseväähän ei ole ainoastaan se, mitä itse jaamme harkiten vaan mitä klikkaamme, ja mitkä ovat kiinnostuksen kohteemme. Facebookin seuranta ei rajoitu vain siellä tapahtuvaan toimintaan vaan myös muihin palveluihin. Vaikkapa tänne kirjautuessa sinulle tarjotaan mahdollisuus kirjautua Facebookin avulla. Samalla kun moni näin helppouden vuoksi tekee yhdistää hän Facebookin ja tämän alustan tiedot luoden yhteyden, joka kasvattaa Facebookin tietoja sinusta lisää kasvattaen profiilisi tarkkuutta vaikkapa kohdennettuun mainontaan.

Kirjautumista toiseen palveluun Facebookin tunnuksilla käytetään yhä enenevässä määrin ja tämän helpon vaihtoehdon valitessasi kerrot sille lisää itsestäsi ja toiminnastasi.

Googlelta kysymme kaikkea mahdollista elämäämme vaikuttavaa

Googlelta taas kysymme kaiken mahdollisen meitä kiinnostavan mukaan lukien vaikkapa huolemme sairauksista. Ei tarvita kummoista algoritmia päättelemään, miksi henkilö hakee hakusanoilla sukupuolitaudit ja oireet. Tämän jälkeen sitten jää jälki kaikesta mitä henkilö klikkaa ja lukee. Tämä tieto on sitten kenties ikuisesti Googlella tallessa osana profiilitietoja vaikka kuinka tietokoneen selaushistoriaa tyhjentäisi.

Jos Facebookkia käytämme näyttämään siloitteltua kuvaa elämästämme, niin Googlelta haemme vastauksia kaikkeen elämään liittyvään ja etsimme vaikkapa vertaistukea elämämme ongelmiin. Samalla näistä kaikista kerromme Googlelle, joka kaikkien näiden tietojen pohjalta ylläpitää liiketoiminnalleen keskeistä käyttäprofiilia. Sen käyttäjäprofiilin pohjalta muut yritykset ostavat meille kohdennettua mainontaa ja vaikuttamista.

Toki on mahdollista käyttää salattua selausta, mutta moni ei näin tee. En ole vielä tutkinut kuinka hyvin näiden uskotaan pitävän henkilöllisyytemme salassa - täytyy jossain välissä tutustua. Myös sinulle kohdennettavan mainonnan algoritmeja on mahdollista kytkeä pois päältä, mutta profiilitietojen ollessa näille yrityksille elinehto, niin sitä ei olla tehty kovinkaan helpoksi.

Google laajentaa palveluvalikoimaansa jatkuvasti ja esimerkiksi tarjottu palvelu Google Fit kerää tietoja kaikista liikkumisestasi, mikä kertoo vaikkapa terveydestäsi jotain.

Myös viestipalveluita analysoidaan - Whatsapp ja Messenger

Usein juttelemme mielestämme yksityisesti Messengerillä tai Whatsappilla yhtävien ja läheistemme kanssa. Yksityisyys on tässä tapauksessa näennäistä, sillä niiden keskustelujen sisältö on myös Facebookin hyödynnettävissä. Sellaista viestinnän salaisuutta, joka koskee vaikkapa puheluita ja tekstiviestejä ei ole olemassa näissä palveluissa.

Facebook osti Whatsappin vuonna 2014 ja tuolloin se kertoi EU:n kilpailuviranomaisille, että sillä ei ole keinoa yhdistää Facebookin ja Whatsappin käyttäjätietoja automaattisesti. Kaksi vuotta myöhemmin se muutti Whatsappin ehtoja ja teki tuon yhdistelyn.

EU otti käsittelyynsä asian ja selvisi, että yhtiö tiesi jo ostohetkellä automaattisen yhdistämisen olevan mahdollinen. EU langetti sakon suuruudeltaan 110 miljoonan euron sakon - EU kutsuu sakon suuruutta "sopivaksi ja pelkoa herättäväksi", Reuters kirjoittaa.

Vaikka summa kuulostaa suurelta, niin käytännössä Facebookin liiketoiminnan suuruus sekä Whatsapp-kaupan koko huomioon ottaen kyse oli lähinnä parkkisakosta. Lopputulemana yritys selvisi valehtelusta hyötyyn nähden pienellä summalla ja yhdistely on tehty eikä sitä kielletty.

Sinä et näe samaa mitä muut - kuplasi vahvistuu

Näiden toimijoiden liiketoiminassa yksi tärkeimmistä tavoitteista on pitää sinut heidän palvelussaan käymässä mahdollisimman pitkään. Tuona aikana kerrytät klikkauksillasi itsestäsi tietoa profilointia varten ja klikkaat sinulle kohdistettua mainontaa, josta yritys saa tuloja.

Heillä on käytössään tehokkaat algoritmit, joiden pohjalta tarjotaan sinulle artikkeleita ja videoita, joista sinun arvellaan olevan kiinnostunut. Facebookin virtasi sekä myös Google-hakusi on sinulle erilainen kuin muille. Se että sinut profiloidaan vihreäksi suuntauneeksi tai vaikkapa oikeistoon kuuluvaksi ja mitä ystäväsi katselevat, vaikuttaa sinulle tarjottuun sisältöön.

Useat tämän tiedostavat, mutta usein tämä silti unohtuukin. Tämä on vaarallinen ominaisuus siksi, että se muokkaa kuvaamme maailmasta ja toimii vahvistusharhana omille käsityksillemme. Kuplamme seinät vahvistuvat ja olemme yhä kauempana muiden näkökulmien ymmärtämisestä ja ihmettelemme mikseivät toiset näe asioita samoin - he eivät todellakaan edes aina näe samoja uutisia.

Vaikkapa poliittiseen markkinointiin pätevät aivan samat lainalaisuudet kuin muuhunkin markkinointiin ja myös poliittisilla tahoilla on mahdollisuus ostaa näiltä yrityksiltä kohdennettua mainontaa. Viime vaalien aikaan USA:ssa käytettiin mainontaa, joka oli kohdistettu vain tietyn profiilin omaaville ihmisille. Facebook ei kerro viestin sisältöä julkisuuteen eikä kuinka kohderyhmä on muodostettu.

Nykyisen internet-maailman on kuvattu olevan kuin kaivosteollisuus alkuaikoina, jolloin kaikki oli alkuun sallittua ja vasta myöhemmin sääntely teki siitä turvallisempaa ihmisille. Internetin säännöstö laahaa perässä ja yritykset tekevät mitä tahtovat. Tähän on nyt herätty, mutta Facebookin, Googlen, Amazonin ja Applen arvon ylittäessä Intian BKT:n on niiden vaikutusvalta todella suuri eikä tämän muuttaminen tule olemaan helppoa.

Suomessa tätä problematiikka pohtii mm Open Knowledge Finlandin My Data -työryhmä, missä joukko yritysten ja julkishallinnon edustajia, tutkijoita sekä muita aiheesta kiinnostuneita on vuoden verran kasvattanut ymmärrystä ihmiskeskeisemmän henkilödatan käsittelyn mahdollisuuksista. Aihetta on kartoitettu niin teknisesti, liiketoimintanäkökulmasta kuin ihmisten oikeuksienkin kannalta.

 

PS. Kirjoitan muutaman blogin teknologia-asioista, seuraavaksi käsittelen kuinka algoritmeja ja koneellista oppimista sekä big dataa käytetään profilointiin ja päätöksentekoon. En aio mennä kovin syvälle vaan esimerkkien avulla kuvata toimintaa sekä sen vaikutuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hyvä kirjoitus, kiitos

Kaikkien tekemiset tiedetään ja jos ei tiedetä niin olet epäilty. Datamassasta kaivaminen ja profiloiminen eri parametrein on nykyään helppoa kuin heinänteko, näin olen ymmärtänyt. Tämä tieto taas on puhdasta kultaa markkinoilla.

Toisaalta annamme myös itse mahdollisuuden julkiseen tirkistelyyn avoimmuuden nimissä, uskoen vahvasti tiedon jakamisen olevan itsellemme hyödyllistä. Tietojasi tutkitaan usein ja vieläpä täysin laillisesti, koska olet ao. liittymän käyttöehdot ( X ruutuun ) hyväksynyt. Näin toimii esim. Linkedin ja myös FB. Harmitonta ja viatonta ?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kiitos, näinhän se on, että vaikkapa LinkedInissä olemattomuus vaikkapa ICT-alalla olevalle ihmiselle tulkitaan siten, ettei seuraa aikaansa ja ole mukana verkostoissa. Tällöin paine liittyä ja olla aktiivinen siellä kasvaa.

Datan louhimiseen löytyy työkaluja vaikka kuinka ja ne ovat pääosin mustia laatikkoja proprietary-koodilla ja koneoppimisen myötä juuri kellään ei lopulta ole kuvaa, miten päätelmät on tehty.

Joku laski, että immeiseltä menisi kolme viikkoa vuodessa aikaa kaikkien niiden ehtojen lukemiseen, jotka keskivertokäyttäjä vuoden aikana hyväksyy. Lopputulemana hyväksymme ne lukematta ja oikeastaan vaihtoehdot on vähissä, kun ainoa tapa on kieltäytyä ja olla ottamatta palvelua.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

häiritsen oman profiilini tarkentamista mm. sillä, että teen lähes päivittäin mahdollisimman satunnaisia hakuja googlessa, enkä juurikaan peukuttele facebookissa ja olen mahdollisuuksien mukaan pitänyt eri tilit täysin erillään toisistaan siten ettei google yms. osaa niitä itse toisiinsa kytkeä ja siten seurata netinkäyttöani kokonaisvaltaisesti ja se on tehty jo ärsyttävän hankalaksi,
ja tuollaisen hintana on mm. facessa,
että kostoksi peukuttamattomuudesta ja jakamattomuudesta, kuten kuvien jakamisesta sekä itsensä niihin tägäämisestä,
facebook sulkee henkilön omasta yhteisöstään ulos siten ettei enää tarjoa kavereiden tuottamaa sisältöä, jolloin palvelu muuttuu käyttäjälle hyödyttömäksi.

google analytics ja facebook yhdistää tämänkin kirjoitukseni niissä oleviin tileihini ja kaikki anonyymitkin sutkautukset jotka olen kirjoittanut jonnekin aivan muualle, mutta googleen tai faceen kirjautuneena, ja/tai selaimen kakkusia poistamatta sekä scriptit sallien.

internetin esineiden seurausta on jo sellainenkin tosiseikka, että uudehkon auton omistajana tehdas tietää jo paremmin ajoreittisi ja ajotapasi kuin sinä itse voisit koskaan tietää ja osaa ennustaa käytöstäsi hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sinä aiheutat jo heille hitusen haastetta. Paikannuspalvelut omat yksi oma lukunsa, useimmiten kuten vaikkapa Heren tapauksessa annat samalla oikeuden käyttää ko tietoja erilaisiin tarkoituksiin.

Uudet autot sisältävät kaikkea hyödyllistä, mutta samalla kertovat paljon asioita sen käytöstä. Jollakin tapaa on erikoista, että ihmiset luottavat erilaisiin yksityisiin tahoihin enemmän kuin valtioon. Joskus on käynyt mielessä, että voisihan valtio ostaa dataa niiltä tahoilta, joille ihmiset jakavat sitä vapaaehtoisesti.

Joku aika sitten vaikken mielestäni ollut tehnyt mitään muutoksia itse eyhtyi Google kyselemään arvosteluja kännykässäni esim kaupoista, jossa kävin mikä tuntui hieman kiusalliselta.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

en käytä paikannupalveluja eikä minulla ole älykännyäkään, autonikin on 35 vuotta uusi,
googlemaps ja facebook merkkaavat tämän tietokoneen fyysisen sijainnin amerikkaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tietojen luovuttaminen Facebookille ja googlelle on täysin vapaaehtoista. Itse en ole luovuttanut kuin TCP-IP osoitteeni ja nimeni sähköpostiosoitteen saamiseksi. Siinähän profiloivat. Jälkipolville jää kasa blogikirjoituksia, joista jokainen voi rakentaa sellaisen henkilökuvan, kuin parhaakseen katsoo.

Minussa ei ole paljoa vakoiltavaa, mutta miksi luovuttaa sitäkään vähää vapaaehtoisesti?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ilmeiesti et sitten käytä facebookkia tai googlen hakukonetta mihinkään eli toiminnastasi ei synny profiilia?

Jos noita varsinaisesti käyttää, niin vaihtoehdot on aika vähissä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Facea, eli isointa rosvoa en käytä mihinkään ja googlesta vain minimipalvelut antamatta mitään ylimääräistä tietoa itsestäni. Ei tekemistäni hakusista kummoista profiilia synny, koska haen tietoa hyvin laajalla skaalalla.

Netti on, kuten mikä tahansa muukin palvelu, juuri niin luotettava, kuin miksi sen itse tekee. Moniin asioihin voi vaikuttaa hyvinkin paljon tekemällä tai tekemättä jättämällä.

Ymmärrän pointtisi siinä, että ihmiset itse jakavat Facebookissa lähes kaiken tiedon itsestään intiimejä asioita myöten. Edes yksityistämällä tai varaamalla sivut ryhmälle ei saada itse yritykseltä minkäänlaista suojaa.

Palvelun tarjoaja saa kaiken tiedon, mitä se tarvitsee liiketoimintansa turvaamiseksi vaikka suojaisit profiilisi miten. Sitä eivät kaikki ymmärrä eikä suurin osa edes välitä.

Se on sinänsä hauskaa, että google ja facebook luovuttavat asiakkaistaan lähes kaiken tiedon rahaa vastaan, mutta viranomaiset joutuvat kahlaamaan läpi aikaa vievän oikeusapuprosessin saadakseen samat tiedot vaikkapa rikostutkintaa varten.

Business is business

Palomuuri ja VPN takaavat yksityisyyteni tiedon valtateillä ja jos enempi tarvitsee salata niin sitäkin varten on oivia ohjelmia. Jos joku silti koneen löytää ja sinne pääsee tonkimaan, niin vastassa on vielä privatecrypto.

Minä nukun yöni rauhassa ja hyvin mitä tulee internetiin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sulla tuntuu olevan homma hanskassa eikä hanska ole hukassa. Näin ei kenties enemmistöllä ole, jonka vuoksi haluan herättää asiasta keskustelua. Tavallaan on jännää, että default-ajatus on näissä se, että annat kaiken tiedon ja melkoisen määrän toimenpiteitä vaatii siltä, että sen esstää. Mutta business is business kuten sanoit.

Kymmenisen vuotta sitten lainsäädäntö puuttui rankalla kädellä teleoperaattoreiden säätelyllä niiden oikeuksiin käyttää tietoa ja mm rakennettiin massiiviset seurantajärjestelmät, jotta kaikesta puhelutietoihin, tekstiviestitietoihin tai paikkatietoihin tehdystä hausta tai toimenpiteestä jää jälki ja pääsy on tarkasti rajattua.

Samaan aikaan nämä toimijat tekevät mitä huvittaa tiedoilla käytännössä ilman mitään rajoitusta. Teleoperaattoreista tuli osin näiden sääntöjen vuoksi vain yhteyden tarjoaja ja uutta liiketoimintaa oli vaikea tehdä. Niiden kasvu loppui sittemmin. Tämä ei tosin ollut toki ainoa syy tähän kehitykseen.

En minäkään näistä uniani menetä, mutta olisin iloinen mikäli ihmiset lähtisivät penäämään oikeuksiaan näissä asioissa. Esimerkiksi Suomessa henkilörekisteristä saat lain mukaan sinua koskevat tiedot, mutta näiltä et saa mitään. Minusta käyttöliittymä omaan tietoon ja siten oikeus omien palveluntarjoajan itse keräämiin profiilitietojen tarkistukseen pitäisi olla olemassa. Itse tekemänsä profiilin toki näkee, mutta en tarkoita sitä.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Suurempi osa ihmisistä ehkä kiinnostuisikin, jos esitettäisiin mikä se varteenotettava uhka on tavalliselle ihmiselle, yhdelle noin seitsemästä ja puolesta miljardista yksilöstä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niin, nämä tiedot voivat joutua myös vääriin käsiin, jolloin esimerkiksi kiristys olisi mahdollinen. USA:ssa nämä tiedot ovat kauppatavaraa, joita myydään eri tahoille.

USA:ssa on lainsäädännön myötä helpompaa käyttää näitä tietoja. Esimerkiksi työnhakijoita profiloidaan. Mitä jos työnantja teettää näillä tiedoilla analyysiin vaikkapa Facebookin tietojen pohjalta siitä, onko työntekijällä mahdollisuus ja taipumus sairastua masennukseen? Ja päättää sen pohjalta olla palkkaamatta ko henkilöitä (vaikka tulos ei olekaan 100% varma, mutta miksi ottaa riskiä)?

Mitä jos se tekee saman henkilön seksuaalisen ja poliittisen suuntautuneisuuden osalta ja karsii epämieluisat?

Yksi alue, jota algoritmeilla voidaan arvioida Facebookista on käyttäjän päihderiippuvuus. Mitä jos huumeita kauppaava taho käyttää tietoa lähestyäkseen kovemmilla huumeilla niitä, joilla on ongelma muutoinkin.

Tässä maailmassa mikään ei takaa, että tiedot pysyvät salaisina ja vain noilla tahoilla. CIA:sta lähtien tahoja on hakkeroitu.

Kenties et koe omassa toiminnassasi minkään olevan muilta salassapidettävää, mutta moni kokee eikä haluaisi nähdä kaikkea mitä webissä puuhaa julkisesti näkyvillä siitä tehtyine päätelmineen. Vaikkapa kiristyksen kohteeksi löytynee paljon herkullisempiakin kohteita kuin tavallinen tallaaja, mutta ei kaikkia heitäkään tietojen leviäminen julkiseksi vaikkapa sisältäen tulkinnan seksuaalisest suuntautumisesta ja käydyistä paikoista välttämättä ilahduta.

Joillekin kuten itselleni tämä on myös periaatteellinen kysymys.

Tämä ei koske Facebookkia, mutta kertoo jotain nykyaikaisten kattavien rekisterien tuomista muutoksista maailmaan. Jos vaikka menet uuden työpaikan työhöntulotarkastukseen, jossa arvioidaan työkykysi, on lääkärillä silloin käytössään koko sairaushistoriasi kanta-palvelun kautta. Ei ole enää ksysymys siitä, mitä itse kerrot tai mitä kuponkiin laitat vaan kaikki tiedot näkyvät kelpoisuuttasi arvioitaessa - halusit tai et. Kanta-palvelun osalta on muuten tutkittu kohtuullisen paljon väärinkäytöksiä, kun on käyty katsomassa naapurin terveystietoa tms vailla tarvetta.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Kai se on niin, että toiset pelkäävät enemmän kuin toiset. Ja toiset lörpöttelevät kaiken ja toiset eivät kerro mitään itsestään. En vähättele asiaa, on hyvä tietää riskeistä ja tehdä asialle jotain, jos alkaa pelkäämään.

Itse kuulun noihin lörpöttelijöihin. En keksi oikein mitään, mitä en voisi torilla megafonilla kertoa. No, jos sellaista on, en sitä kerro koskaan kenellekään.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Avoimuudessa ja profiloinnissa on paljon hyvääkin mutta tuo vahvistusharha oli ihan mielenkiintoinen pointti. Nythän jo Hesarikin tosiaan räätälöi nettisivujaan sen mukaan millaisista uutisista on aiemmin ollut kiinnostunut.

Uskon kuitenkin että esimerkiksi Face vielä pikemminkin avartaa maailmankuvaa kuin supistaa sitä. On ihan hauska nähdä miten erilaista porukkaa omilla tutuilla on tuttuina. Uutisia ja mielipiteitä kantautuu kaikkialta maailmasta kun kaverit käyvät niistä tykkäämässä tai kommentoimassa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Toki on paljon hyvääkin ja kuvaamme avartavaa. Algoritmit, joita Facebook käyttää luodakseen käyttäjää kiinnostavan näkymän, ovat kuitenkin kehittyneet suuntaan, jossa ensisijaisesti näkymässä tarjotut asiat perustuvat sen arvioon kiinnostavuudesta sinulle.

Facebook arvottaa kaiken fiidissä - itse asiassa myös kaverisi eli mikäli et ole joidenkin jutuista tykännyt tai heidän linkeistään pitänyt, niin ne putoavat fiidissä kauas taakse. Tällöin varsinkin määrän kasvaessa et oikeastaan enää edes törmää siihen.

Koko bussineslogiikan idea on tarjota sinulle arvioituja kiinnostavia asioita, jotta pysyisit mahdollisimman pitkään katsomassa palvelua. Sen aikana näet mainoksia ja mahdollisuus tarttua niihin kasvaa ja rahaa tulee. Samalla kun käytät palvelua profiilisi ja mieltymyksesi tarkentuu, jolloin sinulle on yhä helpompi tarjota oikeanlaisia mainoksia ja siten arvosi kohoaa kohdennetavuuden tarkentuessa.

Nythän jossain määrin ollaan saavutettu joku rajapiste Facebookin luvattua vähentää mainoksia, tämä johti sen arvon laskuun, mikä kertonee jotain.

Nämä eivät ole suoraan hyviä tai huonoja asioita, molempia puolia löytyy, mutta on algoritmien toiminnassa tässä arveluttaviakin sekä maailmankuvaa kaventavia ominaisuuksia. Algortimien toiminta tässä tapauksessa ei ole julkista eli emme tarkaan tiedä kuin päättelemällä miten homma toimii.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kaikki jenkkiläiset somesovellukset, hakukoneet, office-sovellukset ja pilvipalvelut antavat kaikki tietonsa meistä viestien sisältöä myöten NSAlle ilman mitään oikeuden päätöstä.

Yli 200.000 jenkkifirmaa on sitten 2002 vuoden saanut NSAlta NSL-kirjeen National Security Letter), joka velvoittaa yrityksen antamaan NSAlle kaikki asiakastietonsa oli kyse yksilöistä tai yrityksistä. Kirje kieltää kertomasta asiasta kenellekään vankeuden uhalla.

Nämä valtavat tietomassat käsitellään ohjelmallisesti ja niiden avulla on tehty profiilit henkilöistä ilman yhdenkään analyytikon näppityötä.

Nämä tiedot ovat tallessa pysyvästi myös meistä suomalaisista. Siellä ovat niin tiedot mielipiteistäsi, varoistasi kuin terveydestäsi.

Ihmiset eivät ymmärrä kuinka laajaa valtiourkinta on ja mihin se pystyy.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jep, sinällään kaikki keinot ovat olemassa, paljonko me suomalaiset jaksamme kiinnostaa heitä on oma lukunsa. Mutta kaiketi niitäkin tietoja voi rouskuttaa siinä sivussa, kun koneisto on kerran luotu.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ihan täydellisyyteen asti eivät nämäkään masiinat ole vielä päässeet tai sitten joku ajattelee, että mulle kannattaa oikeasti tarjota tuulisähköä tai jonkun maksaa siitä että Mikko Kärnän sponsoroitu päivitys tulee mun seinälle.

Hullummaksi se menee kun käy apteekissa ostamassa närästyslääkettä ja kohta on yliopiston apteekin mainos seinällä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Nähtävästi mallissa on aukkoja, kun se ei ymmärrä kriittistä suhtautumista asiaan vaan tulkitsee vain sen perusteella, että olet käynyt katsomassa tuulisähköön liittyviä asioita. Menee tuulivoimaa tarjoavan mainoseurot aika lailla hukkaan..

Vai löytääkö Face profiloinnissaan sittenkin mielestään sisälläsi asuvan pienen tuulivoiman kannattajan? ;-)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tuota enemmän mua huolestuttaa, jos jossain tiedustelupalvelun organisaatiossa luullaan minun kannattavan Kärnää.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #19

Nyt alkoi itseäkin kylmäämään... ;-) Jos vaikka pääsy Espanjaan ensi kerralla evätään..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset