Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Maataloustuen aktiivimalli

Ehdotan Keskustavetoiselle hallitukselle kannustavan politiikkansa jatkoksi maataloustuen aktiivimallia. Nythän keskeisiä ongelmia työttömien aktiivimallissa on se, että aktiivisuudestaan ja yrittämisestään huolimatta työtöntä kohtaa sanktio mikäli hän ei onnistu saamaan työtä tai pääse työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteeksi.

Tätä kannustamisen kulttuuria voisi myös laajentaa maataloustukiin. Mikäli maatalousyrittäjä ei onnistu tavoitteissaan voitaisiin leikata hänen maataloustuestaan 4,65%. Näin kannustettaisiin häntä aktiivisesti pääsemään satotavoitteiseensa.

Satoon toki vaikuttaa vaikkapa sääolosuhteet, mutta toisaalta vaikuttaahan työttömän onnistumiseen vaikkapa hänen sijaintinsa ja paljonko siellä on mahdollisuuksia täyttää aktiivimallin ehdot.

Hallituspuolueethan ovat perustelleet, että kyseessä ei ole leikkaus mikäli se ei kohdistu kaikkiin. Tämäkään ei siis olisi leikkaus, sillä sehän kohdistuu vain niihin viljelijöihin, jotka eivät onnistu.

Kuka ottaa kopin ehdotuksesta? Voisiko vaikka Mikko Kärnä ryhtyä ajamaan tätä eduskunnassa, jotta saataisiin aikaan aidosti "kannustava" malli myös maataloustukeen työttömyystuen lisäksi? wink

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Nyt taitaa Kaistakorpi osin karahtaa näppäryyteensä.

Maataloustukiin liittyy jo nykyisellään mahdollisuus menettää merkittäviäkin prosenttiosuuksia eri tukieristä, mikäli ei täytä asetettuja ehtoja.

Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä (ja todennäköisesti Kaistakorven kanssa tässä asiassa myös samaa mieltä), että maataloustukiin liittyviä ehtoja pitää ensin huomattavasti kiristää ja sen jälkeen askel askeleelta laskea kokonaistukitasoa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Työttömälle on jo ilman aktiivimallia mahdollisuus menettää suoraan 15-90 päivän toimeentulo monin eri tavoin. Voit tutustua niihin vaikkapa tuolla. Hyvin ovat muuten toimineetkin esim viime vuonna karenssien kasvettua noin kolminkertaisiksi.

http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_...

Näyttää siis lukuisia velvotteita kohdistuvan myös työttömiin mikäli ei noudata ehtoja - missä ero? Rangaistuksetkin ovat merkittäviä vastaten käytännössä samaa määrää päiväsakkoja.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niin, esitys on kieli poskella kirjoitettu osoittamaan kannustavuuden osittaista absurdiutta.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Niin, tuohon kieli poskella kirjoitetuksi nyt kuvailemaasi ehdotukseen liittyen juuri totesinkin, että taitaa Niko nyt osin karahtaa omaan näppäryyteensä.

:)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kunnon demari se nostaa aina maanviljelijät synnintekijöistä kaikkein suurimmaksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Demareihin en ole koskaan kuulunut enkä tule kuulumaan. Miten viljelijät nyt nostin synnintekijöistä suurimmaksi, en mitenkään.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kyse olikin kunnon demarista :)

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Maatalouden aktiivimalli toimii siten, että sääolosuhteet jo leikkaa viljelijän tuloa. Joka vuosi viljelijä kylvää ja lannoittaa peltonsa satotavoitteiden mukaisesti. Kesän sääolosuhteille viljelijä ei voi mitään ja näin ollen viime aikaisten kesien sateet, tulvat ym. estävät satotavoitteeseen pääsemisen.

Millään aktiivimallilla tätä ei korjata vaan viljelijä kärsii satovahinkonsa itse. Viljelijä on tiukilla kymmenien tuhansien eurojen vahingoista huonona kesinä ja kantaa vahinkonsa itse. Viime kesä on tuoreessa muistissa.

Heikki Toivonen tuo oikein esille "Maataloustukiin liittyy jo nykyisellään mahdollisuus menettää merkittäviäkin prosenttiosuuksia eri tukieristä, mikäli ei täytä asetettuja ehtoja".

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kärsii satovahinkonsa vain itse?

MTK: "Hallitus on ryhtynyt toimiin poikkeustilanteen helpottamiseksi, kiitos siitä. Tähän mennessä ilmoitetut 25 miljoonan tuet eivät kuitenkaan riitä kattamaan menetyksiä. Alan kannattavuus on muutoinkin historiallisen heikkoa ja ydinongelmia ei näillä tuilla saada korjattua. Hallituksen on haettava EU:sta kriisiapua viljelijöiden ahdinkoon, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila peräänkuuluttaa."

Halutessaan vieljelijä muuten voi ottaa myös satovahinkovakuutuksen, joka toki maksaa, mutta turvaa vuosittaista tilannetta.

Tuo Toivosen ihastuttavan yleisluontoinen lausunto maataloustukien ehdoista pätee myös työttömyysturvaan, osoitin jo sen sisältävän merkittävästi ehtoja ja karensseja. Se nyt vielä puuttuisi, että mitään ehtoja tuelle ei olisi.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Lähes neljänkymmentä vuotta maanviljelystä harjoittaneena, voin sanoa ettei senttiäkään ole saatu viime kesän satovahinko korvauksia. Ei korvaukset ole niin yksiselitteisiä.
Satovahinko vakuutukset ovat kohtuuttoman arvokkaita.

Varmaan moni moni viljelijä on tehnyt merkittäviä panostuksia tuotantonsa kehittämiseen, usein lainarahalla ja tästä syystä varmaankin hallituksen on haettava EU:sta kriisiapua viljelijöiden ahdinkoon.

Satovahinkojen aiheuttamat tappiot heikentävät merkittävästi viljelijöiden yrittäjätulosta ja odotettavissa on, että monella maatilalla maksuvalmius on todella heikko.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #20

Mielelläni tutustuisin uudempaan taloudelliseen tilanteeseen, mutta jostain syystä tammikuussa 2018 LUKE ei ole saanut laskettua edes vuoden 2016 tilastoja yrittäjätulosta vaan senkin kohdalla on vain ennuste.

Itse taas en luota heidän ennusteisiin, kun katsoin taannoin vuoden 2015 ennusteen ja toteuman ja paljastui seuraavaa:

Kun siirtymäaikaa ja muutosta perusteltiin siis sikatilojen heikolla kannattavuudella, niin vilkaisin pari hakua aiheesta. Ensin törmäsin Maaseudun tulevaisuuden artikeliin Luken ennusteesta vuodelle 2015, jossa todettiin:

"Luonnonvarakeskuksen (Luke) alustava ennuste maatilojen viime vuoden tuloksista on karmeaa luettavaa ja kertoo, etteivät viljelijät ole turhaan osoittamassa mieltään. Surkein tilanne on sikatiloilla, joiden kannattavuuskerroin romahti ennusteen mukaan viime vuonna lähelle nollaa kustannusten nousun ja tuottajahinnan alentumisen vuoksi. Yrittäjätuloa jäi vain 3 000 euroa yritystä kohti." Näin siis ennustettiin maaliskuussa 2016.

Tosi pahaltahan tuo näyttää. Sitten menin katsomaan LUKE:n tilastoja eli mikä sitten oli oikea toteuma vuodelle 2015. Jostain syystä heillä menee menee melkein vuosi laskentaan eli se oli julkaistu joulukuussa 2016 eikä uudempia vielä ole saatavilla.

Sen mukaan tuolle vuodelle 2015 laskettu yrittäjätulo sikatiloille olikin 54 400 euroa ja se nousi kasvihuonetilojen ohi parhaaksi kaikista kaikista tilamuodoista. Heitto ennusteeseen on siis vaatimattomasti noin 1700 prosenttia ja puhe surkeimmasta tilanteesta silkkaa potaskaa.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23...

Mielestäni näillä ennusteilla tehdään politiikkaa jatkuvasti, ennemmin pitäisi nyt laskea toteumat hitusen nopeammin. Aiemmin nuo toteumat ovat tulleet joulukuussa, joka sekin on pitkä aika, mutta nyt niitä ei ole siis vieläkään. Ihmettelen miksi, halutaanko budjettiriihikin vetää ennusteilla..

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Ymmärsin hyvin sarkasmisi, mutta tasapelihän se olisi ;-)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Et sitten keksinyt parempaa kuin maanviljelijöille vittuilun. Sarkasmi on valitettavasti vaikea taiteenlaji ja siinä lyö helposti kirveensä kiveen.

Ilmeisesti maalaisia ei ole vihreihin kaivattu eikä kaivatakaan. Tosin se ei ole mikään yllätys, vaikka joku hullu lienee heihinkin liittynyt. Ymmärtääkseni vaikkapa Hanna Halmeenpää nauttii Kalajoella arvostusta yli puoluerajojen. Mutta hän osaa ilmeisesti keskustella myös maanviljelijöiden kanssa.

Minut valtaa aina epätoivo, koska itse pidän vihreitä ajatuksiltaan lähimpänä keskustaa olevana puolueena. Mutta aina sen jälkeen huomaan, että sielläkin on todella syvällä tämä ajatus, että maalaiset ovat jotenkin sitä tyhmempää porukkaa ja maanviljelijät varsinaisia loisia. Ilmeisesti tämä helsinkiläisen vihreän naisen lipsahdus ei ollut mikään lipsahdus vaan hän puki vain sanoiksi sen, mitä vihreissä oikeasti ajatellaan insestin täyttämästä lestadiolaiskepulaisesta maaseudusta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

En kuulu vihreisiinkään vaan puhun ihan omiani. Hyvässä kuin huonossa. Työttömät tässä niitä loisia tuntuvat olevan, joita Keskustavetoinen hallitus kohtelee kuten kohtelee.

Arvasin jo etukäteen maatalouden olevan pyhä aihe, se on kaiken arvostelun yläpuolella. Minä en pidä maalaisina loisina tai tyhmempinä ja kohdallani viittaus johonkin vihreän naisen toteamukseen on suoranainen loukkaus.

Todetaan vielä sen verran kepun ajatusmaailmasta, että vihreistä ainakin nykyhallitus on niin kaukana ympäristönsuojelussa sekä eläinasioissa, että yhteisymmärrys on todella kaukana. Tehdyt ja lausunnoilla olevat lait näissä asioissa ovat surkeita eivätkä vie mitään eteenpäin.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Ei maatalous ole pyhä aihe, mutta toivoisin vähän enemmän perehtymistä maanviljelyksen kiemuroihin. Kepulaiset taisi Esko Ahon johdolla mennä aikoinaan EU.n ja maanviljelys meni aivan pää laelleen.

Tämän seurauksesta viljelijän tulot putosi ainakin puolella mm. lihan hinta,maito, vilja ym. Tämän seurauksesta ruvettiin paikkaamaan EU tuilla tappioita.

Saimme valtavan byrokratian ja paperin pyörittelyn ja toistuvat tarkastukset tiloille (tukeja ei tule noin vaan). Toisin sanoen tappiollista manviljelystä pyöritetään eri tuki muodoilla joka ei ole mieluista maataloudessakaan.

Tästä olen samaa mieltä " kepun ajatusmaailmasta, että vihreistä ainakin nykyhallitus on niin kaukana ympäristönsuojelussa sekä eläinasioissa, että yhteisymmärrys on todella kaukana".

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Oliko se viime eduskuntavaaleissa kun vihreät yrittivät esiintyä maaseudun puolueena, mikä on suurinpiirtein yhtä falskia kuin jos persut yrittäisivät kalastella maahanmuuttomyönteisten ääniä. Maaseutu- ja erävihreät yrittävät sitten epätoivoisesti paikkailla kaikenmaailman anterovartioiden ulostuloja maataloustuen lopettamisesta mutta minkäs teet kun kannatuksen ydin on Punavuoren lattemukien äärellä.

Vihreän suvaitsevuuden raja menee juuri siinä kehäkolmosen tai Turun ohikulkutien kohdalla.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Nooh, katellaan kunhan kepun läpiviemät esimerkiksi kaavoituksen muutokset maaliskuussa 2017 ja meneillään olevat ympäristölainsäädännön muutokset alkaa tuoda yllätyksiä maaseudullekin.

Maaliskuun lain mukaan ELY-keskukset eivät enää valvo kuin maakunnallisesti merkittäviä kaavoja ja eivät saa muihin ottaa kantaa. Sama koskee luonnonsuojelujärjestöjen osallistumista. ELY-keskukset eivät myöskään uuden lain mukaan saa valittaa kuin noista maakunnallisesti merkittävistä kaavoista. Eli eivät saa ottaa kantaa valmistelussa eivätkä valittaa.

Näin siitä huolimatta, että valituksien osuus ELY:n osalta Hallinto-oikeuteen on ollut 4% valituksista ja valitsukista 80% on todettu oikeudesa aiheelliseksi. Kuulostaa aika näppärältä keinolta sujuvoittaa kaavoitusta poistamalla asiantuntijatahon oikeudet. Siinähän taistelette vaikkpa tuulimyllyjä vastaan tulevaisuudessa kansalaiset ihan omin voimin.

Samalla poistui mm maisematyöluvan vaatiminen esim ranta-alueille yms ellei kaavaan ole sitä erikseen merkitty. Pieni ongelma on, että lukuisissa kaavoissa ei olla merkitty, koska laki on sitä muutenkin vaatinut. Voi tulla pienenä yllätyksenä, kun metsänomistaja parturoi kunnon alueen rantaa myöten turhia asioista naapurilta kysymättä - kiittäkää keskustaa silloin. Samalla tämä asettaa monet virkistys- ja maisema-arvoja sisältävät paikat hakkuu-uhan alle. Jos mökin vieressä on yhtäkkiä avohakkuu ksysymättä, niin kiittäkää Keskustaa.

Samalla lakimuutoksissa mahdollistettin se, että myös merkittävissä kaavoissa voidaan jatkossa delegoida päätösvalta kunnanvaltuustolta esim kunnanhallitukselle, jolloin joukko kunnan silmäätekeviä voi päättää kaavsta ilman valtuuston hyväksyntää. Saa nähdä kuinka käytetty tämä tulee olemaan, demokratiaa se ei ainakaan edistä.

Ympäristölakiehdotus tulee muuttamaan laajalti osin ympäristölupien käsittelyä ja suuri osa siirtyy pelkän ilmoitusmenettelyn piiriin. Samalla rajataan monissa velvollisuus kuulemiseen vain suoraan rajanaapuriin vaikka vaikutuksia olisi kauemmaskin vaikkpa vesistön osalta tms. Jos menee läpi, niin kiittäkää Keskustaa, kun lähistölle ilmaantuu ympäristöhäiriöitä huomaamattomilla päätöksillä.

Näistä ei juuri puhuta, kun on alkoholiprosenttia ja muuta mielenkiintoista, Veikkaan silti että jatkossa näiden vaikutukset ovat melkoiset myös kehäkolmosen ulkopuolella.

Yhdessä nämä päätökset toki sujuvoittavat päätöksentekoa, mutta samalla pääsee yksityinen kansalainen taistelemaan ihan itekseen koneistoa vastaan.

Eläinsuojelulakiin ja turkisasetuksen perumiseen en edes jaksa mennä. #vmp

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #14

Olen itse vastustanut voimakkaasti valitusoikeuden ja vaikutusmahdollisuuksien rajaamista kaavoitusasioissa eikä minusta muutenkaan saa kepulaista tai kannattajaansa tekemälläkän. Täällä onnistuimme kaatamaan hallinto-oikeudessa yhden tuulivoimakaavan jota mm. paikaliset vihreät voimakkaasti tukivat, niin tuki myös kepu ja monet muut ryhmät.

Energiapolitiikassa kepu ja vihreät ovat olleet kuin yhdestä puusta aina siihen asti, kunnes vihreät keksivät että vastustamalla aikaisemmin kannattamaansa bioenergiaa voi saada lisää ääniä. Tai sitten joku vain kertoi niille että bioenergia tarkoittaa ihan oikeasti, että jotain pitää polttaakin.

Se nyt jäi vähän epäselväksi, että miten tämä liittyy puheena olevaan maataloustukeen tai siitä vitsailuun.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #15

Kauashan se meni, osin tämä oli vastausta Joensuunkin esille tuomaan vihreiden ja kepun eroihin tai samankaltaisuuksiin.

Vihreille taustalla lienee ideologiset syyt energiapolitiikassa ja onhan siinä ongelmia käytännön toteutuksessa ja järkevyydessä paljonkin - ei sitä käy kieltäminen.

Kepulla energiapolitiikassa taustalla taas vaikuttaisi olevan opportunismi, sillä päätöksien taloudelliset hyötyjät löytyvät kovin läheltä mm tuulivoiman ja bioenergian osalta.

Jollain kummallisella tavalla nämä eri intresseistä lähtöisin olevat näkemykset ovat osin kohdanneet.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #16

Tuo on kyllä hyvin vasemmistolainen ajatus, että joku kehtaa HYÖTYÄ energiapolitiikasta. Taikaseinästä saadaan rahaa, maanomistajaverenimijöille ei pidä antaa mitään, poltetaan mieluummin puolalaista hiiltä kuin suomalaista turvetta...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #18

Niin, mikäs siinä jos suurimpia hyötyjiä ei ole oma suku vävypoikia myöten ja läheiset liikekumppanit.

Silloin touhu alkaa vähän tuoksahtamaan sille itselleen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämäkin ongelma helpottaa jo vuoden päästä vihreät ja demarit voivat olla yhdessä hallituksessa, ja sitten kaikki paha katoaa.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Antti Rinteelle vuosi 2019, ainakin se vaalien jälkeinen osa, tulee olemaan hyvin vaikea, kun pitää elää pelkästään syömällä sanojaan ja lupauksiaan. Kaipa joku on kirjannut ylös kaikki tämän hallituksen päätökset, jotka toveri Rinne on vannonut ja vakuuttanut peruuttavansa ensi töikseen, kunhan vain SDP pääsee asioista päättämään.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Hallitus vaikuttaa tekevän aktiivimallissa uuden vastuunpakoilun Suomen ennätyksen.

Eilen A-studioon oli kysytty lukuisia ministereitä mukaanlukien pääministeri Sipilä ja vastaava ministeri Mattila. Ainoana paikalle tuli hallituksen näkemystä edustamaan Juhana Vartiainen.

Tänään mielenosoituksessa hallituksen kantaa edustamassa oli Juhana Vartiainen.

Voimmeko vetää tästä tulkinnan, että Juhana Vartiainen edustaa muutoinkin lausunnoillaan Sipilän vetämää hallitusta. Luoja paratkoon mikäli näin on, silloin olemme mielenkiintoisella tiellä.

Kirjoitin joskus blogin Stunt-miehet Häkkänen ja Kurvinen huonoimmassa A-studion Talkissa ikinä. Sama stunttien käyttö jatkuu näköjään koko hallituskauden ajan. Millaisia ministereitä meillä on, kun he eivät uskaltaudu kansan eteen televiossa tai livenä? Onneksi emme ole suuremmassa kriisissä tai tämä sakki luikkisi samantien pakoon jonnekin. Silloin kyse oli toisesta vaikeasta asiasta eli sotesta, paikalle oli pyydetty asioista vastaavia ministereitä - ei saatu.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

Tämä kansa ansaitsee parempaa kuin nämä selkärangattomat miehet ja naiset. Onkohan Mattila taas lämmittämässä savusaunaa?

Sipilä taas puhui lampaista mallin yhteydessä - katsomalla peiliin hän löytää yhden, ei sen kauemmas tarvitse mennä.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"Ehdotan Keskustavetoiselle hallitukselle kannustavan politiikkansa jatkoksi maataloustuen aktiivimallia."

Kannatan ehdotustasi.

Ja jotta oltaisiin yhdenvertaisessa tilanteessa näissä malleissa pitää työttömyysturvarahojen eteen myös tehdä jotain työtä/palvelua/tuotetta.
Sillä onhan niin että ei noita maataloustukia siitä saa että on vaan ja oleileen, vaan niiden eteen pitää tehdä jotain töitäkin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Työttömän tehtävä on kaikin keinoin hakea töitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset