Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Haistakaa huilu koko hallitus - eriarvoisuudesta ette välitä pätkääkään

En enää oikeasti jaksa katsoa tämän hallituksen menoa, työttömien aktiivimallin ja muiden toimenpiteiden kautta se pitää huolen siitä, ettei köyhä saa senttiäkään liikaa tai siltä mieluummin otetaan niistä pois. Jos vammainen poika saa lahjaksi jotain tililleen, hoitaa automaattinen Kelan valvonta pois sen, ettei hänelle siitä koidu iloa tai hyötyä. Samaan aikaan on voimassa verottajan ohje lahja- ja perintöverosta, jonka mukaan alle 30 000 euron juttuihin ei puututa vaan annetaan mennä.

Laskekaapa Sipilä ja kumppanit kauanko sillä vähäosaisella menee siihen, että edes puhuttaisiin 30 tuhannesta eurosta suoraa verottamatonta tuloa - vähintään yli neljä vuotta. Teidän mielestänne tällainen on pikkujuttu - onhan se mikäli on rahaa.

Finanssivalvonta olematonta eikä mikään muutu

Jokainen vähänkään asioita ajatteleva ymmärtää, että nykyinen Fiva ei sa mitään aikaan. Se ei tutki mitään ilman, että julkisuudesta tulee joku pakote tai syöte. Se on aivan kujalla Panaman jutuista tai mistään muustakaan. Markkinoilla pyörii miljardeja eikä tämä laitos saa mitään aikaan itse.

Martti Asikainen kertoi blogissaan seuraavaa:

"Viime vuonna noin 200 ihmistä työllistävä Fiva teki yhteensä 2 tutkintapyyntöä poliisille, antoi 2 julkista varoitusta ja 3 seuraamusmaksua sekä määräsi 2 rikemaksua. Siinä se."

Eihän tämä laitos valvo mitään. Kun julkisuuslain perusteella koitettiin toimittajien taholta saada kansalaisille tietoja kieltäytyi se en antamasta niitä eläkeyhtiöistä ja on valittanut siitä Korkeimmallle hallinto-oikeudelle. Koko laitos on rikkaiden talutusnuorassa.

Säätiöiden villi länsi

Säätiöistä on viime vuosina riittänyt puhetta ja lakimuutoksesta huolimatta vaikuttaisi, että Patentti- ja rekisterihallituksen valvonta on surkealla tasolla. Lähes kaikki tapaukset ovat nousseet esille median kautta eikä omasta valvonnasta - usein väärinkäytökset ovat jatkuneet vuosia. Nuorisosäätiön tapauksen noustua julkisuuden kautta jälleen esille aloitti PRH tutkinnan kauan sitten, mutta mitään tuloksia ei ole ainakaan julkisuuteen tuotu. Samalla kun säätiö vaikuttaisi toimivan sääntöjensä vastaisesti valuvat urakat lähipiirien rakennusliikkeille ja uutisoitiin Tallinnaan valmistuneista taloista, jotka eivät ainakaan paikallisella mittapuulla ole kohtuuhintaisia asuntoja nuorille.

Timo Sillgren arvioi 2000-luvun PRH:n toimintaa Pro gradussaan 2013 ja vaikuttaisi, että toiminta on ollut erittäin puutteellista ja rangaistukset lieviä - usein pelkästään toiminnan korjaamista jatkossa ilman rangaistuksia. Tutkielmassa yhdeksää eri tapausta on käsitelty erikseen, nämä sisältävät mm Bensow-säätiön ja Nuorisosäätiön aiempaan vaalirahakohuun liittyvät tapaukset, näistä anettiin tuomioitakin.

MOT-ohjelman (15.4.2013 mukaan yli 2600 säätiön asioita valvoi PRH:ssa kaksi virkamiestä. Pelkästään 50 suurimman säätiön yhteenlaskettu varallisuus on 15,7 miljardia, joten pikkusummista ei puhuta. Seurannan järkyttävän surkeasta tasosta Timo Sillgrenin Pro gradu -työ vuodelta 2013 kertoo seuraavaa:

"Tilintarkastuskertomuksesta tarkastetaan säätiö- ja tilintarkastuslakien mukaiset lausumat sekä se, että tilintarkastajien määrä ja laatu ovat oikeita. Puutteita havaittaessa säätiölle lähetetään korjauskehotus. PRH ei kuitenkaan ole valvonut vuosiselvitysten varsinaista sisältöä, eikä tilinpäätöksiä tai toimintakertomuksia ole luettu tai käyty muuten järjestelmällisesti lävitse. Viranomainen ei siis ole valvonut sitä, täyttävätkö vuosiselvitykset myös sisällöllisesti säätiölain vaatimukset."

Suomeksi sanottuna ne voivat sisältää vaikka mitä tuubaa ilman, että asia tulee ilmi tai tarkasteltavaksi. Kunhan PRH:lle lähetetään oikea määrä dokumentteja, niin se riittää. Lisäksi nämä eivät ole julkisia dokumentteja, joten muut eivät niitä pääse tarkastelemaan.

Montako työtöntä köyhää vaaditaan tuottamaan sama omaisuus? Momtako henkilöä heitä valvoo?

Hallituksen toimet suhteessa saavutettavaan rahalliseen hyötyyn

Hallitus hoitaa tehokkaasti toimillaan sen, ettei köyhyysrajalle elävä saa yhtään helpotusta elämäänsä. Samalla se pitää huolen siitä, että varakkaille ei missään nimessä tule lisää rasitteita eikä heidän toimiaan tutkita.

Kokoomukselle tämä lienee tavoite samoin kuin Keskustan Sipilä-siivelle, onnittelut menestyksestä. Siniset ovat mahdollistaneet tämän - saa nähdä mihin tämä teidät vie. Keskiluokan verokapinan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Mainitsemieni epäkohtien osalta hallitus ei tee mitään. Sen sijaan heikompiosaisille lienee tulossa paljon lisää.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kaikkein koomisinta on Sipilän puolivälissä perustama työryhmä eriarvoisuudesta, joka kertonee tuloksensa hallituskauden lopuksi ilman vaikutusta päätöksiin. Suorastaan huvittavaa..

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Rahan valta on mahtava ja Keskustassakin puolue- ja piirijohto on kaikkeen tyytyväinen, vaikka kannattajat ovat suurimmaksi osaksi tavallista sukan kuluttajaa ja laskevat niitä käteensä jääviä euroja.

Samaan aikaan Migri tekee perheenyhdistämispäätöksiä oikein urakalla, että maahan saadaan lisää uusia "veronmaksajia". Saa nähdä, miten käy seuraavissa eduskuntavaaleissa? http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perheenyhdist...

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Ilman laajaa radikaalia kapinaliikettä mikään ei muutu. Tämän synnyn taas estää korrektius, kivuus ja huono peruskunto.

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Tällaisia uutisia löytyy harvemmin täältä Suomesta, jossa kerrotaan Fivan tekemästä tutkintapyynnöstä. Jonkinlaista informaatiota löytyi siitä, että Ruotsissa vuosikymmen sitten ilmoitti pörssi ja meklarit viisi kertaa enemmän sisäpiiriepäilyksistä mitä Suomessa tehtiin. Ajankohtaista tietoa on hankala löytää eli minkälainen tilanne on tällä hetkellä ja kuinka vastaavasti Suomessa.

” Törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö on vakava rikos. Siitä tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Tutkintapyynnön poliisille teki Finanssivalvonta. Poliisi tai syyttäjä ei suostu kommentoimaan asiaa.”

https://www.hs.fi/talous/art-2000005572433.html

Oliko tämä sitten Fivan osalta eräänlainen välttämättömyys osoituksena siitä, että työtä tehtäisiin.
Toivottavasti epäilykseni on turha. Toisaalta ihmetyttää EU:n lain säädäntö, jonka toimesta sisäpiirirekisterien julkinen ilmoitusmenettely poistui. Markkinoiden väärinkäyttöasetus ((EU) N:o 596/2014, ”MAR”) tuli voimaan 3.7.2016. MAR-sääntelyn seurauksena yhtiöillä ei enää ole julkisia sisäpiirejä. Ilmeisesti kyseiseen asetukseen täytyisi tutustua tarkemmin, jotta sen väärinkäytön ymmärtäisi paremmin.

Näistä dokumenteista ei löytynyt miksi sisäpiirirekisterien ei tarvitse olla julkisia, kuten ne olivat aikaisemmin, ja miten näin väärinkäytöksiä estetään paremmin.

http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Saantely/Saantel...

http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Tiedotteet/Markk...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Välillä tulee jopa mieleen, että johtuuko Suomen mainiot tulokset korruptiotilastoissa asioiden valvomattomuudesta ja tutkimattomuudesta.

Harvassa on tuon kaltaiset uutiset - olemmeko täällä niin puhtoisia vai eikö valvonta toimi?

Tuo sisäpiirirekisterin piilotus kuulostaa erikoiselta ja juurin päinvastaiselta toimelta kuin virallisissa tavoitteissa puhutaan.

Eri asia on myös mitä näihin erilaisiin rekisterihin ilmoitetaan. Valtion omistajaohjauksen päälliköllä Heliövaaralla on laajat sijoitukset eikä hän suostunut avaamaan niitä kunnolla ja sai näin tehdä:

"Heliocabala on tehnyt näihin yhtiöihin yli miljoonan euron sijoitussitoumukset. Heliövaaran mukaan perheyhtiön sijoitusten arvo kotimaisissa rahastoissa on kuitenkin alle 600 000 euroa."

"Muina sijoittajina yhtiöissä on muun muassa eläkesäätiöitä- ja yhtiöitä, vauraita suomalaisia sukuja ja esimerkiksi valtion omistama innovaatiotoimintaa rahoittava Tekes."

"Omistuksistaan yhdessätoista ulkomaisessa yhtiöissä Heliövaara ei kerro yksityiskohtaisesti, koska kyse on sijoituksia hallinnoivan yhtiön liikesalaisuuksista."

Miten suuria valtion kauppoja järjestelevä virkamies saa vaieta ulkomaisista sijoituksista? Globaalissa taloudessa ei tuollainen ole mikään peruste.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

NK: "Suomeksi sanottuna ne voivat sisältää vaikka mitä tuubaa ilman, että asia tulee ilmi tai tarkasteltavaksi. Kunhan PRH:lle lähetetään oikea määrä dokumentteja, niin se riittää. Lisäksi nämä eivät ole julkisia dokumentteja, joten muut eivät niitä pääse tarkastelemaan."

Ottaen huomioon säätiövarallisuuden suuruuden, tällainen avoimuuden vastakohta, salailu, on jotakin aivan muuta, mitä Unionin hallintoperiaatteissa, ainakin korulausetasolla, edellytetään.

Mihail Gorbatshov puhui paitsi perestroikasta myös glasnostista eli avoimuudesta. Jokohan Suomessa olisi aika aloittaa ja toteuttaa se myös merkittävissä asioissa. Olemmehan demokratia? Belgia tunnettiin siirtomaakaudella erityisen salailevasta hallinnostaan ja Belgian siirtomaan, Kongon, olot olivat sitä kuin nykyäänkin (historian jäljet näkyvät tässäkin päivässä). Suomessa meillä on sisäinen siirtomaa: rahvas ja sellaisena kohdeltu: mitäpä meidän asiat meille kuuluisivat.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Näinhän se on. Mielenkiintoista on että edes harvat julkisuuden kautta tulleet väärinkäytöspäilyt tutkitaan todella hitaasti. Esimerkiksi Nuorisäätiön uudemmat kuprut tuli esille kesällä 2016 ja lopulta PRH käynnisti tutkimuksen. Nyt ollaan helmikuussa 2018 eikä asiasta olla saatu mitään tietoa.

ARA sai sentään tutkimuksensa valmiiksi viime kesäkuussa ja siinä oli lukuisia sääntöjen vastaisia toimia. Rangaistukset ovat kuitenkin kehotus ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin, vasta myöhemmin saattaa kyseeseen tulla aravalainojen ja korkotuen peruminen.

Kuten muillakin säätiöillä, niin Nuorisosäätiöllä ei ole omistajaa tahi isäntää. Sen hallitus täydentää itse itsensä sekä päättää asiamiehestä ja mm etuuksista ja palkoista mukaanlukien omat korvauksensa. Käytännössä mikään ulkoa tuleva paitsi massiivinen rikostuomio ja sen seurauksena määrätty hallituksen ja asiamiehen vaihto ei muuta tilannetta.

Nyt tutkimuksen kohteen on ollut lähinnä Nuorisosäätiö ja luulen, ettei tutkinta ulotu siitä riittävän kauas erilaisiin yhdiistyksiin ja yrityksiin, missä nämä herrat Nousiainen ja Haaro myös toimivat. Esimerkiksi ESS kertoi seuraavaa:

"Ylen mukaan Nuorisosäätiön toiminnasta vastaa kaksikko Aki Haaro ja Perttu Nousiainen. Haaro on Nuorisosäätiön toimitusjohtaja, joka sai tuomion aikoinaan vaalirahakohun yhteydessä. Nousiainen on hallituksen puheenjohtaja. Miehet ovat Nuorisosäätiön lisäksi myös useiden muiden yhdistysten ja yhtiöiden takana. Nousiainen istuu 51 yhtiön hallituksessa ja on neljän yhtiön toimitusjohtaja."

En tiedä minkälainen matolaatikko tämä kokonaisuus on ja mitä paljastuisi, jos asiaa ruvettaisiin todella penkomaan hartaudella. En tiedä kuinka laaja on PRH:n tutkimus on, mutta selvitettävää riittäisi varsinkin mikäli ryhdytään katsomaan erilaisia sidonnaisuuksia ja esteellisyyksiä.

Kyse on kymmenien ellei satojen miljoonien bisneksestä ja valvonta on tällaista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset