Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Pekkaroitu parlamentaarinen yritystukityöryhmä

Mauri Pekkarisen johtama yritystukia johtava työryhmä myöhästyy jälleen - alkuperäisten suunnitelmien mukaan joulukuussa piti tulla alustava leikkauslista ja helmikuun lopussa koko työryhmän raportti. Vaan ei tullut, joulukuu peruttiin ja pian kerrottiin kuinka työryhmästä julkisuuteen kertovat erotettaisiin - tämä on kait sitä hallituksen mainostettua uutta valmistelun avoimuutta. Nyt sitten ollaan siirretty eteenpäin myös helmikuun lopun deadlinea.

Pekkarisen nimitys tätä vetämään on mielestäni lähes sama kuin Keskusta olisi nimennyt Kauko Juhantalon vetämään harmaan talouden työryhmää. Ihan wikipediankin mukaan on olemassa termi pekkarointi, jolla tarkoitetaan kotiinpäinvetämistä. Osittain se rinnastetaan perinteiseen siltarumpupolitiikkaan ja jopa synonyymiksi sille. Tämän herran kuviot tuulivoimatuenkin osalta ovat vähintään kyseenalaisia.

Yle kertoi muuttuneesta tilanteesta kaksi päivää sitten, jolloin Pekkarinen totesi: " Ei tämä kahta viikkoa enempää myöhästy, Pekkarinen lupaa."

Samassa artikkelissa kerrotaan ilmeisesti Pekkarisen kertomaan nojaten:

"Monien muiden suorien tukien arvo on muutamia kymmeniä miljoonia vuodessa. Niiden karsiminen ei muuttaisi paljoa isossa kuvassa. "

Tämähän on aivan potaskaa, EU-osarahoitteisia alueellisia investointitukia menee vuodessa parisensataa miljoonaa alueille ELY:jen ja jatkossa kenties maakuntien jakamana. Tästä kerroin blogissani Alueelliset yritystuet, jotka Keskusta haluaa pitää pimennossa.

Avainsana on osarahoitteiset eli myös valtio laittaa merkittävän määrän rahaa näihin aluetukiin EU:n lisäksi. Jokaikisessä yritystukien tutkinnassa Sipilän hallitus on rajannut nämä pois vaikka ne ovat yritystukia kuten muutkin ja niin ilmeisesti nytkin. Kokonaissumma on noin puolet Tekesin valtuuksista.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ellei ideasi ole uusi valtakunnallisesti tai globaalisti, niin voit saada silti tukea mikäli satut olemaan sopivasti syrjäseudulla Keskustan alueella.  Jos olet Uudellamaalla tai Pirkanmaalla, niin et saa tukea.

Parlamentaarinen työryhmä tarkoittaa Keskustan mielestä siis näemmä samalla suljettua työryhmää, jonka johtoon laitetaan siltarumpupolitiikan erikoismies. Tämä ei sitten häiritse juuri ketään?

Alkaa kyllä usko loppua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Saakohan tämä päätös siirtymävaihetukea, niin monta kertaa sitä on jo siirretty.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kun Mauri pannaan yritystukien karsimista pohtivan työryhmän johtoon, kyse on samasta asiasta kuin että huonosti käyttäytyvä lapsi pannaan hakemaan oma vitsansa metsästä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Lisäksi lapsi saa tässä tapauksessa vielä ehdottaa ketä kaveria vitsalla kuritetaan.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Pukki kaalimaan vartijana" Pekkarinen on vihon viimeinen henkilö joka tuohon tehtävään on sopiva, "pekkarointia" sitä tämää maa vähiten tarvitsee.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Jos sallitaan,´soitan´ samaa vanhaa virttäni myös täällä:

..ja taas kerran : Tuulitukeen olemme hukanneet tähän mennessä tarkkaan ottaen
591 236 686,47 €.

Vuoteen 2030 mennessä heitämme tuohon järjettömyyteen lisää 2,5 - 3,5 miljardia euroa...täysin hukkaan heitettyjä veroeuroja!

Eikö tässä olisi oiva säästön paikka : kyllä, tiedän, pelottelevat perustuslailla, mutta panosten painavuuden vuoksi suosittelisin edes yrittämään...

Edit :

"Monien muiden suorien tukien arvo on muutamia kymmeniä miljoonia vuodessa. Niiden karsiminen ei muuttaisi paljoa isossa kuvassa. "

Tämähän on kauniisti sanottuna täyttä paskapuhetta ( oho, kirjoitin tuon ennen kuin huomasin Nikon käyttäneen samaa ´adjektiivia´).

Viime vuonna hukkasimme tuuleen " suoraa tukea" tarkalleen 219 668 741,71€.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset