Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Mihin varakkaat suomalaiset sijoittavat - case Taaleri

Varakkaat suomalaiset vaikuttavat sijoittavan voimakkaasti erityisesti valtion tukemiin toimialoihin. Vahvistaakseni mielikuvaani kävin läpi varainhoitoyhtiö Taalerin yli 200 000:n euron sijoitusvarallisuuden omaaville suunnattujen rahastojen rakenteita. Lähes kaikki sijoituskohteet ovat valtion yritystuilla sekä muilla tuilla avustettuja toimialoja, joita tämäkin hallitus voimakkaasti edistää yritystuilla eikä ole valmis leikkaamaan senttiäkään tutkitusta hyödyttömyydestä tai jopa haitallisuudesta huolimatta.

Taalerilla on kolme eri aluetta pääomarahastoissa: Uusiutuva energia ja cleantech, Kiinteistösijoitukset sekä Kanssasijoitukset. Käyn läpi pintapuolisesti heidän verkkosivunsa pohjalta näiden sisältöjä.

Uusiutuva energia ja cleantech

Tämä aluehan on suoraan kuin hallitusohjelmasta ja voimakkaasti tuettu. Alueen sisällä ovat seuraavat rahastot:

  1. Aurinkotuuli: Ulkoaille uusiutuvaan energiaan sijoittava rahasto, jolla on ainoastaan sijoituksia Jordaniassa aurinkoenergiaan ja Serbiassa tuulivoimaan
  2. Biorahasto: Rahaston toiminta loppunut, rakensi biokaasuvoimalaitosverkoston, joka myytiin Gasumille 2016
  3. Kiertotalousrahasto: "Rahasto keskittyy erityisesti kolmeen teemaan: uusiutuva energia, kierrätys- ja materiaalinkäsittely ja energiansäästöratkaisut. Kiertotalous on myös Suomen hallitusohjelman kärkiaiheita." Kohteena mm Chempolis.
  4. Metsärahastot: Rahastot sijoittavat metsäomaisuuteen.
  5. Tuulirahastot: Sijoittaa tuulivoimaan Suomessa ja on toiseksi suurin tuulivoiman tuottaja.

Lukuunottamatta ensimmäistä ovat kaikki alueet voimakkaasti hallitusohjelman tukemia.

Kiinteistösijoitukset

Taalerin kiinteistösijoitusrahastoja ovat seuraavat: Afrikka-rahastot, Asuntorahastot, Kiinteistökehitysrahasto, Tonttirahastot sekä Vuokrakoti.

Ensimmäistä lukuunottamatta toimitaan jälleen kotimarkkinoilla ja voimakkaasti tuetussa ympäristössä. Valtio tukee ARA:n kautta rakentamista ja asumistuesta on ollut viime aikoina paljon puhetta. Sitä toki valuu Kojamon kautta myös ay-liikkeelle, mutta yhtä lailla hyötyjinä ovat tällaiset tahot. Ehkäpä se on jopa yksi merkittävä syy sille, ettei tällekään asialle vaikutettaisi olevan kykeneviä tekemään rakenteellisia muutoksia?

Kanssasijoitukset

Tämän alueen nimi ei juurikaan toimintaa avaa, mutta sisältö kertoo jo paljon enemmän. Sijoituskohteena on pääosin merenkulku ja telakkateollisuus. Yrityksiä ovat mm Rauma Marine Construction (Rauman telakka) ja varustamo Aalto Shipping Company yhdessä toimivan johdon kanssa.

Jälleen sekä telakkateollisuuden että varustamotoiminnan ollessa kyseessä toimitaan valtion vahvasti yritystuilla tunkkaamien toimialojen piirissä.

Miten tämä vaikuttaa Suomen talouteen?

Pintapuolinen analyysini kohdistuu yhteen varainhallintayritykseen eikä ole siten suoraan yleistettävissä. Jotain tämä kuitenkin kertoo siitä kuinka varakkaiden tahojen pääomasijoitukset ja valtion tuet kietoutuvat yhteen. Lähes kaikki sijoituskohteet ovat sellaisia, joita tuetaan vahvasti ja ovat nykyisen hallituksen valitsemia kehitysalueita. Toinen merkittävä piirre on, että nämä eivät kohdistu juurikaan vientiä tuottaviin toimialoihin vaan toimitaan pääosin sisämarkkinoilla.

Säännöllisin väliajoin nousee keskustelu siitä, että kasvuritysten on hankala saada Suomessa rahoitusta ja meidän tarvitsee houkutella ulkomaisia sijoittajia. Onko se mikään ihme, kun kotimaisille sijoittajille on tarjolla valtion tukemia vähäriskisempiä kohteita verrattain hyvällä tuotolla - vaikkapa tuulivoima on melkoinen rahasampo.

Viime viikolla Tekniikka&Talous-lehti kertoi kuinka startupeille löytyy nyt lisää rahaa. Rahaa löytyy nimenomaan ulkomailta: 2017 ulkomaiset sijoittivat 208 miljoonaa, kun 2013 sijoitettiin 59 miljoonaa eli summa on lähes nelinkertaistunut. Sen sijaan kotimaiset pääomasijoitusyhtiöt sijoittivat 2013 87 miljoonaa ja vuonna 2017 enää 59 miljoonaa trendin ollessa siten aivan toiseen suuntaan. Miksi näin?

Ruotsalaiset käyvät jatkuvasti Suomessa ostoksilla ja moni suomalainen kasvuyritys päätyy ruotsalaiseen omistukseen. Heillä on malttia ja kykyä kasvattaa liiketoimintaa pitkällä aikajänteellä sekä viedä toimintaa ulkomaille - esimerkiksi Musti ja Mirri on yksi viimeisimpiä esimerkkejä voimakkaasti kasvaneesta ulkomaille levinneestä ketjusta, joka on nykyään ruotsalaisomistuksessa.

Kieroutunut markkinatalous ja pysähtyneisyyden tukeminen

Pidemmällä aikavälillä tehty politiikka ja markkinatalouden pysähtyneisyyden tukeminen tulee johtamaan huonoon tulokseen. Suomalainen markkinatalous on pahasti vääristynyt - Kokoomus sekä Keskusta estävät toiminnallaan markkinoiden uudistamista. Niiden politiikan keskiössä vaikuttaakin olevan nykyisen varallisuuden ja teollisuuden loputon tukeminen luonnollisen uudistumisen sijaan.

Kokoomus ja Keskustan Sipilä-siipi ovat hallituskaudellaan osoittaneet olevansa EK:n ohjauksessa olevia hyviiä veljiä, jotka ajavat suuren pääoman ja nykyisen teollisuuden etuja häikäilemättömästi ja ovat kyvyttömiä muuttamaan talouttamme tervettä kilpailua edistäväksi. Lisäksi hallitus on ennennäkemättömällä tavalla politisoinut tutkimuksen ja kehityksen ohjausta valikoimiinsa kohteisiin.

Hyväveliverkostoa nimitetään jopa varmistamaan toiminnan jatkuminen hallituskauden jälkeen. Esimerkiksi tammikuun alussa aloittaneen Tekesin ja Finpron yhdistävän Business Finlandin hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin entisen Sipilän yrityksen Elektrobitin ex-toimitusjohtaja. Tämä nimitys tuli aivan puskista ja kovin vähän on sen oikeutuksesta ja perusteista ollut puhetta julkisuudessa.

Hallituskauden toimenpiteet ovat jo saaneet melkoista epätoivoa aikaan niissä kokoomuslaisissa, jotka kannattavat aitoa kilpailua ja tervettä markkinataloutta. Tämän vuoksi itse toivotan kenties terveempää kilpailua ja uudistumista tukevan uuden puolueen tervetulleeksi. Jo pelkkä huhu siitä tuntuu saavan melkoista paniikkia aikaa Kokoomuksen väessä - hyvä niin, kenties se havahduttaa nykytilan tutkiskeluun ja itsekritiikkiin.

Tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta Suomen on uudistuttava eikä sen pidä tukea pysähtyneisyyttä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Yleinen tieto on, että Taaleritehtaan tuulivoimarahastojen yksi johtajista ja omistajista on Taamir Fareed, joka on myös "tuulivoimatuoen isän" Mauri Pekkarisen vävypoika. Fareed oli mukana asiantuntijana kun tuulitariffista päätettiin, silloin vielä omalla firmallaan. Tämän olisi pitänyt tehdä Pekkarisesta jäävin asiassa. Aikoinaan Pekkarinen kiisti tyttärensä ja vävypoikansa kytkökset tuulivoimateollisuuteen, siis aivan suoraan valehteli.

Joo, tiedän ettet tykkää tuulivoiman änkemistä joka kommenttiosuuteen mutta esimerkkitapauksena tämän pitäisi kannustaa etsimään, mitä muita kytkyjä löytyy Taaleritehtaan ja tuista päättävien välillä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Onhan noita yhteyksiä, mukavaa olisi mikäli joku ammattilainen tällaisen turistin sijasta noita alkaisi penkomaan. Taalerin hallituksen puheenjohtajahan on entinen Fortumin hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja taas on Fortumin entinen talousjohtaja.

Kaikkien Chempolis-juttujen lisäksi Taalerihan myi jokin aika sitten Fortumille koko tuulivoimakapsiteettinsa tuotannon. Ei siis itse saitteja vaan kaiken sieltä verkkoon tuotettavan sähkön. Ko herrojen aikaudella Fortum päätti olla sijoittamatta kotimaiseen tuulivoimaan, mutta nyt sitten ostaa entisiltä tuon strategian päättäjiltä koko tuuliuvoimakapasiteetin.

Kummeli Jackpottia muistellen Keijolla on vahva tunne, että... ;-)

https://www.youtube.com/watch?v=9rUAyM692Bs

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Pysähtyneisyyttä on niin kauan kuin on eduskunnassa istuvat puolueet, ketkä eivät pysty uudistumaan sisäisesti. Tarvitaan uusia näkökulmia avaavia puolueita.

Murheemme on se, että ihmiset vain äänestävät koko ajan väärin ja pitäisi äänestää ihan muita kuin pelkästään samoja puolueita.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Tästähän tukien ja avustusten jakamisessa on kysymys.
Diesel polttoaineen tai muusta matalammasta verotuksesta aletaan puhua heti kun suoran rahan jakamista omille etupiireille halutaan hämärtää.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Se tuntuu todellakin olevan jatkuvasti käytetty keino. Järjestelmän monimutkaisuus ja laajuus mahdollistaa jatkuvan hämmentämisen sekä johdattelun merkityksettömille sivupoluille.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomi on tukiaisten luvattumaa ja ei siksi koskaan nouse markkinatalousmaaksi.

Pitkässä juoksussa Suomi taantuu...........

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Näin väistämättä käy mikäli uudistusten ei anneta tapahtua luonnollisesti vaan koitetaan tunkata olemassaolevaa viimeiseen asti. Talous ei siinä mielessä tunne armoa pitkällä aikavälillä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Sipilä on hyvin määrätietoisesti pyrkinyt luomaan Suomeen yritysmallin, jossa yhä useammille yrityksille luodaan valtion ja veronmaksajien kustannuksella toimivia rahastusautomaatteja.

Sipilä on toimillaan tappamassa terveen kilpailun ja terveen yritystoiminnan. Kamalin esimerkki on viranomaistoiminnan yksityistäminen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset