Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Miksi suomalainen metsänomistaja tarvitsee niin paljon tukia?

Suomessa on kuulemma metsää hyödynnettäväksi vaikka kuinka ja raaka-aine on maailman parasta. Metsässä on biotalousstrategian mukaan Suomelle merkittävät mahdollisuudet. Miksi sitten metsänomistajia pitää tukea niin paljon?

Kun metsänomistaja päättää tehdä hakkuun kauempana tiestä, tarjoaa valtion hänelle tukea metsätien rakentamiseen.

Kun hakkuut on tehty ja tili saatu tulee valtio taas mukaan eri tukien muodossa.

Uuden metsän alkaessa kasvaa tarjoaa valtio tukea taimikon varhaishoitoon.

Kun taimikosta kasvaa nuori metsä, niin valtio tarjoaa tukea nuoren metsän hoitoon.

Mikäli samassa yhteydessä keräät pienpuuta hyötykäyttöön, niin valtio tarjoaa lisäksi myös siihen tukea.

Jos metsäsi on suoalueella ja ojitettu, niin valtio tarjoaa metsänomistajalle tukea suometsän hoitoon.

Jos metsäsi on heikossa kunnossa, niin valtio myöntää tukea metsän terveyslannoitukseen.

Lähtökohtaisesti merkittävän metsäomaisuuden omaavalla on varallisuutta. Metsä voidaan myydä joko hakkuulla tahi sitten koko maaomaisuus. Kyseessä ei siis yleensä ole tällöin joku yhteiskunnan tukea kipeästi kaipaava taho vaan merkittävän omaisuuden haltija. Hän harvoin on asunnoton tukia tarvitseva henkilö vaan jotain aivan muuta.

Joten miksi valtion tehtävä on näin suuressa määrin tukea metsänomistajia? Kertokaa minulle ymmärtämättömälle.

Viite: Kemera-tuet

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Jos tarkastelet vain toista puolta, et löydä koskaan oikeaa vastausta. Tarkastele ennemminkkn tuottoa. Jos tuotto vähenee liikaa, joudutaan tekemään noita tukipaikkoja. Nykyisinkään metsän omistaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, jos ei omaa metsäkonetta ja osaa käyttää sitä.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Olen ihmetellyt samaa. Ja sekin, että nämä metsänomistajat nimittävät itseään vielä metsätalousyrittäjiksi. Mitä on yrittäjyys ilman riskiä? Todellinen yrittäjä toimii omalla riskillä ja työllistää.

Verokeplottelijoita myös. Kuluihin laitetaan alushousutkin. Mönkijät, moottorikelkat, traktorit, sahat ym. ostetaan ALV-vähennettynä joko osaksi tai kokonaan.

Suurin osa metsänomistajista ovat tavallisia palkansaajia, mutta omistamalla metsää ja "muka" harrastamalla metsänhoitoa saadaan verotuksessa huomattavia kuluvähennyksiä.

Sama kuppaus maataloudessakin. Paljon on sellaisia maanomistajia, joilla on muutama hehtaari peltoa ja viljelevät pellolla aivan muodon vuoksi jotakin heinää/viljaa ja tuet viljeltyä hehtaaria kohti rullaavat automaattisesti, vaikka satoa ei korjata.

Tuleva pääministeri Antti Rinne uhkaa valtaan päästyään veroja kiristämällä kurittaa yrittäjiä, jotka työllistävät. Näistä maa-ja metsätalouden vapaamatkustajista hän ei puhu mitään.

Jaakko Ojaniemi
Metsänomistaja

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Miksi suomalainen metsänomistaja tarvitsee niin paljon tukia?"

Tätä olen pohtinut itsekin. Monia tukia perustellaan metsänomistuksen vaatimalla pitkäjänteisyydellä. Jos viisikymppinen omistaja kaataa metsää, on kuviosta hänen elinikänään odotettavissa enää kuluja. Ilman näitä tukia jäisi nuoren metsän hoito retuperälle, sanotaan.

Totuus kuitenkin lienee, että eniten tuet vaikuttavat metsämaan hintaan. Luetttelosta jopa puuttuu avokätisin tuki, metsävähennys. Kun viime vuosikymmeninä myyntilaidalla ovat erityisesti olleet maanviljelijät perintömetsineen, ehkäpä sylttytehdas löytyy siitä puolueesta, joka heidän asiaansa yhteiskunnassamme on ajanut.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Metsäautoteiden tuki menee suunnittelukustannuksiin ja hyöty jää puutavarayhtiöille.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Kaistakorpi, koska metsänomistajat saavat mielestäsi valtiolta liikaa tukia, ehdotan sinulle, nyt äkkiä ostamaan kaukana teistä ja suoalueilta myytävänä olevia metsäpalstoja.
Näin pääset nauttimaan valtion tuista itsekin eikä sinun enää tarvitse kadehtia muita metsänomistajia. Voihan tietenkin olla, että olet jo nyt omistaja, mutta häveliäisyyttäsi et sitä halua kertoa.
Itselläni ei ole minkäänlaista metsäomaisuutta, jos siihen ei lueta kahta pihtakuusta puutarhassamme, mutta en ole kateellinen yhdellekään metsänomistajalle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kivaa asennetta levität. Mihin on kaikki isänmaalliset kunnon ihmiset kadonneet.
Aina haukutaan ammattiliittoja ja demareita. Kummasti oikeiston sisällä nykyään kuitenkin levitetään täysin isänmaata hylkivää eetosta ja puhetapaa.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Lappalainen, ei kaikki isänmaalliset kunnon ihmiset ole mihinkään hävinneet. Heitä on varmasti huomattavasti enemmän oikeiston sisällä kuin isänmaallisuuden hylänneitä joissakin muissa piireissä ja jotka levittävät vaikka minkälaista eetosta mm. metsänomistajien saamista tuista.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #16

Jospa Tammela olet sotkematta minun kirjoituksiani isänmaallisuuteen tai sen vähyyteen. On erittäin kummallista ruveta yhdistelemään asiallista keskustelua tukien tarpeellisuudesta siihen, että minä olisi jotain piiriä, missä ollaan isänmaallisuuden hylänneitä.

Asumistuista keskustellaan, yritystuista myös, työttömyystuesta ja sen kannustavuudesta yms..

Kun sitten tullaan maa- tai metsätalouteen, niin kepulaiset pillastuvat samantien. Näistä ei saisi edes puhua eikä mitään kyseenalaistaa. Niitä on syytä tarkastella kuten muitakin.

Levittää eetosta... Jep.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #18

Etkö huomannut, vastasin pelkästään Lappalaisen kommenttiin. Sinulle vastasin aikaisemmin. Siihen ei sitten ollut mitään sanottavaa!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #19

Eipä vastaukseesi ole juuri sanottavaa - iso mies heiluttelee kateuskorttia ja kehottaa ostamaan metsää. Jos kirjoitan telakkatuista, niin ostanko telakankin?

Itse asiaan kommentissasi ei ollut mitään sanottavaa vaan huonon argumentoinnin helmenä käänsit vain asian henkilöön meneväksi.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Ihmetellään nyt ihan rauhassa nyt sitäkin kun nyt käytännössä puuta myydessä joka kolmannen puun vie verottaja ja ihmetellään sitä myös kun olet maksanut vuoteen 2005 saakka pinta-ala veroa ja nyt myyt päätehakkuuna 100 vuotiaan metsän niin maksat veron kaksinkertaisesti.

Metsäautoteillä on vapaa kulkuoikeus ja metsässä on jokamiehen oikeus.
Yrittäjällä ei ole lakisääteistä velvollisuutta pitää yritystä kunnossa mutta metsälaki velvoittaa uudistamaan hakatun metsän.
Suomessa metsäteollisuus työllistää tuhansittain ihmisiä ja sahatavaran ja muiden jalosteiden viennistä tulee tuloja.
Ihmettelen mikä on vihreitä symppäävän Niko Kaistakorven illuusion tarkoitus metsän omistamisesta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Yrityksillä on lukuisia velvollisuuksia kuten vaikkapa ympäristönsuojelun osalta.

Kyse on siitä, millä tavoin on perusteltua jonkin omaisuuden tukeminen verrattuna muihin ja onko se tarpeellista.

Ihmettelen miten te keskustalaiset onnistutte kuvaamaan metsänomistamisenkin kuin rasitteena. Jos jotakuta se vaikkapa perintönä saatu sadan hehtaarin metsäomaisuus ahdistaa ja tuottaa pelkkää tappiota, niin lahjoittakaa ihmeessä pois.

Työllistää kyllä, mikä on hyvä asia. Toinen asia on tarvitaanko näitä tukia mikäli taloudellinen yhtälö toimii ilmankin.

Näistä pitäisi pystyä keskustelemaan ja niitä analysoimaan yhtä lailla kuin muitakin tukia.

Joka kolmannen puun vie verottaja. Ansiotuloista joka kolmannen euron vie verottaja, osakkeiden myyntivoitoista joka kolmannen vie verottaja. Miksi metsän osalta pitäisi olla toisin?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Huomaa Niko päätehakkuun 100 vuotias metsä jossa olet maksanut pinta-alaveroa vuosikymmeniä vuoteen 2005 saakka ja nyt uudestaan joka kolmas puu verottajalle.
Tämä on sitä maaseudun eläjän riistoa mutta onneksi käki kukkuu kauniisti.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #13

Niin, pinta-alaveroa maksettiin, mutta sensijaan myyntivoittoa ei verotettu. Eli mikäli hakkasit osan metsästä tuolloin, niin myyntivoitosta ei veroa tietääkseni kannettu. Verojärjestelmillä on eri puolensa - tuot esille vain yhden kulman.

Vuoteen 2005 oli muuten myös varallisuusvero Suomessa eikä sitäkään kompensoida vuonna 2018 sitä maksaneille. Ajat muuttuvat ja verotuksen perusteet myös.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen Vastaus kommenttiin #14

Niko sinulla on aivan ihmeellinen tuo päättely. Kun pinta-alaverotus tarkoitti että maksat myyniveroa metsän vuotuisen kasvun perusteella ja myydessä olet jo maksanut aiemmin verosi.
Muutoin pinta-alaverotuksesta ei olisi pitänyt luopua sillä se takasi kunnille säännöllisen etukäteen tiedossa olevan verotulot.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #15

Ei minun päättelyssäni ole mitään kummallista ellei tarkoituksellisesti halua tulkita väärin. Kuvasin ettei aiemmin erikseen peritty veroa myyntivoitosta vaan verotus tehtiin pinta-alaverotuksella.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Yksityisillä metsäautoteillä ei ole vapaa kulkuoikeus moottoriajoneuvoilla. Ja käsittääkseni edes valtiolta saatu metsätien rakennus-tai kunnostusavustus eivät tee yksityisestä metsätiestä jokamiehen moottoritietä.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Suomessa on paljon piirejä, joilla on edunvalvojia. Onko kukaan kuullut aggressiivisesta verosuunnittelusta?
Mutta asiaan! On olemassa ainakin yksi peruste, jolla puolustaa metsänomistajia, nimittäin jokamiehenoikeus. Niistä metsistä, jotka yksityiset maanomistajat omistavat, saavat nauttia muutkin Suomen kansalaiset, jopa turistit. Niiden näkymättömästä tuotosta, hapesta, saavat nauttia kaikki ilmaa hengittävät ja niiden hiilinielusta saavat nauttia myös hiilidioksidipäästöjä pelkäävät. Marjojakin keräävät ja sieniä.
Edunvalvonnassa laineet käy korkeina. Joskus roiskuu, kun rapataan. Kepu on ”rapannut” suht häikäilemättömästi aina. On saatu vastakohtaisasettelu synnytettyä. Kepu on ajanut sumeilematta äänestäjiensä etuja. Mikä muu taho niin on tehnyt?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Otsikon mukaiseen blogiin pitäisi myös sisältyä maininta tukien euromäärästä, joka lienee ollut viime vuosina 50 miljoonaa tai jonkin verran enemmän.
https://www.metsakeskus.fi/uutiset/metsakeskus-jak...

Tämän lisätiedon jälkeen on mielekkäämpää jatkaa keskustelua.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tuet taitavat hyödyttää lähinnä isompia toimijoita. Tavallinen metsänomistaja esimerkiksi istuttaa taimet, mistä tulee kuluja. Koska tuona vuonna hän ei saa myyntituloja, jäävät kulut käytännössä vähentämättä. Tuet, esimerkiksi 30% kustannuksista, tulevat seuraavana vuonna. Sinä vuonna taas metsänomistajalla ei ole kuluja, jolloin tuki on kokonaan verotettavaa tuloa.

Jos toimintaa on jatkuvasti, saattaa kuponkisirkus kannattaa jopa metsänomistajalle itselleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset