Miksi suomalaisyritykset eivät uskalla kasvaa ja investoida?
Suomen 2020-luvun kilpailukyvylle luo mustan varjon yritysten kasvuhalukkuuden vähyys, joka ilmenee tuotannollisten sekä erityisesti T&K-investointien matalana tasona. Talouselämä uutisoi viime perjantaina kuinka teollisuuden investoinnit ovat jo alkaneet laskea parin hyvän vuoden jälkeen. Lehden mukaan suhdannehuipusta huolimatta osa Suomen talouden kasvupohjasta rapautuu yrityisten investointien vähäisyyden takia. (artikkeli vain tilaajille)
Kuvassa näkyvät käppyrät investoinneista kertovat karua kieltään siitä, että Suomessa ei olla saatu kunnolla kasvuvaihdetta silmään ja nyt on jo alettu jarruttaa. Maksumuurin takana oleva maavertailu osoittaa lisäksi, että Suomen trendi poikkeaa huomattavasti vertailumaista. T&K-investoinnit eivät ole edes nousseet kunnolla ja hallituksen järjettömät päätökset vähentää niiden tukea ovat lisänneet ongelmia entisestään.
Tuotannollistenkaan investointien taso ei riitä korvaamaan ns kiinteän pääoman kulumista, joka kuvaa mm koneiden ja laitteiden kulumista. Pitkän taantuman jälkeiset pari hieman parempaa vuotta eivät auta kuromaan niitä juurikaan kiinni.
Kasvu on tehtävä itse – valtiovalta tai muut eivät sitä tee
Ovatko yritysten omistajat ja toimiva johto traumatisoituneet menneestä taantumasta vai mistä on kyse?
Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala kertoo Talouselämälle:
"Voi olla liiketoiminnan johdolle iso haaste kääntää niin sanottu mindset siihen, että nyt synnytetään uutta liiketoimintaa, kasvetaan ja investoidaan."
Jatkuvasti haetaan syitä jostakin ulkoisista tekijöistä, mutta tämän muutoksen on lähdettävä ylimmästä johdosta ja omistajista – kukaan muu ei sitä tule tekemään heidän puolestaan. Välillä tuntuu samalta kuin urheilija löytäisi aina syyn vaikkapa säästä: välillä satoi, paistoi tai tuuli. Kuitenkin olosuhteet olivat kilpailijoille samat.
Pysähtyneisyys on yritykselle vaarallinen tila: yrityksen suurin riski usein toteutuu ellei uskalleta ottaa riskejä.
Onko rationalisointiin erikoistuneista johtajista kasvun johtajiksi?
Oman kokemukseni mukaan näin on harvoin – vuosikausia kustannuksia viilanneen johtajan muuttuminen kasvua luovaksi innostavaksi johtajaksi toteutuu harvoin. Usein johtamiskirjallisuudessa nämä esitetään erilaisina johtamistyyppeinä ja muuntautuminen toiseksi on toki mahdollista, mutta ainakin se on todella haastavaa.
Itse olen seurannut yhden rationalisointiin erikoistuneen toimitusjohtajan toimia kymmenen vuoden aikajänteellä, jona aikana hän on rationalisoinut kolmesta suuresta yhtiöstä sen tuotekehityksen olemattomiin lyhytnäköisesillä kustannussäästökuureillaan ja kaikki ovat ajautuneet vaikeuksiin myöhemmin. Olen nähnyt myös kuinka tuotekehityksen minimoinut johtaja on vuoden päästä manannut, kun ei synny uusia tuotteita ja joudutaan hintakilpailuun ja pienentyviin katteisiin vanhentuneilla tuotteilla – miksiköhän?
Yksi Suomen arvostetuimmista kuluttajaliiketoiminnan hallitusammattilaisista Sanna Suvanto-Harsaae kuvasi taannoin kokemuksiaan haettuaan viittä eri toimitusjohtajaa Suomessa:
”Ei löytynyt helpolla. Olemme menettäneet kaksi johtajasukupolvea. Vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen moni johtaja säästi ja tehosti, mutta liian harva kasvatti liiketoimintaa. Myös heidän seuraajansa ovat oppineet saman mallin.”
Miten tämä muutetaan ja löydetään uudestaan avaimet kasvuun?
Uhka 2020-luvun kilpailukyvyllemme on merkittävä
Trendi sekä verrattaessa aikaisempiin omiin panostuksiimme että kilpailijamaiden erilaiseen suuntaan on todella huolestuttava. Aivan kuin olisimme noususuhdanteesta huolimatta jossain pysähtyneisyyden ja arkuuden tilassa.
Yhä useampi kasvuhakuinen yritys tulee ostetuksi ulkomaisen toimijan toimesta ja erityisesti rakas länsinaapurimme on käynyt napsimassa potentiaalisimmat. Kotimaisen pääoman riskinottokyky ei riitä kansainvälisten markkinoiden tavoitteluun ja se hakeutuu turvallisempiin kohteisiin ja perinteisille toimialoille, jotka ovat usein yritystuilla tuettuja.
Aika ajoin yrityksillä on sisäisiä kampanjoita ja sloganeita kuinka vähemmällä saadaan aikaan enemmän – tämähän on useimmiten täyttä tuubaa. Vähemmällä saadaa useimmiten aikaan vähemmän vaikka kuinka poimittaisiin best practisejä. Best practiset ovat muuten vain alan parhaita käytäntöjä, joilla pääset korkeintaan keskinkertaiseksi kilpailijoita vastaan – silti näistä on tullut osalle suomalaisesta yritysjohdosta lähes uskonto. Alf Rehn joskus kuvasi best practiseja eli parhaita käytäntöjä seuraavasti: the shit that used to work. Niillä ei juuri uutta luoda.
Kukaan muu kuin yritykset itse eivät voi laittaa uutta vaihdetta silmään kasvussa ja kansainvälistymisessä. Se vaatii rohkeutta sekä tuotannollisiin että T&K-investointeihin. Nykyisellä tiellä jatkaminen kostautuu jatkossa ja menetämme nykyisiä vahvuuksiamme.
Miten ihmeessä suunta saadaan muuttumaan – onko hyviä ideoita?
”Jatkuvasti haetaan syitä jostakin ulkoisista tekijöistä, mutta tämän muutoksen on lähdettävä ylimmästä johdosta ja omistajista – kukaan muu ei sitä tule tekemään heidän puolestaan.”
Suurin osa ihmisistä ei joko osaa tai uskalla. En minäkään. On paljon helpompaa nauttia (edes hieman) säännöllistä palkkaa kuin pistää oma asunto lainan pantiksi ja lähteä kehittämään ideaa, joka ehkä tuottaa tai sitten ei. Usein taas se, että tekee ensin täyden työpäivän palkkatyössä, ei enää jätä hirveästi voimia tehdä toista työpäivää oman kehittämisessä.
Joten tuonkin perusteella voisi päätellä, että sama pätee myös johtajiin ja omistajiin. Kaiken likoon panijoita on vähän. En ole edes huomannut, että sitä tekee kovin moni heistäkään, jotka kovin suomivat suomalaisia omistajia ja johtajia.
Joten suunnan saa muuttumaan vain yhdellä tavalla. Aloittamalla itsestä. Olen itse osallistunut nyt Ekokamun rahoitukseen tilaamalla tuotteen, jota ei ole vielä edes tuotannossa. Mielenkiintoista on, riittääkö rahoitus tuotannon aloittamiseen. Seuraava asia on tietenkin, putoaako tuotteelta pohja pois saman tien sillä, että hetken päästä tulee markkinoille kopio, jonka saa Kiinasta puoleen hintaan. Idea on minusta hyvä mutta onko se riittävä.
Mutta en tiedä, uskaltaisinko laittaa likoon enemmän kuin minulla on varaa menettää. Sikäli en hirveästi viitsi arvostella muitakaan siitä, että he pyörittävät yritystoimintaa riskittä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, minusta ei ole ollut yrittäjäksi – ei kantti riitä. Tästä kritiikistäni huolimatta arvostan yrittäjiä ja tunnen monia aivan loistavia sellaisia. Mielestäni on myös välimuotoja siinä laitetaanko kaikki likoon tai sitten ollaan todella turvallisuushakuisia. Ymmärrän hyvin turvallisuushakuisuuden – olen itsekin välttänyt suuria riskejä.
Yleisenä trendinä verrattuna moniin kilpailijamaihin tämä on huolestuttava ja voi johtaa ikäviin seurauksiin jatkossa – siksi kirjoitin aiheesta.
Toinen asia onsitten, että helposti keskustelu menee siihen, että puhutaan vain yrittäjistä. Kun puhutaan viennistä ja kasvusta niin useammin nämä yritykset ovat osakeyhtiöitä ja myös pörssiyhtiöitä eivätkä yhden yrittäjän omistuksessa olevia. Ilmiö koskee tällä hetkellä koko yrityskenttää.
Juuri eilen katselin Alf Rehnin haastattelun, jossa puhuttiin suomalaisesta ylivarovaisuudesta tällä hetkellä. Tutkimusten mukaan tuotekehityksestä ja uuden luomisesta leikanneet ja niihin investoimatta jättävät sahaavat oksaa altaan tulevaisuuden kilpailukyvyn suhteen. Vaikeudet eivät näy heti vaan jopa vuosien päästä. Tästä olen huolissani.
Ilmoita asiaton viesti