Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Politiikka on tinkimistä ja tasapainoilua - ei yksinvaltiutta ainakaan Suomessa

Nykyhallituksen eroamisen jälkeen spekulaatiot käyvät jo kiivaana seuraavasta hallituspohjasta. Eri puolueiden vaaliohjelmia tutkitaan kuin piru raamattua - itsekin näin jo tein Keskustan osalta. Vaalikoneet koittavat samalla löytää selkeitä näkemyseroja vahvasti asioita yksinkertaistaen.

Mieleeni tulee se, että pelkkien näkökulmien ja kyllä/ei-vastauksien lisäksi tärkeää olisi tuntea puolueiden sekä ehdokkaiden ehdottomuus ja prioriteetit näissä asioissa. Mikä on tärkein, mistä ei luovuta? Mikä on vain oikeastaan toive seuraavalle kaudelle?

Itse en ole politiikassa mukana kuin kirjoittamalla tänne. Tutumpia minulle ovat vaikkapa uuden tuotteen tai liiketoiminnan määrittely, joka aina sisältää roppakaupalla toiveita ja ajatuksia. Suunniteltaessa on niille usein löytyy hintalappu sekä myös selviää se oliko kyseessä vain ns nice to have -ominaisuus vai jotain todella merkittävää itse palvelun menestymisen kannalta. Joku saattaa olla kiva juttu, mutta lopulta hinta on aivan liian kova sen toteuttamiseksi.

Hallitus muodostuu neuvottelemalla ja kaikki tinkivät vaatimuksistaan

Tämähän nyt on itsestäänselvyys, mutta se vaalien alla jotenkin unohtuu. Juuri kukaan ei saa sellaisenaan vaatimuksiaan läpi muodostettaessa hallitusta.

Kyse on vanhasta kunnon kaupankäynnistä ja tinkimisestä - jotkut niitä lehmänkaupoiksikin kutsuvat. Vasta siinä vaiheessa usein paljastuu kuinka tärkeitä jotkut asiat tai vaatimukset ovat puolueille. Mistä ollaan valmiita tinkimään ja mikä on ehdotonta?

Peilaten tähän jatkuvat kirjoitukset tai kommentit siitä, että mitä tapahtuisi mikäli joku taho saisi yksin päättää, ovat osin huvittavia?

Suomessa ei olla onneksi menossa tilanteeseen, jossa yksi taho tai puolue saisi päättää asioista.

Vaaliohjelmat antavat suuntaa - vaalilupaus on jo merkittävästi suurempi asia

Mikään puolue ei voi taata vaaliohjelmansa toteutumista valtaan päässessään. Kaikki kohdat ovat pääsääntöisesti neuvoteltavia.

Vaaleja ennen annettu lupaus on merkittävästi suurempi asia. Jos olet kyltti kädessäsi kertomassa ennen vaaleja, että koulutuksesta ei leikata - ja leikkaat heti paria kuukautta myöhemmin reippaasti, niin kyseessä on äänestäjien harhauttaminen ja minun silmissäni jopa petos vaikkei laki sitä niin tulkitsekaan.

Vaalilupaus on silmissäni korkeimman asteen takaus siitä, että tämä asia ei ole neuvoteltavissa.

Tämä hallitus kusetti tässä huolella niin, että nuorilla oli pupillit puolillaan.

Kenties vaikkapa Sipilä ja Orpo eivät sitä ymmärtäneet, mutta tällä teolla muutettiin suomalaista poliittista maailmaa merkittävästi ja rapautettiin usko poliitikoihin.

Mitä jos ne pääsevät valtaan?

En tiedä montako kertaa olen täälläkin nähnyt tämänkaltaisen blogin, ajatuksen tahi kommentin.

Yksikään puolue Suomessa ainakaan vielä ei pääse toteuttamaan ohjelmaansa yksinään eikä toivottavasti koskaan pääsekään vaan joudutaan sovittelemaan asioita.

Silloin olisi tärkeää tietää asioiden painoarvo yksinvaltiuden uhkakuvien sijaan.

Suomessa on pitkään tehty jonkinkaltaista reaalipolitiikkaa, jossa koitetaan ottaa huomioon erilaisia ihmisiä ja kansanosia. Meillä on ollut mielestäni pyrkimys ottaa huomioon erilaisia ihmisiä. Viimeisin puhdas oikeistohallitus on kuitenkin jossain määrin ollut mielestäni poikkeus. Se on uskonut vain ja ainoastaan talouden mahtiin. Rikkailla kannustimia ja köyhille pakkoa - siinä minun tiivistykseni hallituskaudesta.

Jännittävää nähdä minne tästä mennään kohti vaaleja.

Peli tulevaisuudellamme on käynnissä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

Hyvää pohdintaa. Me äänestäjät itse luomme antamallamme mandaatilla tulevan hallituspohjan.

Iän tuomaa pitempää seurantajaksoa muistellessa ja tarkastellessa hiipii pessimismi väkisinkin mieleen, kolmesta suuresta puolueesta kukin vuorollaan ns. häviää vaalit ja asettuu oppositioon. Kaksi valtaanpäässyttä apupuolueineen uhoaa laittavansa asiat kuntoon mutta asiat yleensä vain mutkistuvat ja kansalaisen kannalta olosuhteet huononevat kasvaneen verotaakan ja lisääntyneen sääntelyn muodossa.

Sama meno jatkuu vaalikaudesta ja vuosikymmenestä toiseen. Kolmesta suuresta kukin vuorollaan ilkkuu oppositiosta käsin hallitusvastuussa olevien puolueiden edellisen hallituksen tekemien päätösten perkuutyölle jota mutkistaa se tosiasia että edellisen hallituksen synteihin on syyllistynyt 50 %:n osuudella toinen uudenkin hallituksen muodostajapuolueista.

Muutamana viime vaalikautena Vihreät ovat hätyytelleet kolmen koplan status quota vaihtelevalla menestyksellä mutta eivät ole tuoneet omasta mielestäni mitään lisäarvoa politiikkaan. Päinvastoin, aate on menetetty esim. Talvivaaran kaivoksen ympäristökatastrofi joka jatkuu aina vaan.

Ja äänestäjien kuluttajansuoja on olematon. Itse olen luopunut ajat sitten luottamasta yksittäisten kansanedustajaehdokkaiden vaalilupauksiin. Valintansa jälkeen iskee reaalitodellisuus: jos he eivät äänestä ryhmäkurin mukaisesti puolueen virallisen linjan mukaisesti heillä ei ole tulevaisuutta politiikassa eikä entisten poliitikkojen suojatyöpaikoissa julkisella sektorilla.

Ainoa asia mikä antaa osviittaa siitä miten äänestämäni henkilö (t.s.puolue) tulee käyttäytymään jos se pääsee hallitusvastuuseen on katsoa taaksepäin mitä asioita k.o. puolue on ollut hyväksymässä/hylkäämässä. Historia on sikäli lohdutonta luettavaa että kaikki suuret puolueet ovat yhtä syyllisiä asioiden nykytilaan.

Nyk. kaivoslaki, va-ke -laki, Fortumin sähköverkkojen myynti, muu kansallisomaisuuden myynti, Helsingin yleiskaava (vaikka onkin kaupunginvaltuuston asia mutta puolueet ovat samat) jne.

Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset ovat kaiketi selvimmin vastustaneet kulloinkin istuvan hallituksen selkeästi kansan edun vastaisia päätöksiä eli olleet selkärankaisimpia. Perussuomalaiset tosin vasta sinisten irtautumisen ja hallitusvastuusta (pakko)luopumisen jälkeen.

Aatteina molemmat ovat suurimmalle osalle suomalaisia vieraita tai suorastaan vastenmielisiä.

Vaihtoehdot ovat toisin sanoen melko vähissä. Kasvattaako tämä hallituksen erotemppu nukkuvien puoluetta?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kiitoksia, valitettavan osuvalta analyysisi kuulostaa.

Puheiden peilaaminen tekoihin lähimenneisyydessä on kaiketi se paras keino koittaa saada selville, mitä osaksi hallitusta pääsy voisi tarkoittaa.

Nykyisten hallituspuolueiden osalta se on aika helppoa, mutta sitten muiden kohdalla jo haasteellisempaa. Tätä edeltävä sillisalaatti oli niin sekava ettei oikein saa tolkkua sen touhuista.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Nyt tarvitaan Ruben Stillerin "moraalin vartijaa".

Ehdottoman poliittisen ajattelun symboli on pitkien puukkojen yö: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pitkien_puukkojen_y%...

Ahon hallitus muistetaan lamanpelastustalkoistaan. EU on viettänyt lukuisan määrän pitkien puukkojen öitä mm. Kreikan suunnalla. Demokratiaa se ei ole.

Iltasanomat otti termin käyttöön tästä tapahtumasta kertoessaan. Minulla oli jo sama tulkinta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000006028758.html

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Varsin osuva tulkinta tapahtumiin johtaneista syistä.

Moraalinvartijaa kaivattaisiin ja esim medialta kriittistä otetta. Jos puolueiden teot ovat olleet ristiriidassa viestin kanssa, niin ei silloin pidä päästää helpolla ottamatta sitä esille esim haastatteluissa.

Pitkät puukot ovat heiluneet ja heiluvat vielä monta kertaa - ja useimmiten puukotetaan selkään.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...tärkeää olisi tuntea puolueiden sekä ehdokkaiden...".
Ehdokkaiden puheilla ei ole ryhmäkurin takia mitään merkitystä. Korkeintaan puolueen eli sen kellokkaiden. Ehdokkaat saavat ja saattavat lupailla mitä vaan mieleen juolahtaa. Sillä ei ole merkitystä. Lopulta kellokkaatkin joutunevat tinkimään hallituslupausten (-ohjelman) edessä.

Mihin siis luottaa ? En tiedä. Suosikkiehdotukseni edustajien määrän vähentämisestä ei ole saanut mitään kannatusta. Harmi, vaikka se olisi ehkä keino nostaa edustajien moraalia ja sitä kautta irtautua ryhmäkurista.
Mieluummin 100 kansanedustajaa, kuin 200 "kansan"edustajaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset