Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Onko urheilun ulkopuolisessa maailmassa olemassa "Suomen joukkuetta"?

Suomen maailmanmestaruus lämmittää mieltä ja yhtenäisenä joukkueena enemmän kuin osiensa summana saatu menestys on upea osoitus yhteistyön ja joukkueena tekemisen voimasta.

Olen lukenut muutaman blogin ja uutisen siitä, kuinka tätä halutaan monistaa yhteiskuntaan, politiikkasn ja talouteen. Sinällään kunnioitettava tavoite ja osin mahdollinenkin, mutta moni asia muussa tekemisessä eroaa urheilumaailmasta.

Kuka tai mikä on yhdistävä vastustaja?

Itseäni on alkanut mietityttämään onko mahdollista olla yhdessä saman tavoitteen takana ellei vastustajana ole yhteistä "vihollista" tai voitettavaa. Milloin koko Suomi voittaa vaikkapa politiikassa? Urheilun ulkopuolella sota ja yhteinen vihollinen yhdistänee, mutta mikä sellainen on tällaisten tilanteiden ulkopuolella?

Ilmastonmuutos on kyseenalainen, sillä moni ei siihen usko ainakaan ihmisen merkittävästi tekemänä. Ja vaikka uskoisi, niin vähintään voidaan myös olla sitä mieltä, että Suomen rooli ei ole kovin merkittävä. Maailma ja maapallo ei ole se joukkue?

Montaa asiaa voisi kuvitella useimpien vastustavan kuten vaikkapa lapsiköyhyys. Kuitenkin keinot tai ikäänkuin valmennusmetodit eronnevat melkoisesti. Osan mielestä meidän tulee kerätä rahaa vakavaraisimmilta ja jakaa niitä tulonsiirtoina köyhille perheille. Osa on sitä mieltä, että noiden perheiden vanhempien tulisi itse kamppailla enemmän ja hoitaa asiansa paremmin, ja osan mielestä varakkaiden menestys tuo varoja myös noille heikommassa asemassa oleville.

Yksinkertaista totuutta ei ole eikä voida useimpien yhdenmukaisen mielipiteen perusteella löytää ainakaan yhteisiä keinoja eikä välttämättä edes tavoitetta. Jos olette varakkaan ja koulutetun perheen vanhempia, niin oletteko aidosti sitä mieltä, että kaikilla lapsilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet menestykseen ja koulutukseen, vai olisiko silti mukava, että lapsillasi olisi edes vähän paremmat saumat?

Urheilu ja yrityselämä?

Olen seurannut hieman ristiriitaisin ajatuksin urheilun ja yrityselämän opetuksien yhdistämistä. Entisenä kilpaurheilijana ja valmentajana näen sinä paljon hyvää ajatuksien vaihtoa, mutta myös paljon minua ihmetyttävää. Pahimmillaan olen nähnyt johtajan tuovan jotain suunnatonta innostamista ja kuun tavoittelua työtiimiin, jossa useimpien päätavoite on lähinnä kuitenkin tehdä työnsä hyvin ja elättää perheensä. Sori vaan, he eivät tavoittele maailmanmestaruutta tai vuoren valloitusta.

Kun vaikkapa suosittu puhuja Juhani "Aurinkokuningas" Tamminen menee teeseineen puhumaan yrityksille, niin itse tunnen lähinnä myötähäpeää. Ei vaan ole minun juttuni ja mielestäni perustuu liikaa egoihin, josta esimerkiksi tässä maailmanmestaruudessa ja joukkueessa ei ollut lainkaan kyse.

Mestarijoukkueen valmentaja Jalonenkin on käynyt puhumassa, mutta veikkaan näin käyneen harvemmassa yrityksessä.

Olen itse lukenut lukuisia kirjoja urheilunmaailman johtajuudesta ja valmentamisesta, joista erityisenä ovat jääneet mieleen Phil Jacksonin kirjat NBA:sta ja kuinka hän on saanut sovitettua erilaiset ja maailman parhaimpiin lajissaan kuuluvat persoonat yhteen tuoden useita mestaruuksia.

Näistä voi löytää jotain vinkkejä ja paljonkin hyviä asioita ihmisten kanssa toimimiseen.

Samalla on kuitenkin muistettava, että Michael Jordanin tai Shaquille O'Nealin johtaminen eroaa jotenkin normaalista konttorielämästä vai mitä?

Leijonien esimerkki on mahdollisuus

Se mitä toivon tästä mestaruudesta jäävän kaikkien mieleen on se voima, mitä yhteisellä tekemisellä voidaan saada aikaan.

Onko se voima saavutettavissa yhteiskunnassa muutoin onkin suurempi kysymys. Onko meillä löydettävissä sellaisia yhteisiä tavoitteita ja myös keinoja niiden saavuttamiseksi?

Itse en haluaisi valmentaa Suomea näissä kysymyksissä.

Toivottavasti opimme tästä jotain arvokasta ja positiivinen kierre lähtee käyntiin.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Ilkka Huotari

On, kansallisvaltio.

Vihollisia ei juuri ole, eikä tarvitakaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jossain määrin kannattaisi miettiä urheiluhenkeä ja onko keinotekoinen ajattelu ”vihollisesta” se ratkaisu? Näetkö sinä vaikkapa ruotsalaisen vastustajana kaikissa asioissa, minä en.

Urheilu on silti leikkiä.

Ilkka Huotari

Siis tässä kansallisvaltiossa?

Ei vihollisia ole, ei niitä tarvita.

Ainoastaan yhdistävä tekijä on, se on oma yhteisö ja yhteinen historia sekä perintö.

Siinä on kaikki, mitä tarvitaan. Monet eristäytyneet heimot voivat kertoa tämän, jos heiltä kysytään.

Kukapa nyt vihollisia tarvitsisi?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #3

Lähdetään nyt alkuun vaikka siitä, että yhteinen uskonto on aikanaan pakotettu ja sitä myöten pakotettu perintönä. Kuvitellut ”yhdistävät” tekijät ovat kovin hataria.

Jos nyt sinunkin kommentteja muistelen, niin kyllä siellä ”vihollisia” tuntuu löytyvän toisinajattelijoista ja muualta tulleista.

Jos et ole meidän puolellamme, niin olet meitä vastaan. Siltä tuo touhu vaikuttaa joukkuehengen sijaan.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #4

"Kuvitellut ”yhdistävät” tekijät ovat kovin hataria."

Yhteinen historia ei ole kuviteltu.

"Jos nyt sinunkin kommentteja muistelen, niin kyllä siellä ”vihollisia” tuntuu löytyvän toisinajattelijoista ja muualta tulleista."

Yhteisöä hajottavat ovat kyllä vihollisia, mutta en minä niitä *tarvitse*. Olisihan se paljon parempi, jos sellaisia ei olisi.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ei meillä ole mitään yhtestä. Pakottaa voidaan valtion taholta erilaisiin toimiin, mutta siinä se.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Yrityselämässä ja politiikassakin voit kerätä voittavan johtoryhmän tai hallituksen, jossa joukko kovia suorittajia saavat yhdessä aikaan enemmän kuin perussuorituksen. Kunhan asetettu tavoite on kaikkien todellinen motiivi. Politiikassa se on kovin monen puolueen hallituksissa vaikeaa, koska sinun pitäisi olla tukemassa toisen puolueen agendaa ja sahaat samalla omaa oksaasi.

Huotari tarjosi nationalismia yhteiseksi liimaksi. Saattoi olla Suomessa 130 vuotta sitten hyvä ajatus kun alettiin pohtia mikä yhdistäisi yhtä Venäjän aluetta, jossa toinen puolikas oli vielä ruotsalaista kultuuriperää. Nationalismi on keksittyä liimaa saada yksinkertaiset ihmiset uhraamaan jopa henkensä. Siinä kuin uskontokin.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ainoa kerta, kun likimain koko Suomi on toiminut joukkueena, oli talvisota 39-40. Silloin suurin osa väestöstä puhalsi yhteen hiileen eikä välistävetäjiä juurikaan löytynyt. Musta pörssikään ei ehtinyt vielä muodostua. Oltiin samassa ahdingossa ja pelossa kaikki.

Tämä oli todellakin ainutkertaista ja mahdollisti Suomen selviämisen.

Urheilun valmennusmenetelmien tuominen työelämään on todellakin naurettavaa. Työelämä on pitkäjänteistä toisin kuin joukkueurheilu, jossa pyritään vain ja ainoastaan kertaluonteiseen turnausvoittoon. Urheilussa samaa tiimiä ei juuri koskaan saada kasaan seuraavaan turnaukseen.

Ammattivalmentajat tekevät rahaa tuomalla metodejaan työpaikoille.

Hullahan ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Tammisen sata lasissa menetelmällä duunari polttaa itsensä loppuun muutamassa viikossa. Duunarilla ei juurikaan ole mahdollisuutta turnauksen jälkeiseen lepotaukoon eikä hänen työpanoksestaan kilvoitella toinen toistaan rahakkaammilla "sopimuksilla." Duunarin on jaksettava painaa päivästä toiseen ja useimmiten liki koko työuransa saman työnantajan palveluksessa kiinteällä kuukausipalkalla.

Työelämässä ei juurikaan revitä ylimääräisiä tehoja irti, koska a) voimat ehtyvät nopeasti b) jatkuva ylisuorittaminen ei ole henkisesti palkitsevaa c) siitä ei käytännössä myöskään palkita d) työnantaja vaatii joka tapauksessa seuraavalta vuodelta lisääntyvää työpanosta, vaikka jo nyt on laitettu kaikki peliin, koska osakkeenomistajat vaativat e) urheilijat ovat pääsääntöisesti nuoria ja perheettömiä toisin kuin duunarit.

Hyvä johtaja löytää jokaisen työntekijän vahvuudet ja osaa sijoittaa työntekijän tehtäviin, joissa nämä vahvuudet on hyödynnettävissä. Hyvät johtajat vain ovat kiven takana ainakin suomalaisessa managment by perkele ympäristössä, jossa tulos mitataan kvartaaleittain.

Keskeisin ero urheilijan ja duunarin välillä on siinä, että yleensä urheilija nauttii harjoittelusta sekä fyysisistä haasteista ja erityisesti kilpailemisesta.

Miten em. toteutunee työelämässä?

Saataisiinko työelämästä irti enemmän, jos vain firman kolme parasta duunaria palkittaisiin kuukausittain ja muut saisivat nuolla näppejään ja keskittyä harjoittelemaan enemmän, jotta pärjäisivät seuraavassa kuussa paremmin?

Komppaan J-P Lehtoa. Meillä ei todellakaan ole mitään yhteistä eivätkä suomalaiset ole tai muodosta mitään joukkuetta.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Ja sodissakin (talvi-, jatko- ja jääkiekkosodassa) nousivat yksilöt ylitse muiden aka Antti Rokka vs Marko ”Mörö” Anttila vs Kevin Lankinen. MM-voitto olisi ollut mahdoton ilman Lankisen ja Anttilan ”urotekoja”, ei vaikka kuinka hehkuttaa joukkueen panosta. On annettava kunnia niille jotka sen ansaitsevat!

Toki jokaisen ihmisen elämä on ”jakamaton” , ja ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus” ja ”ihmisarvot” ovat maailman tärkeimpiä asioita unohtamatta ”kestävää kehitystä” ja ”koulutusta”; menikö oikein? Jos meni niin saman litanian voi/kannattaa lukea muuttamaan kertaan uudelleen että sanat iskostuvat päähän, jolloin ne tulevat aina ensimmäiseksi suusta kun sen (suun) aukaisee.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Olisin hieman eri mieltä. Kyse oli nimenomaan voittavasta joukkueesta. Sankaritarinaan tarvitaan tietenkin yksilöt mutta minusta Jere Sallinen (?) taisi todeta, että hänellä oli tunne, että muut tekivät töitä, että minä(kin) olisin hyvä. Ja tämä vastavuoroisesti.
Kun seurasi otteluita, niin Marko Anttilahan teki töitä itseään säästelemättä jokaisessa pelissä. Alussa vaan ei tullut maaleja. Silloin ne teki Kaapo Kakko. Kun Kakon tuuri loppui, alkoi Anttilan tuuri. Samoin Kevin Lankinen oli erinomainen, koska kaikki hänen edessäänkin tekivät töitä, että Lankinen voisi olla hyvä.
Kuten eräs tuttavani totesi aikanaan, että hänen isänsä ja naapurin isännän konekimppa toimi, koska kumpikin piti ennen kaikkea huolta, että naapurin vilja tulee puiduksi. Tuossa joukkueessa oli samaa otetta. Hoidettiin omaa tonttia niin, että naapurinkin oli helpompi hoitaa omaansa.
Se vain ei aina onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Nyt se onnistui.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mielestäni suomalaisissa löytyy nykyisin yhä enemmän eri mielisiä ja myös kateellista (voihan se olla suoranaista vihaakin) porukkaa, ettei MM-joukkueen metodit yhteen hiileen puhaltamisesta voi onnistua muualla kuin urheilun joukkuepeleissä. Siinä se on jopa enemmän kuin toivottavaa.

Politiikassa ainakin täyttä puppua. Sen verran puolueilla näkyy olevan erilaista vaadetta saavutuksiin, ettei ole mahdollista joukkuepelinä. Ei ainakaan siten, että päämäärä on tuloksellisin ja yhteinen. Jo se on suoranainen este, ettei voida tehdä yhteistyötä hallituksessa jonkin puolueen kanssa. Eristäminenhän ei voi olla joukkuepeliä.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kyllä on olemassa muitakin joukkueita. Niihin pelaajia ei kuitenkaan välttämättä valita pelisuorituksen perusteella, vaan esimerkiksi kiintiöillä, arvopohjallisen paksuusmittauksella, puoluekannan mukaan tms. Silloin joukkueen pelisuoritus ei välttämättä yllä aivan jääkiekkomaajoukkueen suorituksen tasolle.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Jos jääkiekon maajoukkue koottaisiin niinkuin hallitus niin ne ei pärjäis edes tukhölmölän kuviokellujille, jääkiekossa ja puolet maaleista olis tehty omaan päähän.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Minä pohdin eilen EU-vaaleissa valitun porukan merkitystä omille tavoitteilleni edistää tietoa ja tutkimusta ja IT-alaa ja yhteiskuntakehitystä organisatorisesti. Kaikki nämähän ovat objektiivisia asioita, joista ei pitäisi riitaa tulla kenenkään kanssa.

Miksi äänestäisin Heinäluomaa, V. Niinistöä, Hautalaa, Pietikäistä tai Pekkarista jne, koska kukaan heistä ei sanallakaan ole maininnut näitä kehitystoiveita -- puhumattakaan, että heillä olisi valtaa niihin?

Sama Suomen Eduskunnassa. Yksikään kansanedustaja ei ole täyttämässä niitä tavoitteita, joihin päätoimisesti panostan. Kukaan ei ole keksinyt, että täällä on kansalainen, jolta saisi äänen ja yhteistyökumppanin kenties lopuksi ajaksi uraansa.

Kaikki poliittiset elimet ovat tätä nykyä narsistien areenoita. Nyt taistellaan EU:n merkittävimmistä posteista. Selkään puukottajia riittää.

Demokratia on tullut tiensä päähän, koska kansalaista vaaleissa valitut eivät kuuntele. Kulissien pönkittäminen on heille itse tarkoitus, että mikään ei muuttuisi. Aika kehno joukkue, jos ei halua kehittyä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset