Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Keskustan Kärnän viikon sekoilut

  • Kärnän twiitti. Lähde: Kärnän FB-sivu
    Kärnän twiitti. Lähde: Kärnän FB-sivu

Itse toivoisin politiikan keskiöön valikoituvan asiantuntevia ja harkitsevia henkilöitä vastakkainasettelijoiden ja median huomiosta nauttivien asioihin perehtymättömien sijaan. Parina viime vuonna olen ihmetellyt kuinka Keskustan nykyinen kansanedustaja Kärnä tuntuu nousseen median suosikiksi ja samalla monen komppaamaksi Lapin puolustajaksi. Lappi kaivannee välillä puolustajaa, mutta millä keinoin?

Männäviikon saavutuksia: terroristiksi syyttely

Facebook-sivuillaan Kärnä naureskelee sille, että hänen nimitettyään eläintilan salankuvauksesta tuomittua henkilöä eläinterroristiksi, niin hänen toimiaan saatetaan tutkia Poliisin toimesta. FB-päivityksessään hän toteaa:

"Naurattaa. Minusta on ilmeisesti tehty tutkintapyyntö, kun sanoin eläinterroristia eläinterroristiksi. Naurettavaa uhritutumista, ei muuta voi sanoa. Saa jakaa!"

FB-sivulta poimitussa kuvassa on tietoa alkuperäisestä twiitistä.

Kärnä voisi tutustua terrorismin määritelmään vaikkapa Wikipediasta:

"Terrorismi on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon."

Tuohon peilaten voisi miettiä miten yritys eläintilan olojen salakuvauksesta täyttää määritelmän?

Voidaan samalla muistaa myös, että Suomessa Turun tapahtumat lienevät ainoat, jotka on lain mukaan määritelty terrorismiksi.

Männäviikon saavutuksia: Kultashakaalin tappokehoitus vastoin lakia

Kultashakaalin tultua Suomeen ryhtyi Keskustan ryhmä taas riehumaan ja sen kannanoton jakoi Kärnä innosta puhkuen omine saatesanoineen Facebookissa:

"Otimme heti keskustan maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmänä tiukan kannan. Kultasakaali ei kuulu Suomen luontoon ja sellaiset on tapettava pois tavattaessa. Valiokunnan mietinnössä todetaan, että lajia on pidettävä vieraslajina, jolloin se on rauhoittamaton. Lienee kuitenkin parasta, että asiaan liittyvää lainsäädäntöä tarkennetaan vielä tarvittaessa. Tällaista elukkaa emme kuitenkaan tänne kaipaa. Nirri pois. Saa jakaa!"

Valiokuntaryhmä vaikuittaisi kuitenkin kehottavan laittomaan tekoon, josta kertoo mm Yle.

Nirri pois vai mitä? Tulokaslaji on sama kuin vieraslaji? Pitäisikö tuossa tehtävässä vastuun vuoksi edes vähän ottaa asioista selvää?

K-klubi Keskustan pelastajana?

Keskustalla tuntuu olevan paniikki päällä Sipilän ja mm mukaan kimppaan otetun Bernerin jälkeen. Ratkaisuksi on otettu nuorehkojen edustajien esiinmarssi. Kärnä, Kalmari, Kulmuni, Kurvinen ja hieman ikääntyneempänä Kaikkonen - hetkinen, pääseekö nykykeskustassa mihinkään ilman, että sukunimi alkaa K:lla?

No, kevennys vaan, eihän nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Ei ole ollut tällä omalla nimelläkään juhlimista.

Jotenkin sivustakatsojana tuntuu, että Keskusta on aivan sekaisin ja hakee ratkaisua jostain semipersumaailmasta, jossa tärkeämpää on olla esillä kuin löytää aitoja ratkaisuja.

Loppujen lopuksi me äänestäjät ratkaisemme kenen pitää käyttää valtaa ja tehdä päätöksiä. Median huomiota halajavien lyhytnäköisten säheltäjien vai harkitsevien päättäjien?

Median kannalta huomio on aina parempi.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Mikko Kärnä pohjoisen järkimies aina ajassa aktiivina ja kivenä kengässä vihreille. Heti kun todistetaan faktaksi että kultaskaali ei ole vieraslaji meilä Suomessa niin siihen saakka on kohtalo sama kuin supikoiralla.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

MMM on sanonut, että se on tulokaslaji, koska on itse tänne siirtynyt. Todistustaakka on itseasiassa niillä, jotka väittävät, että se on vieraslaji. Pitää todistaa, että joku on sen tänne tuonut ja laskenut irti.

Mikä ihme tässä on koko ajan joillekin niin vaikeaa?

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Minulta meni lopullisesti maku tähän Kärnään hänen syytettyään keväällä suomalaista yrittäjää Jasper Pääkköstä julkisesti veronkiertäjäksi eli verorikolliseksi.
Liiketoiminnassahan tällainen täyttää täysin liiketoiminnan haittaamisen tunnusmerkistön. Poliitiikolle näköjään sallittua.
Pääkkösen osin omistama täysin laillinen maltalainen nettikasinoyritys on tehnyt kohtuu hyvää tulosta. Kärnä ei viitsinyt tai osannut sen vertaa hakea tietoa kyseisestä toimialasta, että olisi tullut valveutuneeksi siitä, että EU:n alueella nettikasinolupien myöntäminen ja niiden toiminnan valvonta on keskitetty Maltalle. Niinpä alan yritykset ovatkin keskittyneet rekisteröidyiksi juuri sinne.
Järjetön, mihinkään perustumaton on myös Kärnän väite, että Pääkkönen kokisi suurta hupia kalojen kärsimyksistä.
No nyt Pääkkönen on toiminut ansiokkaasti Hiitolanjoen ennallistamishankkeessa. Mahtaa kateellista (nimeltä mainitsematonta) harmittaa.

https://www.facebook.com/lapinpuolustaja/posts/236...

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Makunsa kullakin Ilkka Nielsen. Minulta meni ymmärrys Jasper Pääkköseen kun hän taanoin kävi maanomistajien omistusoikeuden kimppuun vesioikeuksista ja siihen sisältyvästä kalastusoikeudesta.
Myöskin kysymys siitä onko urheilukalastus eettisesti oikein kun se sisältää usein kalojen valeteloituksia.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Niin sinulla ei sitten tuohon itse asiaan, eli yrittäjän julkiseen herjaamiseen Keskustan kansanedustajan taholta tainnut olla kantaa?

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Lappia voisi puolustaa muutenkin kuin kitisemällä kasvisruoasta, naureskelemalla metsäpalovaroituksille ja olemalla periaatteesta eri mieltä kaikesta mitä joku saamelainen sanoo.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Äläs nyt. Onhan Mikolla kanttia puolustaa Lappia siili-invaasiolta. Focus on oleellisessa. Tai sitten ei.
https://www.facebook.com/lapinpuolustaja/posts/242...

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

No hyvä tavaton, tuota en ollutkaan kuullut :D Kärnällä näyttää olevan mielessä joku porttiteoria: jos nyt annetaan siileille vettä, niin kohta susille syötetään pikkulapsia... Onkohan se myös lintulautoja vastaan?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Joo-o, tämäkin mahtui Kärnän viikkoon, ilmeisesti herra vastustaa kaikkea, mitä eläinjärjestöt sanovat, kun kehotus laittaa siileille vettä saataville johtaa tähän:
"Tämä Oikeutta Eläimille ry:n toiminta on hyvin erikoista. Tuleeko ensi talvena vetoomus minkkien, supikoirien ja kettujen haaskaruokintaan, koska talvi on pedoille haastava? Vai viedäänkö possuja metsään susien ruuaksi? En ymmärrä tätä logiikkaa kyllä nyt ollenkaan. Riistaa pitää tietysti hoitaa, mutta se tapahtuu monenlaisilla toimenpiteillä riistan luontaiset elintavat säilyttäen. Tämä eläinten juottaminen kesällä ihmisten pihoihin on hyvin, hyvin ihmeellistä."

Kenties lintujen talviruokintakin on hänen mielestään väärin mikäli eäinjärjestö siihen kannustaa?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kärnä vaati myös kaiken rahoituksen katkaisemista Saamelaiskäräjiltä. Kansanedustaja vaati lakiin perustumatonta tointa, koska oli niin julkisuushimoissaan. Hän ei siis esittänyt mitään uutta lainsäädäntöä, joka olisi ollut ihan ok tapa, vaan kaiken rahoituksen katkaisemista heti.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Tämä alkaa vaikuttaa jo taasen siltä tutulta keskustaa kohtaan olevalta maalitukselta ja erityten nyt Mikko Kärnän demonisoinnilta.
Mikko Kärnällä on nyt Lapista tulleena kansanedustajana täysi puhevalta puuttua näkemiinsä epäkohtiin.
Ei kai nyt vihreitä liputtavat rupea suitsimaan Kansanedustajalle kuuluvaa valtaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Simonen, eiköhän ole ihan kohtuullista, että kansanedustaja esittäisi lainmuutoksia tms. eikä kirkuisi hysteerisenä Twitterissä vaatimassa heti tehtäväksi saamelaisvähemmistöä kohtaan jotain, mitä ei ole laissa.

Eikös tätä maata lailla hallita ja rakenneta, mitä häh?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen Vastaus kommenttiin #10

Olikos se KHO päätöstä tuosta vaalikelpoisuudesta toisin kuin nyt Saamalaskäräjien vaalilautakunnan päätös.
Onko vihreät demokratian supistuksen kannalla menossa kohti harvainvaltaa arvoisa Esa Mäkinen.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #11

Joudun nyt arvaamaan, mitä tarkoitat.
Laissa Saamelaiskäräjistä tai valtion rahoituksesta yleensä ei tunneta rahoituksen välitöntä lakkauttamista.
Eivät Vihreät ole vastuussa siitä, että Kärnä käyttäytyy kuin norsu posliinikaupassa ja riehuu ympäriinsä jopa rikoksiin syyllistyen.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Ihan sama mistä päin maata edustaja on, mutta aina kun Päivi Räs... anteeksi Mikko Kärnä tai muu junttikepulainen avautuu, kerää ehkä itselleen uskovaisten ääniä, mutta samalla Keskusta menettää jokaista ääntä kohden kymmenen ääntä muualta Suomesta. Näin se vaan on, eikä tuohon mitään muutosta taida koskaan tulla.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Jep. Lapissa onkin kuulemma havaittu, että Kärnä tekee vaalityötä Riikka Karppiselle.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Ei veikkosten Kärnä ja Karppinen ole vaihtoehtoja toisilheen. Riikkahan on ihan täyspäinen. Ei mikhän Heleppo-Heikki.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #17

Kun lähtee Kärnää puistatellen pakoon, tulee kyllä Riikka vastaan. Tai jos edes Katri - joka muuten saikin ääniä yli 2x Kärnän verran .

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset