Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Kaikki blogit puheenaiheesta Mielipiteen- ja sananvapaus

Kohukansanedustaja vai sananvapaus ongelmana – informaatiovaikuttamistako?

Ollessaan eduskuntavaaleissa ainoa Suomen eduskuntaan valittu maahanmuuttajataustainen Hussein al-Taee joutui sekä henkilönä että aikaisimpine kirjoituksineen kohun kohteeksi, mikä saattoi hänet sairaalahoitoon. Onnistuiko Vladimir Suomessa informaatiovaikuttamisen vaikeassa taidossa?

Vihapuheen kieltäminen rajoittaisi perusoikeuksia

 

Ajatus ns. vihapuheen määrittelemisestä ja kriminalisoinnista on taas noussut esiin. Ajatus voi ensin tuntua hyvältä, kukapa ei haluaisi ihmisten esimerkiksi käyttäytyvän paremmin netissä. Tällä hetkellä vihapuhetta suitsitaan lainsäädännön kunnianloukkaus-, vainoamis-, uskonrauha- ja laiton uhkaus -pykälillä, ja myös pykälää rikokseen yllyttämisestä voidaan käyttää. Pitäisikö vihapuhe vielä erikseen kieltää?

Luovuttamaton sananvapaus

Eräänä aamuna, herättyäni, tajusin uneni.

Uneni viestitti pahaenteistä.

Sanomisteni tarkkuutta tutkittiin kuin sairautta, jolla ei ollut vielä nimeä.

Diagnoosin etsintä tuotti harmia, silti sanoillani saattoi olla 'sairauteen' viittaavia yhteyksiä.

- - -

Totuus paljastui. Olin puhunut, kuten tapani on puhua. Sanoa asiat, kuten ne näen ja koen.

Totuuus ei pala tulessakaan, totesi isoisäni, joka maanviljelyksen puurtajana tiesi, miten tiukassa leipä on.

Totuus on konkretiaa, jota yksikään ei voi kieltää.

- - -

Vaino ja liekki

Kotimaa24-verkkojulkaisu uutisoi 7.2.2019 kappalaisesta, joka sai piispalta varoituksen kritisoituaan yhtä yhteiselämän muotoa Raamatun arvojen vastaisena. "Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström on antanut varoituksen Kristiinankaupungin kappalaiselle Markus Engströmille kielenkäytöstä. Varoitus koskee sanomalehti Syd-Österbottenissa julkaistua Engströmin mielipidekirjoitusta, jossa kappalainen tukee esimiehensä, kirkkoherra Daniel Norrbackin jyrkkiä kommentteja homoseksuaalisuudesta. Asiasta kertoo Kyrkpressen-lehti."

Gender-ideologia korruptoituneen totalitarismin tunnusmerkkinä

Luonnollisen järjestyksen ja ihmisarvon vastainen gender-ideologia (genderismi) nostaa päätään lähellä ja kaukana. Kyse on eräästä ajassamme havaittavasta huolestuttavasta tunnusmerkistä, joka kytkeytyy juuri sellaiseen, mistä me eurooppalaiset kuvittelimme vielä vähän aikaa sitten vapautuneemme. Totalitarismi, tuo käsite, jonka taakse kätkeytyy suunnaton määrä inhimillistä kärsimystä ja kuolemaa, on jälleen kerran noussut monien Euroopan ja sen lähialueiden maiden hallintojen toimia ihmettelevien huulille. Unkarissa, Puolassa ja rajanaapurissamme Venäjällä hallitaan totalitarismin ottein.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä