*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Kaikki blogit puheenaiheesta Nokian Renkaat

Suosi venäläistä, osta Nokian renkaat

Testihuijauksien lisäksi Nokian Renkaat on kunnostautunut agressiivisen verosuunnittelun alueella siirtämällä voittojaan verotettavaksi Venäjällä verosopimuksen ja siirtohinnoittelun avulla. Iltalehden tietojen mukaan Suomen verottaja ja Nokian Renkaat riitelevät parhaillaan oikeudessa 89,2 miljoonan euron jälkiveroista vuosilta 2007-2010. Kiistassa on kyse konsernin sisäisestä Suomen ja Venäjän välillä tapahtuneesta siirtohinnoittelusta.

Nokian Renkaiden johto myi jättioptionsa juuri ennen testivilpin paljastumista

Nokian Renkaiden nykyisen johtokunnan jäsenet ja sisäinen tarkastaja myivät syksyllä yhteensä 600 000 eurolla optioita ennen rengastesteihin liittyvien vilppien julkistamista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.  Johtokunnassa olevista kahdestatoista jäsenestä optioistaan luopui kaiken kaikkiaan yhdeksän henkilöä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä