*

Niko Kaistakorpi "Contribute. Engage. Participate. Cynicism and apathy are poisons for the spirit." Edward Norton

Kaikki blogit puheenaiheesta Veronkierto

Hallintarekisterilain vaatiman ponnen lakiluonnos vastatuulessa

Hallintarekisterilain yhteydessä vaaditun ponnen pohjalta laadittu lakiluonnos on saanut voimakasta kritiikkiä mm Finanssiala ry:ltä ja EK:lta. 50%:n ennakonpidätystä Suomeen verovelvollisilta tunnistamattomilta osingonsaajilta vaativan ponnen yhteydessä kerrottiin kuinka sijoittajatiedot saadaan kyllä eikä asiassa ole mitään ongelmaa. Itsekin täällä väänsin Toimi Kankaanniemen kanssa aiheesta ja vaadin, että ratkaisun toimiminen käytännössä osoitetaan ennen lain hyväksyntää.

Hallintarekisteri ratkaistaan nyt

Hallintarekisterilain käsittely on ollut outo näytelmä. Viimeiset vauhdikkaat käänteet nähtiin viime viikolla, kun asia vedettiin yllättäen pois eduskunnan asialistalta hallituspuolueiden riitauduttua. Yhtä yllättäen asia jälleen palasi eduskunnan päiväjärjestykseen, mutta iltahämäriin keskelle sote-uudistuksesta käytyä monituntista keskustelua. Opposition äänin asian käsittely päätettiin keskeyttää ja siirtää käsiteltäväksi päiväsaikaan. Keskustelua asiasta jatketaan tiistaina 16.5. ja keskiviikkona 17.5.

Miten hallintarekistereihin piilotetun omistuksen osingon ennakkoperintä toimii?

Itseäni hämmentää edelleen, kuinka tämä 50% ennakonpidätys osingoista suomalaisten henkilöiden ulkomaisten hallintarekisterien taakse piilotetun omistuksen kohdalla oikein käytännössä toimisi. Nythän Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat kilvan vakuutelleet todella vahvoin lausunnoin, että ratkaisulla verottaja saa varmasti rahansa pois.

Nettiajan poliittisen skandaalin anatomia – Hacktivismi uhkaa?

Emmanuel Macron on parhaillaan valtaisan huhumyräkän keskellä, kun poliittisesti epäkorrektin keskustelusivusto 4Chanin /pol/ kanavalla julkaistiin väitettyjä dokumentteja itsenäisen kansanliikkeen kärkihahmon veronkierrosta Karibialla. Kohun voidaan nähdä ottaneen tuulta alleen keskiviikon tv-väittelyssä, jossa vastaehdokas Front Nationalen Marine Le Pen vihjasi, kuinka harmillista olisi, jos talousepäselvyyksiä paljastuisi ehdokas Macronista. Toistaiseksi Macron kiistänyt syytökset ja välikäsien kautta on uhannut haastaa oikeuteen perättömien väitteiden levittäjät.

Hallintarekisteri hylättävä

Eduskunta käsittelee tänään hämärärekisterinäkin tunnettua lakia, eli lakia arvo-osuusjärjestelmästä. Lakiesitys mahdollistaa suomalaisille omistusten hallintarekisteröinnin ulkomaisten arvopaperikeskusten kautta. Omistusten hallintarekisteröinti tarkoittaa sitä, että todellisen omistajan ja edunsaajan sijaan arvopaperin omistajaksi kirjataan välimies eli tilinhoitaja, käytännössä esimerkiksi pankki. Nykyisellään suomalaisten on omistettava arvopaperinsa suoraan ja omistusrekisteri on yleisölle julkinen.

Harmaasta taloudesta

Puhuttaessa harmaasta taloudesta tulee mieleen yleensä epämääräiset rakennusfirmat, pienet ravintolat tai vaikkapa esm 8–10 €:n hiustenleikkauksista, mikä on herättänyt suurta keskustelua. Näillä uutisilla meidän ollaan viemässä harhaan. Toki harmaata taloutta esiintyy tällaisilla aloilla mutta mielikuva on vaarallinen. 

Veronkierto hallituksen kärkkihankkeena - Hallintarekisterit kuumentaa tunteita

Taas kerran hallitus pyrki vakuuttamaan meidät hallintarekisteriä koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeesta vetoamalla Euroopan unioniin - ja taas kerran he olivat väärässä.

Cetasta, vapaakauppasopimuksista ja veronkierrosta

 

On kulunut kahdeksan vuotta EU:lta ja Kanadalta päästä pisteeseen, jossa alueet ovat likellä päätyä yhteismarkkina-alueeksi –  alueeksi, joiden välillä pääoma voi liikkua vapaasti ilman että sitä verotettaisiin (tästä seuraa kysymys: millä ne verot korvataan?), kirjoittaa Oscar Rickett.

Verottaja, mätkäise jo

Voiko parempaa onnistumista kuvitella: Sama taho on sekä voittava myyjä että voittava ostaja! (SK 25.9.2016) - Investor House käytti samaan silmänkääntötemppua kuin ystävämme Orava Asuntorahastosto, eli teki voittoa ostamalla alihintaan, ja kirjaamalla "täyteen arvoon" taseeseen.

Politbyro, Irlanti ja 13 miljardia.

EU vaatii Irlannin laskuttamaan Applelta 13 miljardia Euroa väärin perustein annetuista verokevennyksistä.

Koko Eurooppa hurraa ja Suomessa jopa EU:ta vastustavat tahot kiljuvat kilpaa, että kerrankin EUsta on jotain hyötyä.

 

Merkillistä miten asiat voidaan kääntää, vääntää ja puristaa kaikkien nieltäväksi!

 

Kuitenkin tämä politbyron siirto on hyökkäys jäsenvaltion itsenäisyyttä vastaan eli juuri sitä mitä Suomessa ja muualla Euroopassa vastustetaan kovaan ääneen kasvavalla äänenvoimakkuudella.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä